Omalla tietämättömyydellä ylpeily on varsin epäseksikästä

Arvostan älykkyyttä ja fiksuutta erittäin paljon ja uskon, että mitä enemmän asioista tietää, sitä paremmin elämässä pärjää. Siksi olen kovin hämmentynyt siitä, että on olemassa koko joukko ihmisiä, jotka jopa ylpeilevät sillä etteivät jotain tiedä.

Törmäsin ilmiöön ensin Suplasta löytyvässä Uhka vai mahdollisuus-podcastissa, jossa juontajat Lotta Backlund ja Tuomas Nyholm keskustelivat sukupuolitaudeista. Tokihan aihe on lähtökohtaisesti ehkä enemmän uhka kuin mahdollisuus, mutta mielestäni juontajien näkökulma oli silti varsin kyseenalainen: ensin Backlund kuulutti suureen ääneen sitä, että hänellä ei ole ikinä ollut mitään tauteja eikä siis todellakaan tietoa siitä, missä näitä tauteja voisi mennä testaamaan. Nyholm puolestaan pohti, antaako hän itsestään arveluttavan kuvan, jos hän lähetyksessä kertoo tarkempia tietoja siitä, missä testeihin pääsee. Lisäksi kumpikin piti sukupuolitaudin saamista merkkinä siitä, että omissa elämänarvoissa olisi parantamisen varaa: Backlund jopa sanoi, että tartunnan saaneiden tulisi pohtia tarkasta "kannattaako horoilla niin paljon". Podcastin tyyli on toki ironisen humoristinen, ja on mahdollista että osa jutuista on heitetty osittain vitsillä, mutta varmaksi en voi mennä sanomaan. Joka tapauksessa maku kyseiseen podcastiin meni kyllä saman tien. En vaan voi ymmärtää sellaista asennetta, että tietämättömyyttä seksitautiasioista pidetään jonakin hyvän ja kunnollisen ihmisen mittarina. Että me, jotka olemme vastuullisesti ottaneet selvää asioista ja huolehtineet omasta ja muiden terveydestä käymällä testeissä, olemme nyt jotenkin arveluttavaa porukkaa. Hohhoijaa. Nämäkin juontajat ovat ihan hyvin saattaneet saada tietämättään jonkun tartunnan ja vaikka levittää sitä eteenpäin, jos eivät ole kerran testeissä käyneet, koska suuri osa taudeista on oireettomia eikä näy tai tunnu päällepäin mitenkään. 

Tästä tuli mieleen eräs poika lukiostani, jonka kanssa jouduin terveystiedon tunnilla tekemään ryhmätyötä seksitaudeista ja joka kieltäytyi osallistumasta työhön, koska hän ei kuulemma tarvinnut tietoa kyseisestä aiheesta mitenkään. Hänestä se oli turhaa, koska hänen suunnitelmiinsa ei kuulunut tautitartunnan hankkiminen tulevaisuudessa. No eipä varmaan kuulu kenenkään, mutta ihan hyvä niistä on silti tietää: käsittämätöntä, että tällaista asiaa pitää edes sanoa ääneen, niin itsestäänselvää se on. Ymmärrän silti tuon kommentin 17-vuotiaan teinipojan suusta, mutta että aikuiset ihmiset heittävät vastaavaa ja vielä podcastissa, se on jo vähän vastuutonta.

Tällä egyptiläisellä sfinksillä ei ole päätä, mutta se on silti fiksumpi kuin kukaan, jolle tietämättömyys seksitaudeista on joku meriitti.

Toinen vastaavanlainen esimerkki oli joidenkin tuttujeni kanssa käymäni keskustelu seksistä ja seksileluista. Tiedän sen, että joillekin lelut ovat varsin vieras ja oudolta tuntuva asia joka ei omaan seksielämään tunnu istuvan, mutta ilmeisesti joillekin on oikea kunnia-asia olla aiheesta täysin tietämätön. Että eivät kunnon ihmiset tiedä mikä on vibraattori tai mistä seksileluja hankitaan. Ja ehkä rivien välistä oli havaittavissa sellainenkin ajatus, että en tarvitse leluja, koska minulla on mies. Ajatus vaikkapa vibraattorista miehen korvikkeena tuntuu niin vanhanaikaiselta, etten olisi odottanut kuulevani sellaista melkein omanikäiseni ihmisen suusta. Väkisinkin tuli huono fiilis hänen parisuhteensa puolesta, koska tuollainen asenne leluja kohtaan kertoo ehkä jotain myös yleisestä asennoitumisesta seksiin ja seksuaalisuuteen. 

Sama ihminen on puhunut myös siitä, kuinka hän tietää kovin vähän teknologiasta ja somen käytöstä, mutta ei hänen kuulemma tarvitsekaan tietää, koska hänen miehensä onneksi on niin hirveän fiksu ja osaa tehdä koneilla mitä vain. Olen huomannut samanlaista ajattelua muillakin naispuolisilla tutuillani, jotka heittäytyvät joissain asioissa täysin avuttomiksi pikku prinsessoiksi ja odottavat valkoisten ritarien tulevan pelastamaan heidät milloin mistäkin pulasta. Minua ärsyttää sellainen tosi paljon, vaikka tiedänkin olevani itse jopa vähän liian hanakka pärjäämään itse: olen esimerkiksi pahoittanut mieleni joskus siitä, etten tiedä koodaamisesta yhtä paljon kuin poikaystäväni, mikä on hölmöä, koska hän tekee sitä työkseen ja on siis luonnollisesti siinä melkoisesti minua parempi. Että ehkä joissain asioissa voi antaa miehen auttaa, mutta sitä en ymmärrä, että siitä omasta tietämättömyydestä (ja miehen ylivertaisuudesta) huudellaan kovaan ääneen. En minäkään osaa esimerkiksi vaihtaa autonrenkaita, mutta en kuitenkaan mainosta asiaa tai ole osaamattomuudestani ylpeä. Enkä varsinkaan ajattele, että minulla olisi oikeus olla osaamatta sitä tai mitä tahansa muutakaan sen takia, että olen nainen.

