maanantai 16. marraskuuta 2015

Ongelmanratkaisua makuuhuoneessa

Petihommat ovat kivoja, mutta eivät aina ihan ongelmattomia. Varsinkin uuden kumppanin kanssa voi aluksi tulla vastaan monenlaisia pulmia, mutta onneksi melkein kaikkeen on mahdollista löytää ratkaisu. Itsekin on tullut peittoa heiluteltua yhden jos toisenkin miekkosen kanssa ja ihan ongelmitta ei homma ole aina sujunut. Keskustelin aiheesta lyhyesti myös yhden toisen tytön sekä erään jätkänkin kanssa ja sain heidän avullaan koottua hyvän listan sellaisista pulmista joita voi välillä tulla makuuhuoneessa vastaan, ja seuraavaksi lähdetään miettimään niihin ratkaisuja.

1. Toinen ei osaa suudella

Pussailu voi parhaimmillaan viedä jalat alta ja sytyttää tosissaan, mutta toisinaan sillä voi kyllä sammuttaa kipinän ennen kuin se ehtii kunnolla syttyäkään. On ihan hirveää kun vastaan tulee limainen kielimonsteri joka tunkee väkisin suuhun, tai sitten jos toinen ei avaa suutaan yhtään ja vastassa on pelkät kuivat yhteenpuristetut huulet. En erityisemmin myöskään pidä siitä että suutelun kohteena on koko naamani vaan arvostan sitä että pysytään suurin piirtein suun alueella. Välillä on myös ihan kivaa hengittää ja on vähän epämiellyttävää ja kiusallistakin olla tiiviissä huulikontaktissa koko seksin ajan.

Yliaktiivisen kielen kanssa auttaa jos on itse hiukan passiivisempi aluksi, niin toinen yleensä tajuaa hieman rauhoittua. Jos toinen on sen sijaan passiivinen (toivottavasti näille tyypeille en itse ole se kielimonsteri, yyh) on paras taktiikka lähteä liikkeelle aika rauhallisesti ja hillitysti. Jos tyyppi on ihan katastrofi eli nuolee koko naamaa tai ei irtaudu hetkeksikään en ole keksinyt mitään muuta ratkaisua kuin viheltää peli poikki ja yksinkertaisesti kääntää pää pois, ja vaikka pyytää tyyppiä rauhoittumaan vähäsen. Se tosin auttaa useimmiten vain hetkiseksi..



2. Jätkällä ei seiso

Kiusallinen ongelma, jonka käsitteleminen vaatii tytöltä paljon hienovaraisuutta. Missään nimessä jätkää ei saa syyllistää vaan kannattaa pyrkiä olemaan kannustava ja osoittamaan ettei asiaa tarvitse hävetä. Tilannetta helpottaa usein jos homman keskeyttää hetkeksi ja vaikka vaan makoilee sängyllä lähekkäin, se saattaa usein saada jätkän syttymään ihan puolihuomaamatta. Myös vanha kunnon suihinotto toimii usein aika hyvin jos sen osaa tehdä kunnolla. Mikäli pulmaan on syynä alkoholi, on usein parempi jättää homma sikseen ja nukkua humala pois. Oman kokemukseni mukaan monet jätkät ovat krapulaisina tosi kiimaisia, joten jos oma olo on sen mukainen on homma paljon mielekkäämpää aamulla.



3. Ei tee mieli seksiä

Joskus ei vaan kerta kaikkiaan huvita, eikä sille mitään voi. Yleisempää luultavasti pitkässä parisuhteessa mutta myös sinkkujen ongelma toisinaan. Haluttomuuteen on varmasti yhtä monta syytä kuin siitä kärsiviä eikä se kovin usein johdu siitä ettei seksiä haluamaton ihminen pitäisi kumppaniaan viehättävänä tai haluttavana. Stressi ja kiire tai vaikkapa kuukautiskierron vaiheet voivat aiheuttaa sellaisen olon, ettei seksiä sillä hetkellä tee mieli. Silloin kun itselläni on menossa kausi ettei seksi oikein kiinnosta, pidän siitä suosiolla taukoa. Yleensä viimeistään parin viikon päästä on ihan toinen ääni kellossa. Olen huomannut, että jos joskus sanon jollekulle ettei nyt oikein tee mieli ja toinen hyväksyy sen mukisematta saattaa mieleni muuttua hetken päästä toiseksi. En tiedä mikä psykologinen twisti tuokin on..

4. Liian iso tai liian pieni

Joo, kyllä sillä koolla on väliä. Jos kyseessä nyt ei ole ihan kolmen sentin mittainen hiirenhäntä tai puolimetrinen muurinmurtaja, on hommasta mahdollista tehdä toimivaa pienen kikkailun avulla. Se vaatii ehkä hieman panostamista, mutta olisi toisaalta ikävää torjua muuten ihana mies sellaisen asian takia mihin hän ei voi mitenkään itse vaikuttaa.

Liian pienen kanssa ongelma on useimmiten se, ettei siitä tule sellaista "täyttä" oloa eli tuntuu että jotakin jää vähän puuttumaan. Silloin kannattaa harrastaa sellaisia asentoja jossa jätkä pääsee mahdollisimman syvälle.Liian isoja tulee harvemmin vastaan, mutta on niinkin joskus käynyt ja silloin on vähän ikävää kun seksistä voi tulla tosi kivuliasta. Ei ole kovin kivaa kun tuntuu että tuo menee muuten kohta kohdunkaulastani läpi. Siinäkin asennoilla kikkailu auttaa, eli vaikkapa takaapäin-hommat kannattaa aluksi skipata ja totutella ensin sellaisissa asennoissa jossa syvyyttä pystyy itse säätelemään. Toinen käytännössä toimivaksi havaittu keino on vetää kännit, sillä alkoholi vähentää tuntoherkkyyttä ja niitä syvempiäkin työntöjä kestää paremmin.



