tiistai 29. maaliskuuta 2016

Naisena olemisen vaikeus

Sanokaa mitä sanotte, mutta jätkillä on joskus vaan tosi paljo helpompaa. On ihanaa olla nainen, mutta ei se aina ihan helppoa ole. Ja ei, tämä ei todellakaan ole mikään miesvihaa uhkuva hihhulifeministin paatos naisten poljetusta asemasta. Tämä on hyvin vahvasti pilke silmäkulmassa kirjoitettu listaus toteamuksia siitä, minkälaisia pulmia sitä voikaan tulla vastaan näin naissukupuolen edustajana.


Kuvituksena ihastuttava selfie, jonka otin Broadway-teemaisissa bileissä pari viikkoa sitten. Törmäsin näissäkin juhlissa naiselliseen ongelmaan, kun jouduin kihartamaan hiukseni ennen bileitä edeltäviä tanssitreenejä ja varoin treeneissä tyhmästi tukkaani koko ajan..

Naiseuteen liittyviä pulmia:

  • No ne menkat. Aika käytetty kortti tässä keskustelussa, mutta nostin sen esiin silti, sillä menkkoihin liittyy paljon muunkinlaisia pulmia kuin vain ne iänikuiset mahakrampit ja PMS-oireet. Kuten esimerkiksi sellainen kiusallinen tilanne, jossa erittäin potentiaalinen uusi deitti haluaisi mennä sänkyyn, suhdetta ei haluaisi heti arkistaa kuukautisista mainitsemalla mutta jokin tekosyy olisi kuitenkin keksittävä. Pahimmassa tapauksessa tyyppi kun voi luulla kieltäytymisen johtuvan kiinnostuksen puutteesta.
  • Matkalle pakkaaminen on tosi vaikeaa, koska miten sitä voisi viikkoa etukäteen voida tietää mitä tekee mieli laittaa päälle?
  • Baarissa on ärsyttävää kantaa laukkua, mutta johonkinhan se tarpeellinen omaisuus on tungettava. Ja ei, taskut eivät ole vaihtoehto, ihan kuin lompakkoni muka mahtuisi joidenkin pillifarkkujen taskuun? Tai jos päällä on mekko, rintsikoihinko ne tavarat sitten tungetaan?
  • Korkkarit ovat tosi seksikkäitä, mutta yritäpä juosta sellaisilla bussiin.
  • Melkein kaikki ehkäisymenetelmät ovat sellaisia, joista nainen kärsii. Kaikki hormonaaliset menetelmät aiheuttavat sivuvaikutuksia pelkästään naiselle, ja nainen on se jonka pitää muistaa syödä niitä pillereitä ja parhaassa tapauksessa myös maksaa koko lysti itse. Ja sitten miehet valittavat, että kun ei sillä kortsulla ole niin kiva panna niin voisitko sä hankkia ne pillerit kun ne on niin hirveän kätevät. No jätkälle ehkä on, mutta ei sille joka saa niistä aiheutuvat iho-ongelmat, mielialanvaihtelut, haluttomuuden ja migreenin.
  • Uuden suhteen alussa aina jännittää, mitä toinen ajattelee itsestä ilman meikkiä. No okei, kukaan ei ole ikinä valittanut, mutta meikkaankin sen verran luonnollisesti ettei ero ole suuren suuri. Ja olisihan se jätkä aika pinnallinen, jos lähtisi lätkimään tuommoisen jutun takia. Mutta silti sitä aina jännittää.
  • Ennen tärkeää tapahtumaa tai vaikka bileitä pitää varata reilusti aikaa vaatteiden valintaan. Ihan turhaa on kuitenkin yrittää päättää asua monta päivää etukäteen, koska kaksi tuntia ennen bileiden alkua iskee kuitenkin maailmanlopun vaatekriisi ja sen tarkkaan harkitun etukäteen päätetyn asun ehtii vaihtaa viisitoista kertaa kunnes päälle päätyy hyvällä tuurilla kaverin toppi ja jotkut housut joita on käyttänyt viimeksi ylioppilasjuhlien jälkeisenä kesänä. Tarkennukseksi vielä, että siitä on allekirjoittaneella kohta viisi vuotta.
  • On tosi ärsyttävää hengailla jätkien kanssa, jotka valittavat kun eivät saa painoaan nousemaan vaikka tekisivät mitä. Miten käytännöllistä olisikin, jos voisi siinä jeesata kaveria ja antaa omat ylimääräiset kilot pois hyvään tarkoitukseen, kun ne vain roikkuvat itsellä turhina tuossa keskivartalon tienoilla.
  • Naistenvessaan on aina jono. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt, koska en tajua mikä ihme siellä kopissa niin kauan kestää? Sinne mennään hoitamaan homma ja sitten ripeästi ulos ja seuraava. Ei sinne tarvitse jäädä pesää rakentamaan..
  • Kesällä on hauskaa istua vaikkapa puistossa pussikaljalla, mutta siinä missä jätkillä on helppoa käydä heittämässä vedet jonkun puun takana, on se tytöille aika paljon haastavampaa. Eikä se homma ainakaan yhtään helpotu siinä vaiheessa, kun alla alkaa olla useampi annos juhlajuomaa.
  • Toisinaan baareissa ahdistaa kun ei saa tanssia rauhassa, koska jokainen lantion keinautus tulkitaan kutsuksi tulla hinkkaamaan omaa etumusta sitä vasten.
Tuleeko teille jotain muuta vielä mieleen? Entäpä vastaavia juttuja miesten osalta?

