lauantai 16. joulukuuta 2017

Jouluisia treffi-ideoita

Joo, elikkäs tarkoituksena oli tehdä postaus kaikesta siitä hauskasta, mitä voi oman puolison tai tapailuihmisen tai jonkun vastaavan kanssa tehdä. Olin suunnitellut valmiiksi koko viikon täyteen kaikenlaista aktiviteettia, joista ottaisin paljon kuvia ja laittaisin ne tänne blogiin. Piti tehdä pipareita, käydä syömässä jouluherkkuja ja fiilistellä joulutunnelmaa Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla. Vaan ei menneet taaskaan hommat ihan suunnitelmien mukaan, ei ehditty eikä jaksettu tehdä noista mitään. Paitsi markkinoilla kyllä käytiin viime sunnuntaina, mutta olin aika väsynyt ja huonovointinen edellisen illan pikkujoulujuhlinnan jäljiltä, niin en ihan päässyt sellaiseen rauhallisen seesteiseen joulutunnelmaan.


Pikkujouluskumpat.Tai no, ei, kuva otettu joskus sata vuotta sitten, mutta pikkujouluskumpat näyttäisi varmaan ihan samoilta.

Tässä nyt kuitenkin pari ehdotusta, jos tekemiset meinaa loppua kesken:

- piparien tai joulutorttujen leivonta

- joulumarkkinat tai muuten vaan joulushoppailu yhdessä (jos hermot kestää, ruuhkainen ja hikinen kauppakeskus ei ole ehkä se paras miljöö jaksamisen kannalta)

- kaikki talviset jutut, kuten pulkkamäki, niin kauan kun tätä lunta riittää

- paketointitalkoot

- pikkujoulujen juhlinta kahdestaan tai kaveriporukalla

Ja riittäähän noita, enempää en nyt kuitenkaan jaksa luetella. Kohtapuoliin lähden harrastamaan tuon listani viimeistä kohtaa, tavallaan, joten tästä postauksesta tuli hieman tynkä. Palaan asiaan, kun tulee mieleen jotain järkevämpää sanottavaa. :D

1 kommentti:

Venla P kirjoitti...

Täällä menee ehdottomasti pulkkamäki kokeiluun, jos joulupyhinä sattuu olemaan lunta! <3