Omalla tietämättömyydellä ylpeily antaa mielestäni aika typerän kuvan. Ja minun on vaikeaa arvostaa ketään, joka on ylpeä omasta tyhmyydestään. Eikä kukaan sellainen, joka ylpeilee tietämättömyydellään esimerkiksi seksitaudeista tai mistään muustakaan seksiin liittyvästä, ole mielestäni myöskään kovinkaan kiinnostava tai haluttava seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä. Kaikkea ei tarvitse tietää tai osata, mutta se, ettei tiedä jotain asiaa, ei koskaan ole mielestäni sellainen juttu, jolla kannattaisi ylpeillä. Eikä varsinkaan sellainen, joka tekisi jostakusta toista paremman ihmisen.

ps. jos et halua olla kuten lukiossani ollut poika vaan tahdot asiallista tietoa seksitaudeista, lukaisepa tämä postaukseni aiheesta!

Kun mieli haluaa, mutta kroppa ei kiihotu

Välillä on sellaisia päiviä, iltoja ja öitä, kun mielessäni haluaisin seksiä tosi paljon, mutta vartaloni ei ole yhtään samalla aallonpituudella. Jotenkin se viesti kiihottumisesta ei vaan mene aivoista eteenpäin, eikä kropassa tapahdu mitään. Erilaiset kiihottumisen ja laukeamisen vaikeudet ovat esimerkiksi yksi tavallisimmista seksuaalineuvontaan tai -terapiaan hakeutumisen syistä, joten yksin en tilanteessani ole, vaikka kohdallani tilanne ei olekaan niin dramaattinen, että kaipaisin siihen ammattilaisen apua. Inhottavalta se silti tuntuu, kun oma kroppa ei tottele tai toimi niin kuin pitäisi, vaikka sitä sattuisikin vain silloin tällöin.

Kuten olen täälläkin aikaisemmin kertonut, nuorempana käyttämäni e-pillerit vähensivät seksihaluni melkoisen minimaalisiksi. Niiden vuoksi limakalvoni olivat kuivat kuin hiekkapaperi ja kostuminen oli todella vaikeaa. Niinpä joka ikisellä seksikerralla jännitin vain sitä, pystynkö kostumaan tarpeeksi vai en, ja jos se ei tapahtunut tarpeeksi nopeasti, aloin heti soimata itseäni epäonnistumisesta. Sellaiset ajatukset eivät varsinaisesti innostaneet ryhtymään petipuuhiin, vaan saivat minut enemmänkin välttelemään niitä, ettei taas tarvitsisi epäonnistua. Onneksi tilanne helpottui huomattavasti hankkiuduttuani pillereistä eroon, ja vielä enemmän sitten kun erosin eksästäni ja innostuin sinkkuvuosieni aikana seksistä aikaisempaa enemmän. Nykyään saatan kiihottua jo pelkästä katseesta tai halauksesta niin paljon, että pikkarit melkein kastuvat läpi. Mutta toisinaan sitten tuntuu, että joku hermoyhteys kropassa pätkii ja pahasti, kun jalkojen välissä ei vaan tapahdu mitään, vaikka mieli olisikin kiimainen kuin nuori jänis. Tunnen itseni varsin kädettömäksi näissä tilanteissa erityisesti siksi, että niitä sattuu kuitenkin suhteellisen harvoin ja ne tuntuvat siksi niin oudoilta. Toisaalta hyppään aika nopeasti myös siihen epäonnistumisen pelon moodiin, eli ahdistun jos kostumisessa joskus kestääkin tavallista kauemmin, ja alan ajatella että minussa on jotain vikaa. Teen siis pahimman mahdollisen virheen, ja sen sijaan että yrittäisin rentoutua ja vaikka ajatella jotain kiihottavia ajatuksia, mieleni täyttävät vain hirveät suorituspaineet. Yritän suurin piirtein puristaa kosteuspisaroita väkisin pillustani ulos, vaikka tiedänkin ettei sellainen ole mahdollista. Että näin, suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja seksuaalineuvojalla pyörii päässä ne täsmälleen samat huonot kelat kuin asiakkaillakin.

Sama ongelma liittyy myös laukeamiseen. Pystyn useimmiten tulemaan suht helposti, mutta toisinaan sitä huippua ei vaan tule, vaikka toinen tekisi mitkä temput ja kieputtaisi kieltään helikopterin lailla klitoriksen päällä samalla käsillään seisten. Nämä pulmat kun liittyvät nimenomaan niihin tilanteisiin, joissa harrastan seksiä jonkun toisen kanssa, koska itsekseni saan orgasmin joka kerta ja useimmiten melkein liiankin helposti (olisi kiva nautiskella pidempään, mutta en malta). Toisen ihmisen kanssa laukeaminen on hieman suuremman työn takana, vaikka ei mitään sirkustemppuja vaadikaan. Välillä otan vaan hirveän stressin siitä, jos orgasmini antaa odottaa itseään erityisen kauan. Että jos se toinen nyt hyvää hyvyyttään viitsii vaikkapa nuolla pilluani, niin olisihan se nyt epäkohteliasta jättää tulematta tai pidätellä toista työn touhussa kohtuuttoman kauan. Näitä keloja päässään pyöritelleet tietänevät hyvin, että jos on olemassa takuuvarma keino olla saamatta orgasmia, se on tämä. Kiirehtiminen ja suorituspaineet ovat maailman epäkiihottavimpia ajatuksia. Välillä on sitten vaan sanottava toiselle etten pysty nyt tulemaan, vaikka tekisi mitä.