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pula

Jälleen kerran olen ajautunut sellaiseen ikävään tilanteeseen, että miehiä ei näy mailla halmeilla. Meneillään ei ole siis kerrassaan mitään, ja se jos joku harmittaa isosti. Vaikka sinkkuna ihan hyvin viihdynkin, on joku pieni säätö tai tapailusuhde huomattavasti kivempaa kuin tälläinen yksin kotona möllöttely. Möh.

En viitsi edes lähteä sille linjalle, että lähtisin avautumaan monta viikkoa kestäneestä seksipulastani. Olen oikeastaan jo seonnut laskuissa kuinka kauan tätä onkaan kestänyt, joka tapauksessa ihan liian kauan. Salakavalasti yritän kompensoida kiimaista oloa esimerkiksi ruualla ja muilla jutuilla, mutta eipä siitä hirveästi apua ole ollut. Ja seksin lisäksi kaipaan kovasti läheisyyttä: anteeksi siis vain kovasti kavereilleni, joita olen halaillut ehkä tavallista enemmän viime aikoina! Eilen halailin koko päivän mummoani, mummo oli siitä kyllä tosi iloinen, mutta rupesin jo hieman nauramaan itselleni ja läheisyydenkaipuulleni. Tämä alkaa olla jo aika hälyttävää.


Tämä kuva on blogin virallinen symboli puutteessa olemiselle. Se esiintyi ensimmäisen kerran viime syksynä kirjoittamassani postauksessa, jonka voit käydä lukemassa tästä.

Läheisyyspulan lisäksi kurjalta tuntuu myös se, että jotenkin kaikki tekemäni aloitteet ovat viime aikoina tupanneet tulla torjutuiksi. En minä nyt juokse ympäri kaupunkia iskemässä miehiä, mutta ne keitä olen varovaisesti yrittänyt lähestyä, ovat hyvin järjestelmällisesti torpanneet lähestymisyritykseni. Siihen kun lisätään, että Facebookini on viime aikoina ollut täynnä kuvia entisistä heiloistani uusien tyttöystäviensä kanssa, on tosi vaikeaa olla vaipumatta "yhyy mikä mussa on vikana"-epätoivoon. Oikeastaan todella vaikeaa. Yhyy. Mikä mussa on vikana.

No ei, tiedän ettei vika ole minussa, vaan tässä on nyt vaan ollut vähän huonoa tuuria matkassa. Ei tässä kuitenkaan niin huonosti asiat sentään ole, ettei yksikään mies maailmassa minusta enää syttyisi. Surkeita fiiliksiäni paransi huomattavasti se, kun torstaina eräissä bileissä tapaamani jätkä kehui minua kauniiksi. Hän oli kylläkin varattu, mutta se ei mitenkään vähentänyt kauniiden sanojen arvoa. Ja kyllähän niissä bileissä miehiä pyöri ympärilläni vaikka kuinka ja paljon, yksikään ei vaan ollut sellainen johon olisin koskenut pitkällä kepilläkään. Niin paha tilanne ei sentään ole, että kelpuuttaisin minkä tahansa käppänän, vaan kyllä se taso säilyy edelleen samalla korkeudella kuin ennenkin. Eikä noissa(kaan) bileissä nyt vaan sattunut olemaan yhtäkään sellaista jätkää, jossa olisin nähnyt mitään potentiaalia.