5. Jätkä laukeaa liian nopeasti

No onhan se vähän pettymys jos homma kestää kolme työntöä. Useimmiten kestävyys paranee harjoittelun myötä ja on myös paljon hyviä keinoja sen pidentämiseksi, mutta ne vaativat että jätkä on myös valmis tekemään asialle jotain eikä suutu tai ahdistu jos tyttö ottaa asian puheeksi. Usein toimivaa on esimerkiksi ottaa ensin alle yksi lämmittelykierros joka kestää sen puoli minuuttia ja sen jälkeen pienen tauon jälkeen tehdä uusinta, jolloin kestävyys on yleensä jo parempi. Tai sitten seksin aikana voi pitää pieniä taukoja joiden ajaksi voi keksiä jotain sellaista tekemistä joka vähän laskee jätkän kiihkoa. Hieman kyseenalainen mutta kuulemma toimiva keino on myös käskeä jätkää miettimään epäkiihottavia asioita (hyviä esimerkkejä esimerkiksi mummot, pinaattikeitto, jääkarhut ja kirjat). Siinä voi kyllä mennä itselläkin vähän fiilis. Tai sitten jätkää voi vaikka nipistää vähän, mutta sekin voi toisaalta vaan lisätä intoa.

6. Toinen ei tiedä mitä tekee

En tiedä melkein mitään niin kiusallista kuin tyypin jonka sormet seikkailevat ihan väärissä paikoissa eikä oikein kehtaa sanoa mitään. Tai jos kehtaakin niin neuvot eivät mene millään perille, sillä tyyppi on vakuuttunut että näin tämä homma toimii. En ole keksinyt tähän mitään muuta ratkaisua kuin neuvoa tyyppiä ihan kädestä pitäen tai vaikka ehdottaa että voisitko tehdä näin ja näin. Useimmiten asia menee kyllä perille ihan hyvin kun näkee toisen nauttivan ja mielellään jatkaa samalla linjalla eikä palaa aikaisempaan sähläykseen. Ja kyllä minulle jotkut ovat sanoneet suoraankin etteivät ole ihan varmoja mitä tekevät ja ovat oikein pyytäneet palautetta. Kannattaa itsekin pyytää toista kertomaan mikä toimii ja mikä ei jos ei ole ihan varma ovatko omat otteet sellaiset että toisella on hyvä olla.

7. Yli-innokkuus

On toki imartelevaa olla toisen mielestä niin haluttava ettei hän pysty odottamaan sekuntiakaan, mutta välillä olisi kivempaa edetä suht rauhallisesti eikä joutua hyökkäyksen kohteeksi. On myös aika kamalaa jos jätkä ottaa sellaisen psykedeelinen trance-tyyppisen tahdin ja tuntuu että olisin jää johon tehdään nuijalla reikää. Tähänkään ongelmaan ei taida olla muuta ratkaisua kuin vaan pyytää toista hidastamaan ja rauhoittumaan hieman, tai sitten yrittää itse ottaa ohjat ja näyttää että rauhallisempikin tahti on voi olla erittäin toimiva.

8. Lahnailu

Tytöt kai harrastavat enemmän sellaista passiivista paikoillaan makoilua, mutta kyllä olen tavannut jätkiäkin jotka ovat tosi flegmaattisia eivätkä oikein edes ilmaise onko touhu hauskaa vai ei. Itselläni lähtee fiilis heti jos jätkä on tosi aloitekyvytön sängyssä ja joudun itse viemään hommaa koko ajan eteenpäin. Jos lahnailu johtuu jännityksestä se yleensä menee ohi kun kertoja tulee lisää ja tunnelmasta rentoutuneempi, mutta sitä en tiedä miten laiskasta lahnasta saisi hieman kiihkeämmän kiisken (meinasin laittaa kuhan mutta en nyt sittenkään. Kiiskikin aika kyseenalainen vertaus). Varmaan puhuminen auttaa tähänkin ? En tiedä, en kuulemma itse lahnaile. FYI.



9. Kunto loppuu kesken

Välillä eteen tulee vitoskohdan vastakohta eli homma kestää tosi kauan, ja siinä rupeaa väkisinkin paikat puutumaan. Sitten jossain vaiheessa nautinnon sijasta alkaa keskittyä siihen että nyt muuten lonkat kramppaa, selkään sattuu, jalasta vetää suonta ja janottaakin vähän. Puhumattakaan siitä, että molemmat ovat hikisiä ja liukkaita ja kaikki kitka on häipynyt. Silloin suosittelen pitämään vähän taukoa ja yrittämään ehkä kohta uudestaan jos siltä tuntuu. Tai sitten voi vain yksinkertaisesti lopettamaan homman kesken, ei siitä väkisin vääntämisestä ole mitään iloa kenellekään.

Lopputulemana voisi kai sanoa, että melkein kaikki ongelmat ratkeavat puhumalla. Hassua, tästä piti tulla tosi hauska postaus mutta deepiksi meni taas. Viikonloppu taitaa vähän painaa vielä kun ei irtoa kovin hyvää läppää, mutta tässä yksi päivään ja postauksen aiheeseen sopiva hauska loppukevennys. Kivaa maanantaita kaikille!

Ei kommentteja: