torstai 20. heinäkuuta 2017

Ensirakkaus, hullu rakkaus, tosirakkaus?

Palataan tänään taas vähän ajassa taaksepäin ja muistellaan vanhoja. Tämä syksyllä 2015 kirjoittamani postaus käsittelee erästä Cosmopolitan-lehdessä ollutta artikkelia, josta eräs hyvä ystäväni oli hieman huolestunut. Artikkeli siis esitti, että ihminen kokee elämässään kolme erilaista rakkautta, ja vasta se kolmas on se ns. "oikea" loppuelämän rakkaus. Ystävääni huolestutti, koska hänen poikaystävänsä on hänelle järjestyksessä vasta toinen.

Tietysti sanoin hänelle, että valoja päälle ja järki käteen, hyvää suhdetta ei todellakaan heitetä menemään jonkun Cosmon artikkelin perusteella. En tiedä mihin artikkelin väite perustui, mutta tuskin mihinkään tutkimukseen tai tilastoihin, joten aika turhaa edes vaivata päätään moisella. Luettuani artikkelin totesin kuitenkin, että siinä oli joitakin ihan hyviä pointteja tai oltiin niin sanotusti oikeilla jäljillä.

"Aluksi on ensirakkaus, ihminen jonka tapaa joskus nuorena ja jonka kanssa kokee varmasti haluavansa olla koko loppuelämänsä, mutta aikuiseksi kasvettuaan pariskunta kasvaakin erilleen. Sen jälkeen tulee hullu rakkaus, jolloin rakastutaan päättömästi johonkuhun hieman pahikseen jonka kanssa ei välttämättä sovi ollenkaan yhteen. Ja sitten lopulta, kun nämä vaiheet on käyty läpi, tulee joskus työmatkalla vastaan kiva ja kunnollinen mies jonka kanssa sitä elää elämänsä onnellisena loppuun asti."

Eli pointtina artikkelissa oli, että ollakseen valmis ns. "todelliseen rakkauteen" täytyy ensin kokea toisentyyppistä rakkautta: ihana ensirakkauden huuma ja sen jälkeen riipaiseva ja sekopäinen rakkaus, joka repii ja raastaa ja josta kaikki rakkausballadit kertovat. Itse tulkitsin niin, että ihmisen on hyvä saada kokemuksia erilaisista suhteista, tunteista ja tilanteista ennen kuin ryhtyy vakavaan parisuhteeseen, koska silloin tuntee itsensä paremmin ja pystyy olemaan toiselle parempi kumppani. Artikkeli oli kuitenkin kirjoitettu sen verran mutkia oikomalla, että siitä sai sen käsityksen että vaadittaisiin tasan se kaksi entistä parisuhdetta ennen kuin voi löytää "sen oikean". En oikein tiedä uskonko "siihen oikeaan" tai muutenkaan mihinkään sellaiseen, mutta siihen en ainakaan, että hyvä suhde kannattaisi lopettaa siksi että se on "vasta toinen". Sama kun jättäisi jonkun siksi, että hänen horoskooppimerkkinsä on väärä.

"Uskon artikkelin sanomaan jossain määrin mutta en allekirjoita tuota kahden erilaisen rakkauden kokemista, ainakaan niin kirjaimellisesti että puhuttaisiin kahdesta keskenään erilaisesta suhteesta. Uskon siihen, että voidakseen olla paras mahdollinen kumppani jollekulle täytyy ensin käydä läpi vaiheita jotka opettavat ihmiselle mitä hän haluaa ja mitä virheitä kannattaa välttää. Ei suhteessa oleminen ole aina helppoa, sitä täytyy harjoitella ja jotkut tarvitsevat siinä enemmän harjoitusta kuin toiset. Ja kuten artikkelissakin sanottiin, eri elämäntilanteissa sitä kaipaa erilaista ihmistä vierelleen. Jossakin tilanteessa sitä kaipaa jonkun jonka kanssa saa juhlia ja viettää vaarallista elämää ja toisenlaisena hetkenä taas haluaa rinnalleen jonkun turvallisen ja rauhallisen ihmisen jonka viereen voi käpertyä katsomaan leffaa verkkareissa. Ei kuitenkaan ole kirkossa kuulutettua että jokaisen pitäisi nämä vaiheet läpi käydä: joku tapaa sen ainoan oikeansa lukion ekalla luokalla ja jos ajoitus, planeettojen liikkeet ja tuuri ovat kohdallaan, he voivat hyvinkin päätyä olemaan yhdessä koko loppuelämänsä. Kysyy se toki tahdonvoimaakin, sitä että päättää oikeasti olla jonkun kanssa loppuun asti tuli mitä tuli. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin aika harvinaisia, itselläni ainakin olisi aika suuri kynnys pysyä epätyydyttävässä suhteessa kokeilematta edes mitä muita vaihtoehtoja on."

Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: erilaiset kokemukset kasvattavat ihmistä ja lisäävät hänen mahdollisuuksiaan olla hyvä ja rakastava kumppani toiselle ihmiselle. Näitä kasvattavia kokemuksia ovat muun muassa ensirakkaus, jonka kanssa kokee ensimmäisen kerran "aikuisen parisuhteen" yhteenmuuttoineen ja sen sellaisineen, sekä sekopäinen ja hullu rakkaus, joka ehkä aiheuttaa sydänsuruja ja pakottaa vahvistumaan ja tarkastelemaan omia tunteitaan. Minusta on hyvä kokea useampi erilainen suhde, koska jokaisesta niistä oppii jotain uutta ja pystyy ehkä huomaamaan mokia, joita toistaa suhteesta toiseen. Toisaalta myös yhden suhteen sisällä voi kokea monenlaisia tunteita ja rakkaus voi muuttua suhteen aikana siitä hullusta tasaisemmaksi tai toisinpäin.