Kostumisongelmaan auttaa onneksi liukkari, ja sen avulla saa toisinaan vauhtia omienkin lemmennesteiden virtaukseen. Liukkari pelastaa erityisesti kuivakat kännipanot, kun kostuminen on nestehukan vuoksi melkoisen mahdotonta. Mutta liukkarissa on kaksi ongelmaa: toki se liukastaa, mutta samalla ei tapahdu muita kiihottumiseen kuuluvia asioita, kuten klitoriksen turpoamista, joka sitten vaikeuttaa orgasmin saamista. Ja toisaalta se, että kumppani on kovin herkkä tarttumaan liukkaripulloon, voi voimistaa sitä epäonnistumisen fiilistä. Tuntuu ettei jotenkin saisi edes mahdollisuutta syttyä ja kiihottua omaan tahtiin, vaan toinen vaan ottaa liukkarin kehiin kun ei jaksa odotella. Että ei sekään ole mikään oikotie onneen, vaikka toisinaan onkin ihan kiva lisävaruste.

Olen huomannut, että mitä kiihottuneempi olen, sen helpompi minun on saada orgasmi (no shit Sherlock). Kiihottuneisuuteen taas vaikuttaa miljoona asiaa, kuten vireystila, vuorokaudenaika, kuukautiskierron vaihe, nälkä, jano, kylläisyys, humalatila, planeettojen asennot ja valtion poliittinen ilmapiiri. Kaksi viimeistä ehkä muita vähemmän, mutta ymmärtänette pointin. Kumppanin tekniikka vaikuttaa ehkä luultua vähemmän, vaikka ihan onneton räpeltäminen ei riitä orgasmiin hyperkiimaisenakaan, mutta iso tekijä kuivuuden muuttamisessa kosteikoksi on kyllä se, mihin ja millä tavalla toinen koskee. Muun muassa tässä postauksessa esittelen muutaman hyvän perusohjeen pillun kanssa toimimiseen, joita noudattamalla ei voi mennä kovin pahasti pieleen, vaikka sattuisikin olemaan sellainen hieman hitaammin syttyvä tapaus.

Nihkeintä näissä kiihottumisen ja laukeamisen vaikeuksissa ovat kuitenkin ne suorituspaineet, vaikka tiedostaisikin että joskus ihan luonnollisista ja normaaleista syistä saattaa kestää vähän kauemmin. Kaikki järkisyyt vaan unohtuvat, ja sen sijaan että tosiaankin vaan yrittäisi rentoutua ja päästä tunnelmaan, mielessä pyörii vaan se, että nyt on pakko kiihottua ja pakko tulla. Luulen, että se liittyy ainakin omalla kohdallani vahvaan tarpeeseeni miellyttää toista: en halua olla vaivaksi, vaan tahdon että toinen nauttii. Unohtuu vaan se, että useimmiten se toinenkin haluaa saada minut nauttimaan, ja mielellään vähän näkee vaivaakin sen eteen. Toisaalta se toisen miellyttämisintokin saattaa aiheuttaa suorituspaineita, kun tuntuu ikään kuin pakollista laueta ihan vaan siksi, ettei toinen pahoittaisi mieltään. Kuulemma tuota esiintyy varsinkin miehillä, kun heillä orgasmin saamisen hankaluudet ovat kai jokseenkin harvinaisempia kuin naisilla, ja sen vuoksi heidän naispuoliset seksikumppaninsa ottavat herkästi itseensä jos eivät saakaan miestä tulemaan. Ja olen minäkin muutaman miehen mielen pahoittanut sillä, etten ole saanut orgasmia heidän käsittelyssään. Niinpä olen muutaman kerran vaan alkanut itkeä lohduttomasti miehen pää jalkovälissäni, kun en ole pystynyt tulemaan ja olen pelännyt loukkaavani miestä sen sanomalla. Miettikää nyt miten älytöntä, itkeä nyt sitä että pahoittaa jonkun mielen siitä ettei itse saa orgasmia! Eihän sen niin pitäisi mennä.

Itseäni ainakin auttaisi sellaisen ajatuksen muistaminen, ettei seksi ole suoritus eikä siinä tarvitse olla nopea. Minulla ja meillä kaikilla muillakin on oikeus nauttia siitä kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin omaa kroppaa kuunnellen. Mitenköhän saisin sen pidettyä mielessä seuraavan kerran, kun ajatukset meinaavat lipsahtaa itsesyytösten ja suorituspaineiden puolelle? Pitäisikö tehdä aiheesta vaikka joku sisustusjuliste, jonka voisi ripustaa johonkin näköetäisyydelle sängystä, olisikohan siitä apua?

Tässä vielä loppukevennykseksi kuva, jonka pointtina on, että aina ei pysty tulemaan, vaikka jalkojen välissä sykkisi millainen tykki. Hehheh.

ps. Nyt kun tänne asti jo pääsit, niin lukaisepa samaan syssyyn myös tämä orgasmiaiheinen vanha postaukseni!

Samoissa juhlissa eksän kanssa - miten meni?

Elämä heittelee välillä eteen kaikenlaisia tilanteita. Esimerkiksi sellaisia, kun löydät itsesi samoista juhlista eksäsi ja tämän uuden tyttöystävän kanssa.

Viime vuoden puolella oli yhdet sellaiset juhlat, joiden kutsulistalla olimme sekä minä että eräs vanha heilani. Eikä ihan kuka tahansa heila, vaan ainoa ihminen jonka vuoksi sydämeni on särkynyt. Sama tyyppi, josta olen kirjoittanut tänne blogiin monet monituiset kerrat, koska vaikka varsinainen suhteemme oli lyhyt, sen jälkipuinti oli pitkä ja kivulias prosessi, jonka vuoksi olin kauan hajalla. En siis ollut kovin innokas tapaamaan häntä, ja mietin juhlien skippaamistakin, mutta sitten kuulin ettei hän olisikaan tulossa. Olin siis lähes täysin valmistautumaton siihen tilanteeseen, kun ovikello yhtäkkiä soikin ja siinä samassa hän seisoi keskellä olohuonetta, uusi nainen käsipuolessaan.