Ei tässä kai auta kuin pitää lippua korkealla ja keskittyä aktiivisesti kaikkiin muihin juttuihin, kuten kouluun ja töihin. Tälläisillä jutuilla on taipumus tapahtua silloin kun sitä vähiten odottaa, joten tuskimpa tilanne paranee ainakaan sillä, että kuumeisesti odotan jotakin tapahtuvaksi.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tauon paikka

Aina välillä kun tämä oma parisuhteettomuus alkaa hajottaa, on hyvä mietiskellä kaikkia niitä ongelmia, joilta vältyn kun sitä poikaystävää ei kuvioissa ole. Yksi niistä on esimerkiksi taukojen pitäminen suhteen aikana. Tauko, siinä on muuten käsite jotka vaikeaselkoisemmaksi ei ihan heti pääsekään. Väkisinkin tulee ensimmäisenä mieleen Frendit ja Rossin ja Rachelin kinastelu siitä, mitä se tauko oikeastaan tarkoittikaan ja mitä sen aikana saa tehdä. Kaikki Frendejä katsoneet tietävät kyllä kuinka siinä sitten kävikään..




Taukoja pidetään usein kai silloin, kun suhde alkaa tökkimään ja eron mahdollisuus alkaa pilkahtelemaan. Ajatellaan, että tauon aikana saa miettiä asioita rauhassa ja se jotenkin selkiyttää ajatuksia siitä tahtooko sen oman puolison kanssa vielä olla vaiko ei. Periaatteessa on kai ihan mahdollista, että sen tauon aikana iskee sellainen "yhyy en voi elää ilman tuota ihmistä"-fiilis, mutta kyllä se mielestäni kuulostaa aika epätodennäköiseltä. Itselleni ainakin iskisi paljon todennäköisemmin sellainen "ihanaa olen villi ja vapaa"-fiilis kuin hirveä ikävä toisen luo, jos olisin pitkään miettinyt haluavani erota. Sitten vielä jos suhteen toinen osapuoli on tyytyväinen suhteeseen eikä halua taukoa pitää, on se epävarmuudessa eläminen aika inhottavaa. Taukoa käytetään usein myös helpottamaan eroamista niin, että toiselle annetaan ikään kuin aikaa valmistautua erouutiseen pitämällä ennen sitä parin viikon tauko. Olen itsekin kerran nuorempana tehnyt niin ikävästi, että laitoin suhteen kahden viikon tauolle jotta sain miettimisaikaa kuinka muotoilla erouutisen poikaystävälleni. Ne eivät varmastikaan olleet hänelle kovin mukavia viikkoja.

Olen kuullut sellaisestakin, että suhde laitetaan tauolle vaikkapa opiskelijavaihdon tai jonkun muun reissun ajaksi, ja sitten jatketaan taas normaalisti toisen palattua takaisin. Ymmärrän lähtökohtaisesti tälläisen erittäin hyvin: pitkässä suhteessa saattaa joskus tulla mielihaluja vähän seikkailla suhteen ulkopuolellakin, ja kun toinen vielä on jossakin kaukana ja todennäköisesti bilettää ja tutustuu paljon uusiin ihmisiin, mikäs sen parempi tilaisuus. En kuitenkaan voi olla miettimättä sitä, olettavatko nämä pariskunnat tosissaan että suhde jatkuu tauon jälkeen normaalina siitä mihin jäätiin. Ongelmahan tulee vastaan jo siinä, kun jutellaan viikon tapahtumista ja kiusallisesti mietitään, kuinka sille puolisolle nyt sitten ilmaisisi käyneensä vähän testailemassa vieraita mättäitä tai heinäseipäitä. Tai siis, jos olisin itse tälläisessä tilanteessa, tuntuisi tosi oudolta kuulla poikaystäväni seksiseikkailuista muiden naisten kanssa tai kertoa omistani hänelle, oltiin asiasta kuinka sovittu tahansa. Ja voiko muka mitenkään olla mahdollista, että vaikkapa puoli vuotta säätää muiden kanssa mutta tunteet omaa kumppania kohtaan säilyvät silti yhtä vahvoina? Minun on jotenkin hirvittävän vaikeaa uskoa sellaiseen. Tuollainen tauko tuntuu mielestäni enemmänkin siltä, että haluaa niin sanotusti syödä ja säästää kakkua yhtä aikaa, eli olla siinä turvallisessa parisuhteessa mutta ei sitoutua siihen kunnolla.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että jokainen pari laatikoon itse suhteensa pelisäännöt sellaisiksi kuin haluaa, ja tiedän että joku juttu sopii yhdelle mutta toimii huonosti toisilla. Eli jos se tauko tuntuu hyvältä idealta, kuka minä olen kritisoimaan, siitä vaan. Jotenkin siitä huolimatta suhtautuisin taukoihin aika skeptisesti, ja välttäisin niiden pitämistä viimeiseen asti, mikäli sen suhteen haluaa pitää kasassa. Jos taas ei halua, niin se varmasti tauon avulla sujuu aika kivuttomasti, ainakin eroa haluavan osapuolen kannalta. Ai että, ei tälläisiä pohtiessa kyllä harmita yhtään, ettei ole poikaystävää joka haluaisi pitää taukoja!