Ja koska niiden omien kokemusteni jakamista on toivottu, tässäpä vähän niitäkin. Virallinen ensirakkauteni oli poika, johon tutustuin riparilla ja jonka kanssa seurustelin kaksi vuotta lukioikäisenä. Olimme kuitenkin vielä niin teinejä kun erosimme, että lasken ensirakkaudeksi myös sitä seuraavan poikaystäväni, jonka kanssa seurustelin kolme vuotta. Hänen kanssaan koin tärkeitä aikuistumisriittejä, kuten muuton pois vanhempien luota ja yhteisen arjen pyörittämisen, ja olimme toisillemme suuri tuki ja turva kun elämä muuttui ja harjoittelimme aikuista elämää. Sitten kuitenkin tuli ero ja seurasi kolmen vuoden sinkkuaika, joka kuitenkin mahdutti sisäänsä useamman suhteenpoikasen ja paljon suuria tunteita. Koin hullua rakkautta kahteen otteeseen. Ensin tapasin miehen johon ihastuin todella lujaa, ja josta en tahtonut päästä yli en sitten millään. Hänen vuokseen koin ensimmäistä kertaa sydänsurua, muistan kun makasin kylppärin lattialla ja huusin ja itkin, niin paljon se sattui. Yli pääseminen oli todella vaikea ja pitkä prosessi. Hänen jälkeensä oli kuitenkin yksi jos toinen enemmän tai vähemmän yhdentekevä miekkonen, kunnes tapasin miehen, joka oli varsinainen hullun rakkauden sanakirjaesimerkki. Kaikki hänessä ja suhteessamme oikein huusi sitä, kuinka epäsopivia olimme toisillemme ja kuinka huono idea koko juttu oli, mutta sivuutin sen kaiken, koska koin häntä kohtaan oikeasti vahvoja tunteita. Siinä missä ensimmäinen hullu rakkaus oli sellaista epätoivoa ja tuskaa, tämä oli nimenomaan sellaista ruuvit löysällä-hullua: kaikki kaverini näkivät ettei suhteessa ollut mitään järkeä, mutta minä en. Lopulta se kuitenkin valkeni minullekin ja pistin pelin poikki, mutta siinä vaiheessa touhu vasta hulluksi muuttuikin. Jätkä nimittäin pommitti minua hulluna joka ikisen keksimänsä kanavan kautta, viestejä tuli WhatsAppiin, Facebookiin, Instagramiin, Wickriin, sähköpostiin, jopa tämän blogin kommenttikenttään, ja tyyppi myös uhkasi tulla kotiovelleni riehumaan. Sen kokemuksen jälkeen olin totisesti valmis tasaisempaan (ja tasapainoisempaan) rakkauteen, jota tämä nykyinen suhteeni tarjoaakin täydellisesti.

Jos haluat lukea vanhan postaukseni tästä aiheesta, paina tästä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Tiukka monogamia ei ole ainoa vaihtoehto

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla parisuhteessa. Jokainen pari saa määritellä suhteensa säännöt itse, ei ole olemassa mitään universaalia koodia jonka mukaan parisuhteissa kuuluisi käyttäytyä. Paitsi että on, se vanhentunut normisto, joka näkee elämänmittaisen monogamisen parisuhteen ainoana oikeana vaihtoehtona. Meidän yhteiskunnassa ajatellaan edelleen yleisesti, että monogaminen eli tiukasti kahden ihmisen välinen parisuhde on ihanne, johon jokaisen pitäisi pyrkiä ja kaikki sen ulkopuolinen seksuaalinen, romanttinen tai niihin vähänkään viittaava kanssakäyminen on paheksuttavaa ja kiellettyä. Ideaalitilanne on monen mielestä se, että sitä oltaisiin kimpassa teini-ikäisistä kuolemaan asti eikä edes vilkaistaisi kehenkään toiseen koko sinä aikana, mutta valitettavasti se harvemmin onnistuu. Me unohdamme, että olemme kaikki erilaisia eikä tiukka monogamia yksinkertaisesti sovi kaikille. Ja vaikka sopisikin, niin pitkän suhteen aikana on luonnollista välillä ihastua muihin tai vaikka haaveilla seksistä toisen ihmisen kanssa. Se, ettei pysty täyttämään varsin epärealistisia odotuksia koko elämän läpi roihuavasta vain yhteen ihmiseen kohdistuvasta rakkaudesta, ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. Silti moni kokee syyllisyyttä siitä, ettei onnistu näihin odotuksiin vastaamaan. Tai vaikka itse pystyisi niistä irtautumaan ja elää elämäänsä toisenlaisella tavalla, on vastassa muiden ihmisten paheksunta.



Siinä ei ole mitään vikaa, jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan haluamatta ketään muuta. Se on ihanaa ja hieno juttu, mutta sen ei pitäisi olla ainoa hyväksyttävä vaihtoehto. On niin monta muutakin tapaa olla ihmissuhteessa, jotka sopivat toisille huomattavasti sitä perinteistä vaihtoehtoa paremmin. Ei edes tarvitse mennä kovin kauas siitä perinteisimmästä mallista kun jo huomaa, että vaihtoehtoja on. Monogamiasta ei tarvitse välttämättä luopua kokonaan, vaan voi sopia juuri omaan suhteeseen sopivat säännöt, joissa vaan venytetään niitä tiukkoja rajoja pikkuisen väljemmiksi. Tai halutessaan voi hylätä rajoitukset kokonaan ja valita sellaisenkin suhteen, jossa ne ulkopuoliset seksi- ja rakkaussuhteet ovat sallitumpia.