Yritin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta vaikeaa se oli. Varsinkin, kun lähes kaikki huoneessa olijat tiesivät historiamme ja pystyivät todennäköisesti arvaamaan, mitä päässäni liikkui, vaikka yritinkin pitää naamani suunnilleen peruslukemilla. Ensimmäinen päähäni pälkähtänyt ajatus oli lievä paniikki, ja sen jälkeen ajattelin vain, että tarvitsen huomattavan määrän lisää alkoholia. Kaadoin siis lasini täyteen ja päätin, etten anna tilanteen sekoittaa päätäni, vaan antaisin sen viinipulloni tehtäväksi.

Mutta sitten tilanne sai kiinnostavan käänteen: viinillä saattoi olla osuutta asiaan, mutta yhtäkkiä huomasinkin, etten oikeastaan välittänyt koko tilanteesta yhtään. Katsoin eksääni, joka joi kaljaa muiden poikien kanssa, eikä se hetkauttanut minua ollenkaan: kaikki vanhat tunteet, se välillämme aistimani vetovoima ja eräänlainen tietoisuus hänen läsnäolostaan, loistivat poissaolollaan. Henkeni ei enää salpautunut eikä sydämeni hakannut tuhatta ja sataa. Asian tajuaminen oli äärimmäisen vapauttavaa: olin aikaisemminkin kuvitellut päässeeni kyseisestä ihmisestä yli, mutta vasta nyt todella tiesin niin käyneen. Voitte vaan kuvitella helpotukseni: olin kiskonut epämääräisiä tunteitani ja sydänsurujani mukanani kuin kahletta jalassa, ja nyt huomasinkin olevani vapaa. Oikeasti kahleet olivat varmaan poistuneet jo aikaa sitten, mutta ilmeisestikään en tajunnut sitä ennen kuin tulin heitetyksi suoraan altaan syvään päähän ja yhtäkkiä pysyinkin pinnalla. Kyllä kuulkaa juhlafiilis nousi kattoon tällaisen havainnon myötä, ja ilta jatkui varsin vauhdikkaissa merkeissä. Juomapelin pyörteissä pullo viiniä hujahti parempiin suihin kuin itsestään, ja tunnelma oli sen jälkeen erittäin hilpeä.

Eksästä yli pääseenä on helppo hymyillä. Kukat ja popcornit auttaa myös.

Suhtautumiseni eksäni uutta tyttöystävää kohtaa oli (luonnollisesti) aluksi aika nihkeä, mutta tämän suuren oivallukseni jälkeen asenteeni muuttui ja jopa oikeasti juttelin hänen kanssaan. Ja hänhän paljastui oikein mukavaksi tytöksi, sellaiseksi rauhalliseksi, kiltiksi ja kaikin puolin hyväksi tyypiksi. En olisi voinut vihata häntä tai ajatella hänestä mitään pahaa, eikä sellaiselle ollut onneksi mitään syytäkään. Oli helpottavaa puhua hänen kanssaan tilanteesta, joka ei hänellekään ollut lähtökohtaisesti se kaikkein mukavin: ei nyksän eksään ole sen kivempi törmätä kuin eksän nyksään. Sanoin kuitenkin etten halua hänen pitävän minua minkäänlaisena uhkana, ja hän vakuutti ettei ajattele minusta niin. Ja varmasti tarkoitti sitä, tuskin olin viinipäissäni erityisen uhkaavalta vaikuttava ilmestys. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä voinut juoda hieman vähemmän, niin olisin osannut pitää pääni kylmänä ja käyttäytyä coolisti sen sijaan, että höpötin naiselle ummet ja lammet muistamatta jälkeenpäin puoliakaan. Noh, coolius ei ole koskaan ollut vahvin puoleni.

Tarinan opetus on siis se, että aika todellakin parantaa haavat. Ja vaikka jonkun tyypin takia hajoaisi minimaalisen pieniksi pirstaleiksi ja niiden pirstaleiden keräämisessä kestäisi kauan, jonain päivänä sitä on tarpeeksi ehjä huomaamaan, että sitä pärjäileekin vallan mainiosti ilman kyseistä tyyppiä. Korvan taakse voisi pistää myös sen faktan, että jos tahtoo pysyä coolina, pullo viiniä saattaa olla liikaa.

Mainintoja tästä kyseisestä eksästä löytyy mm. näistä vanhoista teksteistäni:

Kun haluat palata yhteen jonkun kanssa

Drunk in love with WhatsApp

Kolme vuotta sinkkuna

Panopäivyri osa 9: Tunnelmanrikkojat

10 asiaa, jotka haluaisin sanoa nuoremmalle itselleni

Tänään on syntymäpäiväni, jihuu! Tai oikeastaan se kyllä vähän ahdistaa, vanheneminen ei tunnu enää tässä iässä niin kauhean kivalta, vaikka vielä aika nuori olenkin. Mutta ei nyt lipsuta ikäkriisin puolelle vaan käännetään tilanne positiiviseksi: tässä 26 vuoden kypsässä iässä olen ehtinyt jo kokea yhtä sun toista, ja olen ainakin vähän viisaampi kuin esimerkiksi kaksikymppisenä. Olen oppinut paljon elämästä ja ihmissuhteista, suurimman osan kantapään kautta, ja toivoisinkin että olisin osan oppimistani asioista tiennyt jo silloin nuorempana. Niinpä teen teille lukijoille palveluksen ja annan teille pari neuvoa, jotta ette ehkä sortuisi samoihin mokiin ja virheisiin kuin minä.  (Vaikka uskonkin kyllä siihen, että virheistä oppii ja niitä pitää tehdä jotta osaisi jatkossa toimia paremmin, muttei sitä isovarvasta tarvitse silti ihan jokaiseen lipastonkulmaan potkaista.)