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ääntä!

Tuli tuossa pari päivää sitten vastaan hauska artikkeli äänekkään seksin hyödyistä. Artikkelin mukaan ääntely seksin aikana muun muassa auttaa rentoutumaan ja vapautumaan, on kumppanin mielestä kiihottavaa ja auttaa häntä laukeamaan nopeammin. Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään laatujournalismin taidonnäyte ja hyötyjä oli jutussa lueteltu vain viisi vaikka otsikossa lukikin seitsemän, olivat ne viisi mielestäni ihan paikkansa pitäviä ja todistettuja oikeassa elämässä.

Itse pidän kuulemma ihan kiitettävästi ääntä seksin aikana, tai ainakin sellaista palautetta olen miehiltä saanut. Kaikkien mielestä se on myös hyvä juttu, ja aika moni menneisyyteen jäänyt mies on juttumme loputtua kertonut kaipaavansa huutamistani. Niimpä minun on pakko olla tuon artikkelin kanssa samaa mieltä siitä, että äänekkyys on ilmeisesti hyvä juttu. Artikkelin mukaan ääntelehtiminen toimii puhumista paremmin kommunikointikeinona seksin aikana, ja onhan se ihan totta, että äännähtämällä vähäsen pystyy paljon helpommin ja nopeammin ilmaisemaan "tuo tuntuu hyvältä" kuin käyttämällä sanoja. Artikkelin väite siitä, että ääntely vapauttaa ja rentouttaa, on mielestäni myös totta. En pysty itse rentoutumaan yhtään jos mies on ihan hipihiljaa, ja tuntuu että se äänen päästäminen myös auttaa hengittämään ja sitä kautta rentoutumaan. Myös se, että ääntely kiihottaisi kumppania, on ehdottomasti todistettu paikkansapitäväksi. Sen perusteella mitä olen kuullut, sata prosenttia miehistä syttyy enemmän tytöstä joka ääntelee kuin sellaisesta joka vain makaa hiljaa. Myös se, että ääntely auttaisi miestä tulemaan, pitää paikkansa. Aina välillä jos itselleni alkaa jo riittää saatan pistää hieman lisää ääntä kehiin, joka hyvin usein johtaa siihen että mies innostuu lisää ja hoitaa homman kotiin. Artikkelissa myös mainittiin, että ääntelyn avulla pystyy helposti viestittämään mahdollisille kämppiksille, että nyt ei ole hyvä hetki tulla lainaamaan sokeria. Ajatus siitä, että kiljuisin täysillä menemään niin että joku viereisessä huoneessa kuulee, on mielestäni aika kiusallinen, mutta kyllähän sillä ihan varmasti saa viestin menemään perille. Tuollaisissa tilanteissa tykkään mielummin yrittää pysytellä hiljaa, sillä niin kuumaa kuin ääntely onkin, on toisinaan jopa kuumempaa yrittää tosissaan taistella ääntelyä vastaan. Moni jätkä on syttynyt lujaa nähdessään ponnisteluni, kun tekisi mieli huutaa mutta en voi. Kannattaa testata!