Uskon, että yksi syy siihen miksi monogamiasta pidetään niin tiukasti kiinni on se, ettei ihmisillä ole tarpeeksi tietoa vaihtoehtoisista suhdemuodoista. Jotkut ajattelevat, että ei-monogamisissa suhteissa olevat eivät rakasta toisiaan aidosti, koska he ikään kuin antavat tosilleen "luvan pettää". Koko pointtihan eettisessä ja vastuullisuudessa monisuhteisuudessa kuitenkin on, ettei pettämistä esiinny, kun parisuhteen ulkopuoliset suhteet ovat täysin sallittuja. Joidenkin mielestä suhteen luottamus rikkoutuu siinä vaiheessa, kun lähdetään panemaan muita, mutta asia on oikeasti enemmänkin päinvastoin: toimiakseen monisuhteisuus edellyttää kaikilta osapuolilta suurta avoimuutta omista toiveista, haluista ja tunteista sekä tietysti niistä ensisijaisen suhteen ulkopuolisista kumppaneista. Tällainen avoimuus voi olla vierasta perinteisissä kahdenvälisissä suhteissa, monet parit eivät osaa ollenkaan puhua toisilleen seksuaalisista tarpeistaan ja seksielämä voi olla epätyydyttävää. Vähän veikkaisin, että kommunikaatio-ongelmat johtavat paljon todennäköisemmin suhteen kariutumiseen kuin se, että avoimen kommunikaation seurauksena päädytään ei-monogamiseen suhdemuotoon. Toki epäilijät ovat oikeassa siinä, että ilman avoimuutta monisuhteisuus ei voi toimia: jos pelkästään panee muita kertomatta siitä toiselle, kyseessä on kuitenkin ihan perinteinen pettäminen.

Moni pelkää monisuhteisuudessa sitäkin, että sallimalla kumppaninsa harrastaa seksiä muidenkin kanssa antaa hänelle mahdollisuuden rakastua johonkuhun toiseen. Toki on olemassa mahdollisuus, että vastaan tulee joku upea tyyppi ja suhde syvenee rakkaudeksi, mutta on se riski olemassa monogamisissakin suhteissa. Niitä upeita tyyppejä voi tulla vastaan vaikka kaupan kassajonossa, eikä ole olemassa mitään keinoa millä voisi estää toista rakastumasta johonkuhun toiseen. Paitsi toisen sulkeminen pimeään kellariin vuosikausiksi, mutta jos kuitenkin lähdetään siitä, että parisuhteessa haluaa toiselle hyvää, se ei toivottavasti ole realistinen vaihtoehto. Myös mustasukkaisuus on asia, jonka moni kokee ylitsepääsemättömäksi esteeksi monisuhteisuudelle. Tietenkään suhde ei voi mitenkään toimia, jos on sairaalloisen mustasukkainen kumppanin muista kumppaneista. On kuitenkin huomattu, etteivät monisuhteiset ihmiset juuri tunne mustasukkaisuutta kumppaneidensa ulkopuolisista suhteista: he kokevat, ettei se kumppanin toisaalta saama seksuaalinen nautinto ole millään lailla heiltä pois, ja osaavat iloita kumppaninsa puolesta. Toiset eivät pysty niin ajattelemaan vaikka yrittäisivätkin, vaan kokevat riittämättömyyttä ja mustasukkaisuutta. Siinä nähdään, että myöskään monisuhteisuus ei ole kaikkien juttu, vaan toisille se monogamia sopii paremmin.

Pointtina tässä avautumisessa on se, että kenenkään ei ole pakko sitoutua tiukkoihin monogamisiin sääntöihin, jos ei sitä itse halua, eikä ketään pitäisi niiden noudattamatta jättämisestä myöskään arvostella. Miten voisimmekaan olettaa kaikkien suhteiden toimivan samalla kaavalla, kun olemme kaikki keskenään niin erilaisia? Kannattaa ihan oikeasti miettiä sitä, noudattaako joitain tiukkoja sääntöjä oikeasti siksi, että haluaa, vai kenties vaan siksi, että jostain syystä ajattelee että niin kuuluu tehdä.

Kirjoitan myöhemmin kokonaan oman postauksen monisuhteisuudesta ja erilaisista ei-monogamisista suhdemuodoista. Avaan siinä hieman keskeisimpiä monisuhteisuuden käsitteitä ja pohdin siihen liittyviä kysymyksiä niin yleisellä tasolla kuin omasta ja oman parisuhteeni näkökulmasta. Postausta odotellessa voitte lukea tämän viime joulukuisen postaukseni, jossa pohdin avoimen suhteen uhkia ja mahdollisuuksia.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kaksivuotias

Blogini täyttää tänään kaksi vuotta. Synttäreitä juhlin koko viikonlopun ajan festareilla, ja palaan postausten pariin ensi viikon alussa. Kyllä kaksivuotias nimittäin ansaitsee ihan kunnon juhlat, eikö vain!

Kiitos lukijoilleni, sekä niille, jotka ovat olleet alusta asti mukana, että myös niille, jotka ovat hypänneet mukaan myöhemmin. Tänä viikonloppuna nostan maljan teille. Toivottavasti luette juttujani jatkossakin ja lisäännytte yhtä suurella joukolla kuin kuluneen vuoden aikana. Ja en nyt puhu vauvateosta, siitä puhutaan sitten myöhemmin taas. Puhun siitä, että uusia lukijoita tulee koko ajan lisää ja se jos mikä on juhlimisen arvoinen asia.

Ihanaa syntymäpäivää Teekutsuilla, ja hauskaa viikonloppua kaikille teille! :)


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Panopäivyri osa 8, joka jäi välistä (hups)

Juuh elikkäs tosiaan huomasin, että tässä kävi nyt sillä lailla nolosti että Panopäivyristä jäi yksi jakso kokonaan välistä. Hyppäsin vahingossa seiskan jälkeen ysiin. Pahoittelut tästä mokasta! Tässä nyt siis vielä viimeinen osa paljastuksia seksielämästäni. Tarinoita ette kuitenkaan tänään saa kuulla, koska halusin tehdä jotain erityistä ja ekstraa korvatakseni laskutaidottomuuteni. Sen sijaan vastaan muutamaan täältä napattuun seksiaiheiseen kysymykseen, joissa valitaan kahdesta vaihtoehdosta parempi.

"Käyttäisitkö esileikin aikana mieluummin pelkästään käsiä vai pelkästään suuta?"

Heti kärkeen aika paha kysymys. Molemmissa on puolensa, mutta valitsisin ehkä kuitenkin suun, koska suihin ottaminen on kivaa ja tykkään myös olla käsiraudoissa tai muuten kädet poissa käytöstä.

"Harrastaisitko seksiä mieluummin aina lähetyssaarnaajassa vai takaapäin?"