1. Et todennäköisesti tule raskaaksi, vaikka unohtaisitkin yhden tai kaksi e-pilleriä silloin tällöin. Ole huolellinen ehkäisyn kanssa, mutta säästä itsesi ennenaikaiselta harmaantumiselta äläkä murehdi turhaan jokaista kertaa, kun raskautumiseen on olemassa puolikkan prosentin mahdollisuus. Ja kyllä, raskausoireita voi tulla pelkästään siitä, että panikoit.

2. On huono idea jättää sheivaamatta siksi, että sen varjolla pidättäytyisit esimerkiksi seksistä ensitreffeillä tai yhden illan ihmeen kanssa. Se ei onnistu, löydät vain itsesi säätösi kylppäristä kaivamassa epätoivoisesti kylppärin kaappeja sheivaushöylää etsien.

3. Sovi Tinder-treffit johonkin helposti tunnistettavaan paikkaan, missä ei normaalisti seisoskele porukkaa. Treffikumppani on helpompi tunnistaa, jos hän on ainoa kyseisessä paikassa seisoskeleva ihminen.

4. Jos tapaat vaikka baarissa kivan tyypin, pyydä hänen numeronsa, älä pelkästään anna omaasi hänelle. Näin pallo ensimmäiseen yhteydenottoon on sinulla, etkä joudu odottelemaan toiselta viestiä ja valvomaan öitä miettien, kirjoititkohan numerosi sittenkin väärin kun tyypistä ei ole kuulunut mitään.

5. Älä pane tuntematonta paljaalla, vaikka tämä kuinka sanoisi olevansa tauditon. Tauteja saattaa nimittäin kantaa tietämättäänkin, varsinkin jos testeissä käyminen on laiminlyöty. Ps. Käy niissä testeissä, saat mielenrauhan.

6. Seuraa kuukautiskiertoasi! Nykyään siihen on olemassa vaikka mitä puhelinappejakin, mihin voi kirjata vuotopäivät ja muut oireet ja jotka ennustavat seuraavien kuukautisten alkamisajan. Kiertoa seuraamalla huomaa helposti, miten kierron vaiheet vaikuttavat mielialaan tai vaikka seksihaluihin. Superkätevää ja mielenkiintoista.

7. Jos haluat yövieraita, jotka tulevat kylään toistekin, hanki vähintään 120cm leveä sänky, mielellään isompikin. Kapeassa yhden hengen sängyssä nukkuminen kahdestaan jonkun kanssa on ihan perseestä.

8. Skippaa Tinderissä tyypit, joiden kaikki kuvat ovat selfieitä. Erittäin epäilyttävää.

9. Älä stalkkaa eksiä somessa. Tai älä seuraa eksiä somessa ollenkaan, miksi turhaan kiduttaa itseään?  Poikkeuksena toki ne eksät, joiden kanssa on hyvät välit eikä selvittämättömiä asioita. Sellaisia voi seurata ihan rauhassa.

10. Älä pelkää sanoa mitä haluat. Jos haluat parisuhteen, sano se. Jos haluat vain säätää, sano se. Jos haluat naimisiin ja lapsia, sano sekin, ehkei ihan ekoilla treffeillä, mutta aika pian sen jälkeen. Jos et sano mitä haluat, tuskin myöskään saat sitä.

Hyvää syntymäpäivää minä! Tässä aikaisemmat synttäripostaukseni:

Mitä jokaisen pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25

Vanha ja viisas 24-vuotias

Millainen on hyvä feministi?

Feminismi-sanalla on nykyisin jotenkin ikävä kaiku: tuntuu etteivät monet ihmiset mielellään kutsu itseään feministeiksi, vaikka feminismin arvoja kannattaisivatkin. Luulen, että se se johtuu osittain siitä, että feminismiin liittyy kaikenlaisia kummallisia stereotypioita, että pitäisi olla jotenkin tietynlainen tai tietyn näköinen. Tein aiheesta videon, jossa pohdiskelen muutamia yleisimpiä stereotypioita.

Videolla esittämäni näkemykset ovat toki omiani eivätkä edusta mitään "virallista" kantaa, mutta kuten videollakin totean, feministit eivät ole mikään yksittäinen yksimielinen ryhmä jolla olisi joku yksi virallinen näkemys, vaan itseään feministeiksi kutsuvat ihmiset voivat ajatella monista asioista hyvin eri tavoilla. Yksi videolta uupumaan jäänyt näkökulma on esimerkiksi perinteisen tasa-arvoon pyrkivän feminismin ja modernimman intersektionaalisen feminismin ero: intersektionaalinen feminismi ottaa perinteistä enemmän kantaa myös esimerkiksi rodullistettujen ihmisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioihin. Katson itse kannattavani myös intersektionaalisen feminismin arvoja ainakin jossain määrin, mutta tavallaan hieman karsastan kyseistä porukkaa siksi, että he ovat usein juuri niitä kaikesta triggeröityviä mielensäpahoittaja-nillittäjiä, joiden kanssa on tosi vaikeaa tulla toimeen.

Eiväthän nämä mitään helppoja ja simppeleitä juttuja ole. Katsokaa video ja kertokaa mitä mieltä olette: kutsutteko te itseänne feministeiksi, ja jos ette, miksi?