Ääntelyn suhteen kuitenkin pätee sama sääntö kuin muussakin seksiin liittyvässä: sitä ei kannata ruveta feikkaamaan. Jos äänen pitäminen tuntuu teennäiseltä, sitä ei kannata väkisin tehdä, tuskin siitä silloin nauttii kumpikaan. Ei sen äänen myöskään tarvitse olla mitään pornotähtimäistä voihkintaa tai jotain kornia "oh yeaahh"-huutelua. Itse en pahemmin mieti omaa huuteluani, vaan ääni tulee aika spontaanisti. Naapureideni vuoksi toivon vain, ettei se kuulosta miltään nälkäisen vuohen kimitykseltä tai kissan rääkkäykseltä..

Käy lukemassa tekstin pohjana toiminut artikkeli tästä. Ja sitten ei muuta kun huutamaan!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Speksihommia ja halailupelkoa

Eilen oli vuoden odotetuin juhlapäivä Steak & Blowjob Day. En tällä kertaa valitettavasti itse osallistunut juhlintaan, se kun olisi melkein vaatinut jonkun miespuolisen seuralaisen ja sellaista ei nyt kuvioissa oikein ole. En olisi toisaalta ehtinyt pahemmin mitään pihvejä paistelemaankaan, koska eiliselle sattui myös toinen suuri merkkitapaus, nimittäin Metkan Speksin ensi-ilta. Metka eli Metropolian opiskelijakunta on ensimmäinen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, joka on toteuttanut speksin, eli interaktiivisen opiskelijamusikaaliesityksen. Toimin itse kyseisessä produktiossa kolmatta vuotta putkeen tanssijana.

Tämän vuoden speksi kertoo nuoresta opiskelijatytöstä, joka kärsii akuutista rahapulasta ja läheisyyskammosta. Päähenkilö Katri hallitsee hyvin kevyet irtosuhteet ja yhden illan jutut, mutta ahdistuu halailusta ja läheisyydestä. Aihe tuntuu vähän liiankin samastuttavalta, ja tunnistan itseni monesta tilanteesta joita päähenkilö käy näytelmässä läpi. Itsellänikin on vähän niin, että sellainen huoleton säätäminen käy luontevasti mutta oikea tunnetason läheisyys tuntuu tosi vaikealta. Olen ennenkin puhunut täällä siitä, kuinka en jotenkin uskalla antaa itsestäni kaikkea koska pelkään satuttavani itseni. Se fyysinen lähellä oleminen ei sinänsä tunnu mitenkään pahalta, mielelläni esimerkiksi halailen kavereitani ja olen jonkun kivan miehen kainalossa, mutta en ehkä ole niiden miesten kanssa ole ihan täysin läsnä. Hiljattain eräs jätkä, jota tapailin joskus hetken, sanoi tylsistyneensä suhteessamme koska se tuntui hänestä kuulemma pelkältä kylmältä jyystämiseltä josta puuttui tunteet kokonaan. Itse tykkäsin kyseisestä jätkästä tosi paljon joten fiilikseni asiasta olivat aika erilaiset, mutta esimerkki todistaa hyvin sen että en näköjään ole kovin hyvä antautumaan tunteideni vietäväksi tai näyttämään niitä toiselle vaikka niitä olisikin. Ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että niitä tunteitakin pääsee kehittymään aika harvoin, koska suojelen itseäni niin tehokkaasti kaikelta sellaiselta.

Toisin kuin speksimme Katri, kaipaan itse aika ajoin sitä fyysistä läheisyyttä. Ikävä kyllä se puoli nousee pintaan vahvimmin silloin kun juon, mikä johtaa yleensä kahdenlaisiin tuloksiin: joko raahaan kotiini jonkun epämääräisen tapauksen joka enemmän tai vähemmän kaduttaa aamulla, tai sitten nolaan itseni yrittämällä liikaa jotain sellaista jätkää joka ei niin hirvittävän messissä ole. Hieman hävettää vieläkin kun taannoin ehdotin eräälle mielestäni tosi kivalle jätkälle nukkumista yhdessä erään bileillan jälkeen, ja aamulla vasta tajusin kunnolla kuinka huono idea se oli. Humalan taso oli nimittäin jo sellainen, että en todellakaan ollut erityisen edustavassa kunnossa. Jätkä ei onneksi lähtenyt mukaani, mutta ärsyttää kun tein itsestäni hänen silmissään typerän känniääliön jota kiinnostaa pelkkä sekava säätäminen. Ainoa lohtuni on että ehkä hän oli itsekin siinä kunnossa ettei muista kaikkia yksityiskohtia eikä muistele tapahtunutta niin pahalla..