Takaapäin, tätä ei tarvinnut edes miettiä. En ole sellainen silmiin tuijottelija ja romanttisen rakastelun ystävä.

"Harrastaisitko mieluummin loistavaa seksiä 47 sekuntia kuin keskivertoa 10 minuuttia?"

Ei se määrä vaan se laatu, eli ehdottomasti parempaa seksiä lyhyemmän aikaa. Jos se on tosi hyvää, niin 47 sekuntia riittää varsin hyvin.

"Harrastaisitko seksiä mieluiten aina suihkussa vai aina lattialla?"

Kumpikaan ei ole lemppari lokaationi, mutta ehkä kuitenkin se lattia on valittava. En tykkää kastella hiuksiani turhaan ja suihkuseksissä niillä on taipumus aina kastua, ja on tosi ärsyttävää keskittyä varomaan jotain tukkaa kun olisi parempaakin mietittävää siinä tilanteessa. Suihkussa myös tulee kylmä, jos menee vesisuihkun alta pois, ja asentovaihtoehtoja on aika vähän. Lattia on taas tavallaan aika epämukava, varsinkin jos siellä pelehtii kovin kauan, mutta ainakin tukka pysyy kuivana.

"Harrastaisitko seksiä mieluummin sellaisen tyypin kanssa, jonka henki haisee, vai sellaisen, joka kutsuu sinua "pupuseksi" (vapaa suomennos alkuperäisen kysymyksen sanasta love bunny) koko ajan?"

No nyt on paha. Mieluiten skippaisin molemmat. Pahalta haiseva hengitys on tosi iso turn-off, pussailu on kamalaa enkä mielelläni haluaisi löyhkää niiden toistenkaan huulieni lähettyville, ettei haju tartu sinne. Ehkä jos se tyyppi laittaisi vaikka jonkun kumihupun päähän? Toisaalta tuollainen love bunny-tyyppinen lässytys on myös ihan järkyttävää, en todellakaan halua että minulle puhutaan seksin aikana kuin lapselle. Suun peittävä kumihuppu toki auttaisi varmaan tuohonkin, tai suukapula. Tai sitten voisi vain keksiä tyypin suulle lässytyksen sijaan jotain muuta tekemistä. Hmm, ehkä lässyttäjä vie siis kuitenkin lopulta voiton.

"Harrastaisitko seksiä mieluiten tyypin kanssa, joka puhuisi tuhmia jollain aksentilla, vai tyypin kanssa, joka olisi ihan hiljaa?"

No siis, ekanahan tästä tuli mieleen erään kaverini vanha säätö joka puhui savon murretta. En kyllä tiedä pitäisikö pokka, jos jätkä käskisi vaikka "käymähän polovillesi" tms. Mutta toisaalta en tiedä mitään hirveämpää kuin täysin äänetön seksi, joten on se aksentti tai murre kuitenkin ehkä parempi. Parhaassa tapauksessa siitä ei edes tajua mitään, jos on joku tosi eksoottinen murre kyseessä.

"Harrastaisitko seksiä mieluummin kännissä vai darrassa?"

Riippuu kännin ja darran asteesta. Kännissä panettaa aina, mutta hommasta harvoin tulee mitään, ainakaan jos kello on paljon ja takana on kostea baari-ilta. Tosi pahassa darrassa ei taas pysty seksiä ajattelemaankaan, kun yrittää keskittyä siihen ettei kuolisi tai laattaisi sisälmyksiään pellolle. Ja toisaalta taas pienessä darrassa tekee usein tosi paljon mieli ja silloin homma yleensä luistaa paremmin kuin kännissä. Joten valitaan se darra.

"Kumman valitsisit, jos saisit katsoa runkatessasi pelkästään pornoparodioita esim. Star Warsista tai Pokémonista vai pelkkiä Vine-pätkiä, jotka kestävät vain 6 sekuntia?"

Kovin moni ei tiedä tätä, mutta mielestäni Darth Vaderissa on jotain todella kiihottavaa. En osaa selittää, mutta joku siinä vaan sytyttää :D eli Star Wars-parodiat tulille vaan.

"Olisitko mieluummin kuukauden seksiorjana vai pitäisit siveysvyötä kuukauden ajan?"

Orjana kiitos. Tulisin siveysvyön kanssa hulluksi varmaan jossain kolmessa päivässä.

"Harrastaisitko mieluummin pelkkää kolmen kimppaa vai olisit kokonaan ilman seksiä?"

No ainakin jos saisin itse valita ne kaksi muuta siihen kolmen kimppaan, niin todellakin se. Mutta vaikka en saisikaan, niin ehkä valitsisin silti sen, koska ilman oleminen kuulostaa tosi ankealta.

"Joku laukeaa suuhusi. Nielisitkö vai sylkisitkö?"

Tässä on suurin akilleen kantapääni seksissä: en tykkää nielemisestä. Aina kun olen saanut mällit suuhuni, seurauksena on ollut välitön oksennusrefleksi. Mieluiten en ottaisi mällejä suuhuni ollenkaan, mutta jos sinne sellaista eksyy, syljen sen kyllä ulos.

"Olisitko seksin aikana mieluummin kädet sidottuina vai silmät sidottuina?"

Kädet. Parasta.

"Olisitko mieluummin vuoden ilman seksiä vai vuoden runkkaamatta?"

Vuoden runkkaamatta. Mikä kysymys tämä nyt edes oli? :D

"Harrastaisitko seksiä mieluummin pelkästään sen ihmisen kanssa, jonka kanssa koit ekan kertasi, vai sen, jonka kanssa harrastit seksiä viimeksi?"

Viimeisin seksikumppanini on yllättäen poikaystäväni, ja kun tässä nyt kai muutenkin vähän tähdätään siihen ettei pantaisi muita kun toisiamme, niin kyllä valinta nyt kohdistuu häneen.