Tässä vielä Apu-lehden artikkeli perinteisen ja intersektionaalisen feminismin yhteentörmäyksistä:

Feministinen puolue edustaa uutta feminismiä, joka joidenkin feministien mielestä pettää naiset. Mistä kaikessa on kyse?

Voiko nainen olla kaunis ja vakavasti otettava samaan aikaan?

Olin kirjoittanut tästä aiheesta jo aikaisemmin mutta jättänyt tekstin luonnoksiin, kun en tuntunut sillä hetkellä löytävän oikeita sanoja. Sitten toimittaja Ina Mikkola kirjoitti tämän kolumnin Ylelle ja vei jalat suustani. Noh, great minds think alike vai miten se sanonta menee. Mikkola sai aika hyvin sanottua kolumnissaan sen mitä itsekin olin ajatellut sanoa, mutta katsotaan jos saisin lisättyä siihen vielä jotain.

Kolumnissaan Mikkola kirjoitti siis siitä, kuinka naiset joskus leimataan ulkonäkönsä perusteella tyhmiksi tai pinnallisiksi eikä kauniita naisia pidetä uskottavina tai vakavasti otettavina. Mietin itse aihetta reilu viikko sitten ollessani katsomassa erään naispuolisen tekno-dj:n keikkaa, kun tuli siinä yhtäkkiä mieleen kuinka hullun paljon duunia sekin muija on saanut tehdä päästäkseen siihen pisteeseen missä nyt on. Menestyväksi dj:ksi ja musatuottajaksi kun ei ihan kuka tahansa pääse, eikä naiseus ole sillä tiellä varsinaisesti mikään valttikortti. Naispuoliset djt joutuvat todistelemaan taitojaan tuplasti miehiä enemmän, koska heidät helposti mielletään vain näteiksi koristeiksi jotka ovat päässeet dj-hommiin pelkän ulkonäkönsä perusteella. Sama kuvio toistuu joka puolella yhteiskunnassa: kaunis nainen ei voi olla uskottava asiantuntija, koska kaikki takertuvat vaan siihen ulkonäköön eikä muulle jää tilaa.

Voiko fishnetit jalassa olla uskottava?

Mikkola itse on hyvä esimerkki kyseisestä ilmiöstä, sillä hän on hyvin näyttävä nainen upeine vintagevaatteineen ja suurine nutturoineen. Voin vain kuvitella millaisia ennakkoluuloja hän kohtaa jatkuvasti toimittajan työssään, ja hän itsekin mainitsi kolumnissaan siitä, kuinka ihmiset usein luulevat häntä pinnalliseksi ja hieman tyhmäksi. Jostain syystä kauneus, tyyli ja omasta ulkonäöstä välittäminen poissulkevat mahdollisuuden olla älykäs ja osaava, tai ainakin monelle tuntuu olevan hankalaa sellaista yhdistelmää käsittää. Nainen voi olla vaikka minkä alan asiantuntija, hänet voidaan silti niputtaa ulkonäön perusteella epäuskottavaksi, eikä hänen sanomisiaan oteta vakavasti. Sitten kun saman asian tulee sanomaan joku kaljuuntuva ukko puku päällä, niin johan menee sanoma perille.

Ja naisen ei tarvitse edes olla mitenkään huomiota herättävän näköinen, uskottavuusongelmia voi olla minkä näköisellä tahansa. Nainen tuntuu aina olevan joko liian nuori tai vanha, liian laiha tai lihava, liikaa tai liian vähän meikkiä, liian lyhyt hame tai liian tylsä asu, väärän väriset hiukset tai ruman malliset kengät. Mikään noista asioista ei ole millään lailla relevantti minkään asiantuntijuuden kannalta. Nainen saa kritiikkinsä myös ulkonäön haukkumisen muodossa: häntä ei kritisoida asiantuntijana sanomistensa perusteella, vaan kommentoidaan ulkonäöllisiä seikkoja ja huoritellaan. Naiset myös seksualisoidaan miehiä herkemmin: vai kuinka monta raiskausuhkausta luulette esimerkiksi Juha Sipilän saaneen?

Toki sama ilmiö pätee joissain tilanteissa myös toisinpäin. Monilla naisvaltaisilla aloilla miehet ovat sen verran harvinainen vähemmistö, ettei heitä välttämättä pidetä vakavasti otettavina työntekijöinä. Esimerkiksi varhaiskasvatus voi olla sellainen ala, jossa naisia pidetään luotettavampina ja asiantuntevampina kuin miehiä, koska perinteisesti naisten ajatellaan osaavan hoitaa lapsia miehiä paremmin. Tässä ei ole siis kyse pelkästään ulkonäöstä, vaan ihan jo siitä millaisiksi ja minkä näköisiksi miellämme tiettyjen alojen asiantuntijat. Mikkola mainitsi kolumnissaan saavansa kommentteja siitä ettei "näytä toimittajalta", eli ilmeisesti stereotyyppinen toimittaja ei mielissämme ole vintagemekkoihin ja rusetteihin pukeutuva nainen. Kaunista naista tai naista ylipäätään ei välttämättä mielletä myöskään esimerkiksi politiikan tai talouden asiantuntijaksi, joka vaikeuttaa melkoisesti niillä aloilla toimivien naisten työtä. Asenteissamme on siis parantamisen varaa, jotta voisimme laajentaa käsitystämme asiantuntijuudesta ja siitä, miltä ammattitaitoinen ja asiantunteva ihminen näyttää.