Metkan speksiä voi tulla katsomaan vielä tänään, huomenna ja ylihuomenna Gloriaan Pienelle Roobertinkadulle. Eilisen ensi-illan jälkeen saimme yleisöltä paljon hyvää palautetta, joten kyseessä on muidenkin kuin meidän työryhmäläisten mielestä hyvä show. Olisi mahtavaa nähdä Teekutsujen lukijoita yleisössä, tarjolla kun on muun muassa mahdollisuus nähdä allekirjoittanut lavalla koulutyttöpuvussa. Lupaan halata jokaista lukijakseni ilmoittautuvaa näytöksen jälkeen, ja nauttia siitä!

torstai 10. maaliskuuta 2016

Sut unessa kerran kohtasin


Nään usein hauskoja ja mieleenpainuvia unia, mutta viime viikolla eräs uni kyllä meni ihan ylitse muiden. Tiedättekö sellaiset lucid-unet, joissa ikään kuin tietää olevansa unessa ja pystyy vaikuttamaan tapahtumien kulkuun? Noh, näin sellaisen unen ja jos rohkenen myöntää, varsin villin sellaisen. Miespääosaa unessani esitti eräs tyyppi, jota olen jonkin aikaa katsellut mutta välillämme ei ole tapahtunut mitään, joten kaikki unessa tapahtuva oli täysin oman mielikuvitukseni tuotetta. Damn, mulla on kyllä hyvä mielikuvitus!

Näin samasta jätkästä unta pari kertaa myöhemminkin, mutta ei lucid-unta vaan sellaista perusversiota. Erittäin hyviä unia nekin silti olivat, eipä sillä. Tässä kuitenkin heräsi sellainen pieni ajatus, että yrittääkö alitajuntani ilmaista nyt jotakin, jos sama jätkä seikkailee unissani näin usein? Puhumattakaan siitä, että nään seksiunia tosi harvoin, ja nyt niitä yhtäkkiä sattui viikon sisään useampia? Hän on kyllä tosi hyvännäköinen, mutta onkohan tässä nyt kyseessä jokin tavallista voimakkaampi alitajuntainen vetovoima?











Kuulin pari päivää sitten hupaisan tarinan eräältä kaveriltani, joka oli ollut koulukavereidensa kanssa pitämässä kehitysvammaisille jotakin lauluhetkeä joulun alla. Siinä kesken hartaan Sylvian joululaulun oli eräs osallistujista suristellut sähköpyörätuolillaan erään tytön eteen ja kirjoittanut tekstin puheeksi muuntavaan puhetietokoneeseensa "Haluatko panna?" Kertomus herätti suurta hilpeyttä mutta nosti esiin myös sellaisen ajatuksen, että pitäisiköhän sitä itsekin joskus kokeilla sellaista vähän suorempaa lähestymistapaa. Ehkä ei nyt ihan täysin tuntemattomalle kannata mennä moisia ehdottelemaan, tai ainakaan esimerkkitarinan miehelle ei tuolla tekniikalla irronnut, mutta joskus sellainen aika suora ehdotus voisi olla ihan paikallaan. Unissani esiintyneen jätkän kanssa olen kyllä jutellut mutta en oikeastaan mitään erityisen ihmeellistä, enkä missään nimessä mitään erityisen vihjailevaa. Näiden unieni vuoksi harkitsen kuitenkin tosissani että ihan pokkana vaan pamauttaisin ilmoille että mites olis. Tai sitten lähestyn aihetta hieman hienovaraisemmin ja lähetän tyypille allaolevan kuvan:


Tiesittekö muuten, että lucid-unia voi opetella näkemään? Tekniikoita on erilaisia ja ne toimivat vaihtelevasti eri ihmisillä, mutta olennaisinta kai on harjoitella muistamaan uniaan. Omat uneni ovat sen verran vivahteikkaita, tai sitten olen tosi hyvämuistinen, mutta ainakin yksi uni viikossa jää mieleen pidemmäksikin aikaa. Unipäiväkirjan pitäminen kuulostaa kyllä aika vaivalloiselta, mutta jos joskus olisi ylimääräistä aikaa, voisin vaikka ryhtyä harjoittelemaankin tietoista lucid-uneen pääsemistä. Oli se meinaan sen verran hauska kokemus tässä nimenomaisessa asiayhteydessä, kun jokainen yksityiskohtakin sujui juuri niin kuin itse halusin. Onneksi en kuitenkaan muista uneni yksityiskohtia enää kovin selkeästi: olisi muuten todennäköisesti pieni pettymys tiedossa jos ja kun tyyppi lähentelyistäni innostuisi..