No nyt on Panopäivyri ihan oikeasti hoidettu kunnialla loppuun ja voin siirtyä muiden kirjoitusten pariin. Huh, kiitos ja anteeksi.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Suhteet on elämän peliä

Olen kirjoittanut tätä blogia kohta jo kaksi vuotta, ja aika monesta eri aiheesta on tullut postauksia väännettyä. Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon niin elämässäni kuin ajattelussanikin, ja siksi ajattelin vähän katsella läpi vanhoja postauksiani ja pohtia, miten ajatukseni ovat niiden kirjoittamisen jälkeen muuttuneet. Kävin ensimmäisenä käsiksi tähän hieman vajaa kaksi vuotta sitten kirjoittamaan postaukseeni, jossa puhun deittailusta ja parinmuodostuksesta pelinä.

"Romanttiset suhteet ovat pelejä, joissa on tarkat säännöt ja korttinsa oikein pelaamalla saattaa voittaa pääpalkinnon. Mutta pelissä on riskejä: mitä enemmän on tunteita mukana, sitä korkeammilla panoksilla pelaa ja sitä paremmalta voitto tuntuu kun se kohdalle osuu. Ikävä kyllä myös pelin häviäminen kirvelee sitä kovemmin mitä vahvempia tunteita pelissä on mukana."

Kaksi vuotta sitten uskoin, että ainoa tapa löytää hyvä mies ja parisuhde on esittää, etten halua sellaisia löytää. Ajattelin, että esittämällä coolia ja välinpitämätöntä saisin miehet kiinnostumaan itsestäni ja niin sainkin, mutta en tarpeeksi jotta mikään juttu olisi voinut kehittyä kunnon suhteeksi. Tekstin kirjoittamisen aikaan olin aika rikki: olin vuodenvaihteen tienoilla satuttanut itseni pahasti, ja menetin hetkeksi aikaa kokonaan kykyni ihastua tai tuntea mitään. Kevään ja kesän aikana sitten tapasin ensin yhden miehen, sitten toisen ja kolmannenkin, ja ihastuin. Mutta se ihastuminen ei tuonut tullessaan sitä ihanaa leijuvaa fiilistä, minkä siitä parhaimmillaan saa, vaan pelkkää ahdistavaa menettämisen ja hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelkoa. Yritin esittää viileää, mutta hälläväliä-asenteeni ei toiminut ja jokainen juttu päättyi. Oli niissä kaikissa toki muutakin taustalla, mutta uskon, että kaikki kolme miestä näkivät kyllä esitykseni läpi ja huomasivat rikkinäisyytenikin, säikähtivät sitä ja menivät pois.

"Todelliseksi taisteluksi homma muuttuu siinä vaiheessa kun on oikeasti ihastunut johonkuhun ja täytyy esittää ettei kauheasti kiinnostaisikaan ettei toinen säikähdä pois vaikka oikeasti haluaisi vain julistaa rakkauttaan koko maailmalle suureen ääneen. Noissa tilanteissa olen avoimuuteni vuoksi usein aika heikoilla: minua kuulemma kun on helppo lukea kuin avointa kirjaa enkä siis useinkaan onnistu kovin vakuuttavasti piilotamaan tunteitani. Sitten kun yritän ja yritän esittää ettei kiinnosta vaikkei ihastukseni ole tekstannut kolmeen päivään tai etten välitä hänen Instagramissaan olevasta yhteiskuvasta söpön tytön kanssa, tunteet lopulta räjähtävät käsiin ja hups, game over."

Nyt olen oppinut, että jos haluaa kunnollisen parisuhteen, pelaamisella ei saavuta yhtään mitään. On aina parempi vaan kysyä ja puhua suoraan, sen sijaan että käyttäisi aikaansa asioiden analysointiin ja vatvomiseen tai sellaisessa suhteessa roikkumiseen, josta ei voi saada sitä mitä haluaa. Ei kannata pettää itseään ja elätellä toiveita suhteen kehittymisestä, jos ei edes uskalla sanoa toiveitaan ääneen.
Joitain deittailun sääntöjä kannattaa kuitenkin ainakin suhteen alussa noudattaa, vaikka ei lähtisikään täysillä pelaamaan. Kannattaa taktikoida sen verran, ettei puhu hääkirkon varaamisesta ekoilla treffeillä tai muutenkaan suunnittele tulevaisuutta liian pitkälle liian nopeasti. Ei kannata laittaa viittätoista vihaista viestiä perään, jos toisella kestää pari tuntia vastata viestiin. Siinä ei edes oikeastaan ole kyse mistään pelaamisesta vaan siitä, että käyttäytyy kuin järkevä ihminen ja hillitsee itsensä ja turhasta ylianalysoimisesta syntyneet tunteenpurkauksensa. 

Omalla tavallaan suhdepelit ovat kuitenkin tosi viihdyttäviä. Ne tuovat ihanaa kutkuttavaa jännitystä elämään. Tavallaan harrastin useamman vuoden ajan pelkkäää alkuhuumaa, olin jonkun kanssa ehkä kuukauden tai pari ja sitten vaihdoin seuraavaan. En kuitenkaan halunnut sitoutua kehenkään tosissani ja säädin muiden kanssa kaikkien selän takana. Vähän sama, kun pelaisi jotain hedelmäpeliä pikkusummilla: ei siitä oikein mitään voita, mutta ei häviökään paljoa kirpaise. Oikeat uhkapelit ovat sitten asia erikseen. Sellaiset, joissa kaikki laitetaan yhden kortin varaan ja toivotaan parasta. Mutta siinä missä korttipeleissä hyvä bluffaaja voi voittaa, suhdepeleissä rehellisyys toimii oman kokemukseni mukaan paremmin.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Saako varattu katsella muita?

Ajattelin joskus, että kelpuutan poikaystäväkseni vain sellaisen ihmisen, joka saa minut olemaan näkemättä muita miehiä ympärilläni. Se ei ihan toteutunut, sillä silmäni eivät suhdetilanteestani huolimatta ole lakanneet bongaamasta silmäkarkkeja tuon tuostakin. Maailma on niin täynnä upeita miehiä, että olisi suorastaan sääli kulkea laput silmillä ja jäädä paitsi siitä piristävästä vaikutuksesta, jonka heidän katselemisestaan saan. Pääsin sinkkuaikoinani niin hyvin miesten makuun, etten malta tyytyä katselemaan vain yhtä, vaikka hän toki onkin oikea ilo silmälle.