On myös kiinnostavaa, kuinka seksuaalisuus ja ammattitaito ovat jotenkin toisensa poissulkevia asioita. Varsinkin jotkut vähänkin poikkeavammat mieltymykset asettavat kyseenalaiseksi henkilön kyvyn toimia melkein missä tahansa työssä. Hyvä esimerkki on myös arkaluontoinen kuvamateriaali somessa, joka voi oikeasti olla este työnsaannille: huolimatta siitä, että jollain bikinikuvilla tuskin on mitään tekemistä sen kanssa, onko joku hyvä työntekijä vai ei. Ihminen tuskin on työssään yhtään sen parempi tai huonompi, vaikka tykkäisikin esimerkiksi tulla sidotuksi tai laittaa itsestään alastonkuvia nettiin. Sama koskee myös pukeutumista: asiantuntijuus ei siitä vähene, vaikka asiantuntijalla olisikin päällään hieman lyhyempi hame tai tyköistuvampi pusero, mutta jotenkin sellaiset vaatteet kuitenkin vähentävät sen asiantuntijalausunnon arvoa. Kannatan toki kyllä asiallista pukeutumista työtilanteissa, mutta mites jos sattuu olemaan vaikka nyt dj: pitääkö keikoillekin pukeutua jakkupukuun, jotta seksikäs asu ei vie huomiota musiikilta?

Onneksi on Ina Mikkolan kaltaisia naisia, jotka ovat mallina meille muille ja raivaavat omalla esimerkillään tietä kohti maailmaa, jossa asiantuntijuus ei katso ulkonäköä tai sukupuolta.

Mistä tätä vihapuhetta oikein tulee

Yksi uusimmista blogilöydöistäni, Iidan matkassa, on ollut viime aikoina suuri puheenaihe blogimaailmassa. Blogin kirjoittaja Iida nimittäin kertoi hiljattain blogissaan olevansa raskaana, ja että isävaihtoehtoja hänen lapselleen on kaksi. Iidaa haastateltiin hänen tilanteestaan myös Helsingin Sanomiin, ja artikkelin ilmestymisen jälkeen hän on saanut osakseen melkoisen palautevyöryn, josta ihan kaikki ei ole ollut sitä mukavinta luettavaa. Jotkut kommentit ovat suoraan sanottuna niin ala-arvoisia, että alkaa oikein kuvottaa. Muutamia kommentteja luettuani nousi mieleeni kaksi kysymystä:

1. Miten kenenkään mielestä voi olla oikein tai hyvä idea haukkua jotakuta typeräksi huoraksi ja suunnilleen toivoa hänen lapsensa kuolemaa? Mitä ihmettä täytyy päässä olla vialla että niin haluaa tehdä?

2. Kuinka on mahdollista, että tällaisesta asiasta nousee vielä vuonna 2018 näin suuri haloo?

Iida kertoi siis avoimesti eräässä blogipostauksessaan harrastaneensa saman kuukauden aikana seksiä kahden eri miehen kanssa, eikä ole varma kumpi on lapsen isä. Tämä fakta, että hänellä on ollut kuukauden sisällä kaksi eri seksikumppania, on monen kommentoijan mielestä törkeää huoraamista ja tekee Iidasta aivan kelvottoman äidin. Häntä haukutaan jakorasiaksi, kiertopalkinnoksi, huoraksi, lutkaksi. Sen takia, että hän nyt sattui tapaamaan kuukauden aikana kaksi kiinnostavaa miestä, joiden kanssa halusi mennä sänkyyn. Joissain kommenteissa häntä on syytetty myös miesten hyväksikäyttäjäksi ja vihjailtu, että ehkäisyn pettäminen olisi hänen oman vastuuttomuutensa ja huolimattomuutensa ansiota.

Ihmettelen välillä missä tynnyrissä tällaisia kommentteja viljelevät tyypit ovat oikein kasvaneet, kun heiltä on jäänyt huomaamatta, että enää ei eletä keskiajalla ja nykyään naisetkin saavat vapaasti panna vaikka kymmentä miestä viikossa jos siltä tuntuu. Se ei tee kenestäkään prostituoitua tai millään lailla epäkelpoa ihmistä, eikä missään nimessä varsinkaan huonoa vanhempaa. Hämmästyttää myös se, miksi ehkäisyn pettäminen laitetaan kokonaan Iidan syyksi, sillä onhan hänen seksikumppaneillaan ollut aivan yhtäläinen vastuu huolehtia asiasta. Eikä tuollaiset asiat välttämättä ole kenenkään vika, mikään ehkäisy ei ole sataprosenttisen varma ja vahinkoja voi sattua kenelle vaan. Ei se ole mikään merkki vastuuttomuudesta tai typeryydestä.

Monia tuntuu ärsyttävän Iidan tilanteessa eniten se, että hän kertoo siitä avoimesti blogissaan ja Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän on kuulemma jo pilannut lapsensa elämän huutelemalla koko maailmalle kuinka hänen lapsensa on vahinko ja isästä ei ole varmuutta, ja omassa huomionkipeydessään tuominnut lapsensa ikuiseen kurjuuteen ja surkeaan elämään. Myös isäehdokkaiden oikeuksia on puolustettu ahkerasti ja peräänkuulutettu heidän yksityisyydensuojaansa, vaikka Iida ei olekaan heistä kertonut blogissaan juuri mitään. Joidenkin mielestä kuitenkin jo se, että Iida kertoi ettei toinen isäehdokkaista ole kiinnostunut olemaan mukana lapsen elämässä, on jo liian yksityiskohtainen paljastus jolla voi olla negatiivisia vaikutuksia isäehdokkaan elämään. Ja tietysti myös se, että Iida on avautunut blogissaan aikaisemminkin henkilökohtaisista asioistaan, kuten rintojen kehityshäiriöstä ja deittailusta, on ihmisten mielestä super ärsyttävää ja tyrkkyä huomion kerjäämistä.