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Nuoruuden haikailua

Tapasin jokin aika sitten erään jätkän, joka on minua aika paljon nuorempi. En jaksanut ottaa ikäerosta stressiä vaikka ei niin kauan aikaisemmin olin vannonut vetäväni rajan häntä vuoden vanhempiin. Kyseessä ei onneksi ollut kuitenkaan mikään ihan viaton vesseli, joten en tuntenut itseäni kehdonryöstäjäksi. Meillä oli ihan hauska yhteinen ilta ja yö ja olemme sen jälkeen laitelleet jonkun verran viestejä.

En tiedä johtuuko se jätkän iästä vai mistä, mutta hän on viestiensä kanssa jotenkin tosi piristävän avoin. Siis sillä tavalla, että ei jää yhtään epäselväksi mitä hän minusta ajattelee. Viestit ovat tyyppiä "oot ihana <3" tai "haluisin olla sun kaa just nyt". On jotenkin tosi ihanaa saada vaihteeksi tuollaisia viestejä joltakulta, kun on tottunut ihan toisenlaiseen. Siitä on aikaa kun joku jätkä on viimeksi kutsunut minua ihanaksi, saati että olisin itse sanonut niin jollekulle.

Jotenkin tuli sellainen fiilis, että ollappa itsekin noin nuori. Kun olin itse tuon kyseisen jätkän ikäinen, asiat olivat jotenkin tosi helppoja. Joko sitä tykkäsi jostakusta tai sitten ei, eikä ollut tälläistä ihmeellistä säätöä mitä kaikki ihmissuhteeni tuppaavat nykyään olemaan. Ihailen jätkän avoimuutta ja rohkeutta hirveästi enkä usko että hän itse edes tajuaa tekevänsä mitään ihmeellistä, mutta vaatii aikamoista selkärankaa sanoa ihan suoraan mitä haluaa tai ajattelee. Ihan oikeasti, sitä voisi joku pitää ihan itsestäänselvyytenäkin, mutta ei se sitä kyllä ole. En voi kuvitellakaan että lähettäisin jollekulle bileissä tapaamalleni jätkälle seuraavana päivänä kourallisen pusuhymiöitä tai kysyisin joka päivä koska nähdään, koska niin nyt ei kerta kaikkiaan voi enää tehdä. Ehkä nämä meitä erottavat neljä vuotta olivat sitten aika ratkaiseva ajanjakso, jonka aikana olen saanut siipeeni niin monta kertaa etten enää uskalla olla avoin tunteideni kanssa. Välillä tuntuu, että en edes itselleni.

Pitäisikö meidän kaikkien pysähtyä hetkeksi muistelemaan millaisia olimme vaikkapa neljä vuotta sitten, ja yrittää hakea vähän sitä samaa ajatusta elämäämme nykyään? Minä ainakin uskon, että pieni ripaus nuoruuden intoa ja avoimuutta tämän kaiken kyynisyyden keskellä ei haittaisi yhtään.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Kuuminta vähään aikaan

Viime aikoina olen ollut tosi kiireinen enkä ehtinyt paljoa kirjoittelemaan, mutta nyt oli pakko tulla hieman avautumaan. Nimittäin siitä, että kiirettä piisaa lähes jokaisella muulla elämän osa-alueella paitsi miesrintamalla. Hiljaista on kuin siellä kuuluisalla huopatossutehtaaalla, ei ristin sielua missään. Tai no, oikeastaan huijaan nyt, koska kyllä tässä viime aikoina on tapahtunut yhtä sun toista miesten suhteen, ei vaan mitään erityisen kivaa. Jotkut nauttivat sinkkuelämästään täysin rinnoin ottamalla parisuhdejutuista parhaat päältä, eli seksin ja läheisyyden, mutta minäpä valitsin sen toisen ääripään, välienselvittelyt ja draamailut. Hirveän hauskaa.

Rakkauselämäni olemattomuutta kuvastamaan vielä tälläinen hauska Whatsapp-keskustelu. Onneksi on sentään ihania ystäviä jotka harrastavat vaikka sextingiä kanssani jos tilanne sitä vaatii!



Kiitos, ja hyvää yötä.