Mitään katselemista kummempaa en kuitenkaan muiden miesten kanssa tee. Sovellan tilanteeseen Nuuskamuikkuselta opittua filosofiaa siitä, että asioista voi nauttia etäältä ihaillen. Muistatteko sen kohdan Muumipeikko ja pyrstötähti-leffasta (ja kirjasta toki myös, jos joku muukin täällä vielä lukee sellaisia), missä Nipsu löytää ametisteja ja haluaa ottaa ne kaikki mukaansa, mutta suututtaakin ametisteja vartioivan hirviön ja menettää rytäkässä ametistien lisäksi reppunsa ja siellä olevat ruuat? Nuuskamuikkunen sanoo siinä jotakin sellaista, että kauniita asioita ei tarvitse omistaa, vaan niitä voi katsoa ja säilöä ne muistissaan eikä tarvitse raahata perässään repullista painavia jalokiviä. Samalla tavalla minäkin voin katsoa kauniita miehiä tuntematta kuitenkaan mitään tarvetta saada ketään heistä omakseni. Ennen saatoin miettiä hyvännäköisen jätkän nähdessäni jotain sellaista, että voisikohan tuo olla tuleva poikaystäväni ja pitäisiköhän sitä rohkaistua ja mennä juttelemaan tässä ruuhkaisessa aamujunassa vai ei. Nyt ei tarvitse miettiä mitään sellaista.



Nipsu ei tietenkään paljoa perustanut Nuuskamuikkusen selityksestä, vaan halusi kerätä aarteet itselleen, pitää niitä kädessä ja koskettaa. En voi väittää, ettenkö olisi joskus vähän Nipsunkin linjoilla ja tunne sellaista pienen pientä houkutusta tehdä muutakin, kuin vain tyytyä ihailemaan jotakin tyyppiä turvallisuuden etäisyyden päästä. Kun olin vielä sinkku, tykkäsin tutustua uusiin miehiin esimerkiksi bileissä ja jutella ja flirttailla heidän kanssaan sillä lailla harmittomasti. Harvemmin ne jutut nimittäin etenivät sen pidemmälle, ja sen vuoksi en nää mitään pahaa jatkaa samalla linjalla nykyäänkin. Olenhan saanut poikaystävältäni erikseen luvankin flirttailuun, hän luottaa että osaan pitää kiinni rajoista enkä lähde sooloilemaan mitään. Voinkin tässä nyt rehellisesti myöntää, etten ole tuntenut kovinkaan montaa kertaa mitään houkutusta lähteä Nipsun tavoin kajoamaan aarteisiin käsilläni, sellainen tunne on tullut oikeastaan vain kerran. Kyseisen jätkän olemuksessa oli vaan jotain äärimmäisen puoleensavetävää ja välillämme oli selkeästi kipinää heti ensimmäisistä vaihtamistamme sanoista lähtien, ja jos tilanne olisi ollut toinen, olisin aivan varmasti katsonut kortit loppuun asti. Mutta en tehnyt niin. Koska lopulta se parisuhde ja oma poikaystävä painavat vaakakupissa paljon enemmän kuin kauniiden miesten seireenilaulut. En tahdo loukata minulle tärkeää ihmistä säheltämällä jotain turhaa, houkutusten vastustaminen on pieni hinta siitä.

Sitä paitsi oman pääni sisällä voin tehdä ihan mitä huvittaa ihan kenen kanssa tahansa. Se on siitä hyvä vaihtoehto mihin tahansa tilanteeseen, että usein ne fantasiat ja kuvitelmat ovat parempia kuin todellisuus. Minäkin voin ajatella seireenimiehestäni mitä hyvänsä eikä minun ikinä tarvitse pilata sitä mielikuvaa todellisilla kokemuksilla, koska en aio sellaisia hankkia. Varmasti Nipsunkin mielessä ametistit säilyvät kauniimpina nyt, kun hän muistaa vaan sen kauniin rotkon missä niitä oli eikä hän joutunut raahaamaan niitä ympäri Muumilaaksoa repussaan tai katselemaan niitä päivästä toiseen Muumitalon takan reunalla. 

No oli vähän ontuva vertaus, mutta pakko oli yrittää tuo muumi-teema jotenkin kuljettaa loppuun asti..

Joidenkin on vaikea hyväksyä sitä, että oma kumppani katselee muita tai ajattelee seksiä muiden ihmisten kanssa. Minä en näe siinä mitään pahaa, poikaystäväni saa katsella rauhassa muita naisia ja tiedän että katseleekin, ei siinä mitään. Ja toisen ajatuksia ja mielikuvia ei voi mitenkään rajoittaa, sen verran pitää pahimmankin kontrollifriikin antaa periksi. On tavallaan ihan hassu ajatus, että saisi fantasioida vaan omasta kumppanista, mitä fantasioimista siinä on kun hänet voi saada todellisuudessakin. Ja mitä tulee siihen alussa lausumani ajatukseen, että oman kumppanin pitäisi saada olemaan näkemättä muita ollenkaan, siitä voi suosiolla luopua. Kyllä saa tiedostaa, että maailmassa on muitakin viehättäviä ihmisiä, ja jutella heidän kanssaan ja vaikka ajatella seksiäkin, eikä se tee parisuhdetta mitenkään huonommaksi. Eikö ole jopa vähän parempi, että huomaa ne muutkin kiinnostavat yksilöt, mutta haluaa siitä huolimatta olla just sen yhden tietyn tyypin kanssa?

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Panopäivyri osa 10: Parhaat kokemukseni

Tämä on Panopäivyrin toistaiseksi viimeinen postaus. Sen kunniaksi kerron nolojen kommellusten vastapainoksi kolme parasta ja mieleenpainuvinta kokemustani. Kerran vastasin yhdelle Tinder-jätkälle "poppari ja dippi" kun hän kysyi elämäni parasta kokemusta. Kannattaa kokeilla popparia ja dippiä (ranch on parasta), mutta keskityn tässä postauksessa vähän toisenlaisiin kokemuksiin kuitenkin.