En voisi olla enempää eri mieltä näiden ihmisten kanssa, sillä se, mitä Iida tekee, on todella tärkeää. Koko tämä hänen tilanteestaan noussut kohu on erinomainen osoitus siitä, kuinka tärkeää tällaisestakin asiasta on keskustella, kun se ilmiselvästi on edelleenkin jonkin sortin tabu. Minun on vaikea käsittää, kuinka Iida näillä kirjoitteluillaan voisi pilata lapsensa elämän. Perheitä on nykyisin niin paljon erilaisia, ettei yksinhuoltajaäidin kanssa asuminen ole mikään syy koulukiusaamiseen, enkä usko kenenkään maailman menevän siitä hajalle vaikka saisikin kuulla olevansa vahinko, jos kuitenkin saa kokea olevansa rakastettu ja toivottu syntymänsä jälkeen. Ja mitä tulee isäehdokkaiden yksityisyyteen, ehkei olisi kannattanut käyttäytyä kusipäisesti ja kieltäytyä osallistumasta lapsensa elämään jos ei halua sellaista tietoa kuulutettavaksi koko kansalle.

Yksi huvittavin juttu Iidan saamissa kommenteissa on muuten se, kun hänen lastaan haukutaan äpäräksi. Nyt ei olla Game of Thronesissa, äpärälapsista ei ole puhuttu enää vuosikausiin, ja eikös se muutenkin tarkoita lasta joka on syntynyt avioliiton ulkopuolella? Eikö siinä tapauksessa melkoisen suuri osa nykyisin syntyvistä lapsista ole äpäriä, kun niin moni hankkii lapsia jo ennen naimisiin menoa tai ei mene naimisiin ollenkaan? Mikäköhän muinaissuomen sanakirja kädessä nämä kommentoijat ovat juttujaan kirjoittaneet, kun käyttävät näin vanhentunutta sanastoa.

Kaiken kaikkiaan en käsitä sitä, miksi tämä asia kohahduttaa niin paljon. Tai siis, mitä se näiden kommentoijien pyllyä kutittaa, jos joku jossain saa lapsen ja kirjoittaa siitä blogiinsa? Miksi siitä täytyy vetää litra herneitä nokkaan? Taitaa olla niin, että Iida tarjoaa näille öyhöttäjille hyvän kohteen purkaa omaa pahaa oloaan, ja he sitten lastaavat kaiken oman päänsisäisen paskansa näihin Iidalle syytämiinsä kommentteihin. Minusta tuntuu tosi pahalta Iidan puolesta, sillä hänen tilanteensa ei todellakaan ole helppo eivätkä tällaiset lyttäyskommentit varmaankaan kauheasti hänen fiilistään paranna. En voi muuta kuin nostaa hattua hänen rohkeudelleen ja sille, että hän kirjoittaa avoimesti tästä kaikesta siitä huolimatta, vaikka arvasi varmasti jo etukäteen saavansa siitä paskaa niskaan. Hänellä on todella selkärankaa seistä omien valintojensa takana, ja mielestäni hän on myös toiminut oikein kaikkia tilanteen osapuolia kohtaan. On upeaa, ettei hän suostu häpeämään, eikä siihen mitään syytä olisikaan, vaikka nämä huutelijat toista mieltä ovatkin.

Tsemppiä Iidalle! <3

Iidan matkassa-blogi

11 Never have I ever-seksijuttua

En ole koskaan eli Never have I ever-peli on ehdoton suosikkiajanvietteeni bileissä. Ainoa ongelma on, että useimmiten häviän, koska olen tehnyt niin paljon kaikenlaista. Nyt paljastan kuitenkin 11 asiaa, joita en ole koskaan tehnyt!

En ole koskaan...

... pannut julkisessa vessassa. Enkä usko tähän olevan tulossa muutosta, varsinkaan mikään kymppikerho ei todellakaan houkuttele. Ihmettelimme juuri viikonloppuna poikaystäväni kanssa sitä, kuinka kiimainen pitää olla, jotta päätyy panemaan esimerkiksi Onnibussin tulitikkuaskin kokoiseen vessaan.

... omistanut dildoa. Varsin turhia kapistuksia, pärjään mainiosti kahdella vibraattorillani.

... pannut bileissä. Paitsi kotibileiden päätyttyä, kun muut juhlijat olivat jo sammuneet.

... niellyt kokonaista spermalastia. Mälli kuuluu samaan kategoriaan kuin maksalaatikko, homejuusto ja sienet, ei vaan mene alas. Tosin sieniä olen yrittänyt viime aikoina opetella syömään, joten tilanne saattanee muidenkin aineksien kohdalla muuttua.

... unohtanut ketään menneistä seksikumppaneistani. Paitsi kun yritän miettiä päässäni listaa heistä, unohdan joka kerta jonkun, mutta joka kerta eri tyypin. Ehkä olisi pitänyt tehdä joku Excel-taulukko.

... lähettänyt kenellekään alastonkuvaa itsestäni. Alusvaatekuvia joo, mutta en mitään sen kummempaa.

... hävennyt fantasioitani. Nuorenakin pidin niitä vain jännittävinä, ja hyvä niin, koska kenenkään fantasioissa ei ole mitään hävettävää!

... tehnyt mitään seksuaalista toisen naisen kanssa. Kännipusuja ja satunnaisia tissinpuristeluja ei lasketa.

... haaveillut seksistä kavereideni poikaystävien kanssa. Tai ehkä jonkun puolitutun, mutta lähimpien ystävieni poikaystävät eivät fantasioissani esiinny.

... hävennyt seksikumppaneideni määrää. Paria poikkeusta lukuunottamatta hyviä ja hyödyllisiä kokemuksia kaikki, miksi niitä häpeilisin?

... ollut kunnolla sidottuna. Vähän kiinnostelisi kyllä.

Harmi vaan etteivät ne kaverinikaan, joiden kanssa yleensä tätä pelaan, ole tehneet näistä jutuista kovin montaa, joten en voi käyttää näitä voittaakseni heidät.