Näistä on oikeastaan aika vaikeaa kirjoittaa, koska mieleeni tulee enemmänkin muutama tietty ihminen joiden kanssa seksi oli/on aina hyvää ja toimivaa eikä välttämättä tule heti mieleen mitään huippuhetkiä. Mutta yritetään nyt kuitenkin.

1. Pirkan paras sukkahousuniksi

Vanhempieni luona on toisessa vierashuoneessa sellainen rautasänky, jossa on päädyissä kalterit. Nukuin siinä lapsena ja vielä teininäkin, mutta vasta näin aikuisiällä olen herännyt sen tarjoamaan potentiaaliin. Päätimme sitten poikaystäväni kanssa vähän kokeilla sängyn mahdollisuuksia kun olimme kahdestaan vanhempieni luona yötä.

Mitään kunnon välineistöä meille ei sattunut mukaan, mutta hätä keinot keksii ja minut köytettiin sukkahousuilla ranteistani sängynpäätyyn kiinni. Siinä sitten tapahtui yhtä sun toista hauskaa, meno oli just sellaista kiihkeää ja rajua mistä tykkään. Sukkahousut eivät kyllä olleet erityisen pitävät kahleet, joten rautasängyn potentiaalia voisi ehkä testata uudemman kerran paremmin varustautuneena. Omistamme nykyään käsiraudatkin, jotka on toisessa ympäristössä todistettu varsin toimiviksi. Siitäkin voisi hyvin kirjoittaa tähän postaukseen sopivan tarinan..

2. Yllätys palttoon alla

Kerran päätin olla oikein rohkea ja järjestää silloin tapailemalleni jätkälle mukavan pikku yllätyksen. Matkustin hänen luokseen päälläni pelkästään alusvaatteet, polvisukat ja pitkä villakangastakki. Hän tuli avaamaan oven väsyneen näköisenä verkkarit jalassa ja näytti siltä, että oli ajatellut meidän lojuvan koko illan sohvalla telkkaria tuijottaen, mutta ilme muuttui nopeasti kun pudotin takkini eteisessä lattialle. Yllätykseni oli sen verran onnistunut että hänellä kesti jonkin aikaa toipua järkytyksestä, mutta kun hän vihdoin tokeni, uudet valkoiset alusvaatteeni kyllä ajoivat asiansa mainiosti.

3. Kun valaistuin

Viimeisenä on pakko mainita tarina joidenkin vuosien takaa, kun olin aika hiljattain sinkkuuntunut ja aloittanut deittailun. Olin ehtinyt panna jo muutamaa jätkää eroni jälkeen, mutta kukaan heistä ei ollut erityisesti sytyttänyt. Sitten tuli tämä tyyppi ja räjäytti pankin.

Kyseinen tyyppi tuli ekoilla treffeillämme luokseni ja Netflix & chill-hetkemme päättyi sänkypuuhiin. Ja millaista seksiä se olikaan! Olin ennenkin nauttinut seksistä, saanut orgasmeja ja tykännyt touhusta, mutta kertaakaan en ollut kokenut sellaista kiimaa kuin tämän miehen kanssa. Parasta oli, että hänkin ajatteli minusta samoin: jotenkin sovimme toisillemme niin hyvin, että homma vaan yksinkertaisesti lähti skulaamaan heti ensikosketuksesta lähtien. Hän oli ensimmäinen mies, joka osasi ja uskalsi koskea minuun siten kuin halusin, ilman että jouduin sitä häneltä pyytämään.

En usko, että sänkypuuhat hänen kanssaan tuntuisivat enää yhtä ihmeellisiltä. Sellaista perushyvää seksiä ehkä, mutta ei sen kummempaa. Hänestä teki spesiaalin se, että hänen kanssaan tajusin ensimmäistä kertaa miten hyvää seksi voi oikeasti olla. Kaikki aikaisemmin kokemani kalpeni täysin hänen rinnallaan, ja varsinkin aikaisempien parisuhteideni seksi vaikutti suorastaan säälittävältä häneen verrattuna. Että kyllä, vaikka seksi hänen kanssaan ei nykymittapuulla olisikaan mitenkään tajunnanräjäyttävää, niin silloin se kyllä oli nimenomaan sitä.

Noin, sinne meni viimeiset Panopäivyri-paljastukset. Jos piditte postauksista ja toivoisitte niille jatkoa, tuokaa mielipiteenne kuuluviin! Ensin täytyy kuitenkin ehkä hankkia hieman uusia tarinoita kerrottavaksi.. ;)

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Pakko ottaa: Päihteet parisuhteessa

Olen kirjoittanut tänne blogiin kaksikin kertaa listan ihannemiehen kriteereistä, ja molemmilla listoilla on ollut toivomus kohtuullisesta päihteidenkäytöstä. Minusta on tärkeää, että parisuhteen osapuolilla on suurin piirtein samanlainen suhde bilettämiseen ja päihteisiin, jotta niistä tulee mielummin yhdistävä kuin erottava tekijä. Olen itse omasta mielestäni bilettämisestä tykkäävä kohtuukäyttäjä, jolle maistuu silloin tällöin viinilasi jos toinenkin ja silloin tällöin vaikka kokonainen pullokin. Jotain raivoraittiuden ja vakavan riippuvuuden väliltä, kuten totesin Täydellinen mies-kriteerilistassani taannoin.

Samanlainen suhde päihteisiin on tärkeä siksi, että se määrittää aika paljon ihmisen maailmankatsomusta ja arvoja. Uskoisin, että suurin osa suomalaisista suhtautuu ainakin alkoholiin aika sallivasti ja tykkää vetää silloin tällöin pikku kännit, mutta heitäkin on, jotka ovat jostain syystä valinneet alkoholittoman elämän. En halua missään nimessä kritisoida sellaista valintaa, oli kyseessä sitten joku aatteellinen, uskonnollinen tai terveydellinen syy. Luulisin vain, että alkoholi tai mikä tahansa muukin päihde aiheuttaa varmaan aika paljon ristiriitoja sellaisissa suhteissa, joissa toinen sitä käyttää ja toinen ei. Tai toinen käyttää huomattavasti enemmän kuin toinen. Siinäkin kun on vissi ero onko kännissä kerran kuussa, kerran viikossa tai lähes päivittäin. Sivuutetaan tässä yhteydessä nyt kuitenkin kaikki oikeat päihdeongelmat, ja pysytellään niissä kohtuukäytön rajoissa. Kohtuullisen käytönkin sisällä sitä variaatiota kun löytyy, ja varmasti paljon eriäviä näkemyksiä parisuhteiden sisällä.


Ristiriitaiset näkemykset päihteidenkäytöstä ovat minulle sen verran iso juttu, että joitakin miesjuttujani on kaatunut niiden takia. Esimerkiksi kerran juttelin Tinderissä erään mukavan miehen kanssa, joka mainitsi sivulauseessa ettei juo ollenkaan. Kiinnostukseni kuivui kasaan, koska tiesin, ettei juttumme voisi koskaan toimia. En olisi ikinä kehdannut juoda tai olla darrassa hänen nähtensä, en vaikka hän ei olisikaan avoimesti paheksunut sitä, koska päänsä sisällä hän paheksuisi kuitenkin. Vähän sama, kun jos söisin lihaa vegaanin edessä. Ei onnistuisi, minkä vuoksi en voisi olla parisuhteessa myöskään vegaanin kanssa. Toisaalta se toinenkaan ääripää ei olisi mitenkään unelma, joku pelkästään makkaraa ja kokolihapihvejä syövä "pupunruuan" vastustaja tai ihminen, joka joisi joka päivä. Sellaisesta minulla ei ole kokemusta, mutta pari kertaa olen tapaillut miehiä, jotka ovat poltelleet pilveä päivittäin. En ole mitenkään huumevastainen mutta päivittäinen käyttö on mielestäni liikaa, erityisesti siksi, että polttelu teki miehistä kauhean hitaita ja löysiä. Ja löysyys kriittisessä paikassa on pidemmän päälle todellakin ongelma.

Olen siitä onnellisessa tilanteessa nyt, että poikaystävälläni näistä asioista suht samoilla linjoilla, ja olemme käyneet aika paljon yhdessä ulkona. Sekin vielä sattui, että hän tykkää käydä kanssani samanlaisissa bileissä ja viihtyy hyvin kavereideni kanssa, niin voidaan käydä isolla porukalla viihteellä. Se ei ole mitenkään itsestäänselvää, sillä olen tapaillut monia miehiä jotka ovat kyllä tykänneet bilettää mutta vähän eri tavalla kuin minä, joten emme juuri käyneet yhdessä missään. Päihteidenkäytön lisäksi myös erilaiset tavat käydä viihteellä saattavat aiheuttaa hiertymää parisuhteissa. Jos toiselle riittää pari lasia skumppaa fiinissä istuskelubaarissa pari kertaa vuodessa ja toinen tykkää vetää läpi yön kestävää shottirallia joka viikonloppu, niin onhan se selvää, että ongelmia syntyy. Erityisesti silloin, jos ainoa mahdollisuus viettää sitä parisuhteen laatuaikaa on viikonloppuisin, ja toinen on silloin aina kännissä tai darrassa. Siinä vaiheessa rupeaisin kyllä kyseenalaistamaan koko suhteen järkevyyden, jos toinen valitsee joka kerta mielummin bileet kuin oman kumppanin.


Toiset pariskunnat eivät käy yhdessä ulkona siksikään, etteivät he pysty olemaan riitelemättä. Kuulostaa minusta aika kummalliselta, mutta tavallaan ymmärrettävältäkin, koska tiedän todella hyvin sen että alkoholin vaikutuksen alaisena joku pikkuasiakin saattaa tuntua ylitsepääsemättömän pahalta. Erityisesti siinä vaiheessa kun humala alkaa jo pikkuisen laskea ja väsymys hiipiä kehoon, siinä vaiheessa voi kyllä syntyä oikeasti melkoista draamaa. Ehkä parempi ratkaisu olisi kuitenkin se omien rajojen tiedostaminen ja ajoissa lopettaminen niin, ettei niitä riitoja syntyisi. Olen kuitenkin huomannut, että alkoholi ei todellakaan vaan sovi kaikille ja ehkä silloin, jos kännissä alkaa aina haastaa riitaa tai itkemään, kannattaisi jättää se juominen kokonaan väliin. Draamaa toki syntyy joskus silloinkin, kun vain toinen parisuhteen osapuolista on viihteellä, kun selvinpäin olevat puolisot pommittavat bilettävää puolisoaan viesteillä, ovat mustasukkaisia ja huolissaan. En ole itse onneksi juuri sellaista harrastanut, mutta olen kyllä joutunut pommituksen kohteeksi kun eräs tapailemani mies oli sairaalloisen mustasukkainen ja vihainen siitä, että olin kuulemma laittautunut liian kauniiksi ja lähtenyt tyrkyttämään itseäni muille miehille. Että jos jonkun neuvon haluan antaa, niin sen, että antakaa jooko niiden kumppaneittenne käydä juhlimassa ihan rauhassa. Älkääkä asettako niille mitään kotiintuloaikoja tai tarkistako vartin välein mikä meno. Se on rasittavaa.


No okei, annan vielä toisen neuvon. Valitkaa itsellenne sellainen kumppani, jolla on kanssanne samanlaiset päihteidenkäyttö- ja bilettämistottumukset. Onpahan yksi riidanaihe vähemmän.

ps. Alussa mainitsemani täydellisen miehen kriteerit voi käydä lukemassa täältä ja täältä.

pps. Kolmas neuvo vielä. Älkää epäröikö puuttua asiaan, jos kumppaninne päihteidenkäyttö lähtee oikeasti ongelmakäytön puolelle.