Tiukka monogamia ei ole ainoa vaihtoehto

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla parisuhteessa. Jokainen pari saa määritellä suhteensa säännöt itse, ei ole olemassa mitään universaalia koodia jonka mukaan parisuhteissa kuuluisi käyttäytyä. Paitsi että on, se vanhentunut normisto, joka näkee elämänmittaisen monogamisen parisuhteen ainoana oikeana vaihtoehtona. Meidän yhteiskunnassa ajatellaan edelleen yleisesti, että monogaminen eli tiukasti kahden ihmisen välinen parisuhde on ihanne, johon jokaisen pitäisi pyrkiä ja kaikki sen ulkopuolinen seksuaalinen, romanttinen tai niihin vähänkään viittaava kanssakäyminen on paheksuttavaa ja kiellettyä. Ideaalitilanne on monen mielestä se, että sitä oltaisiin kimpassa teini-ikäisistä kuolemaan asti eikä edes vilkaistaisi kehenkään toiseen koko sinä aikana, mutta valitettavasti se harvemmin onnistuu. Me unohdamme, että olemme kaikki erilaisia eikä tiukka monogamia yksinkertaisesti sovi kaikille. Ja vaikka sopisikin, niin pitkän suhteen aikana on luonnollista välillä ihastua muihin tai vaikka haaveilla seksistä toisen ihmisen kanssa. Se, ettei pysty täyttämään varsin epärealistisia odotuksia koko elämän läpi roihuavasta vain yhteen ihmiseen kohdistuvasta rakkaudesta, ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. Silti moni kokee syyllisyyttä siitä, ettei onnistu näihin odotuksiin vastaamaan. Tai vaikka itse pystyisi niistä irtautumaan ja elää elämäänsä toisenlaisella tavalla, on vastassa muiden ihmisten paheksunta.

kuva täältä

Siinä ei ole mitään vikaa, jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan haluamatta ketään muuta. Se on ihanaa ja hieno juttu, mutta sen ei pitäisi olla ainoa hyväksyttävä vaihtoehto. On niin monta muutakin tapaa olla ihmissuhteessa, jotka sopivat toisille huomattavasti sitä perinteistä vaihtoehtoa paremmin. Ei edes tarvitse mennä kovin kauas siitä perinteisimmästä mallista kun jo huomaa, että vaihtoehtoja on. Monogamiasta ei tarvitse välttämättä luopua kokonaan, vaan voi sopia juuri omaan suhteeseen sopivat säännöt, joissa vaan venytetään niitä tiukkoja rajoja pikkuisen väljemmiksi. Tai halutessaan voi hylätä rajoitukset kokonaan ja valita sellaisenkin suhteen, jossa ne ulkopuoliset seksi- ja rakkaussuhteet ovat sallitumpia.

Uskon, että yksi syy siihen miksi monogamiasta pidetään niin tiukasti kiinni on se, ettei ihmisillä ole tarpeeksi tietoa vaihtoehtoisista suhdemuodoista. Jotkut ajattelevat, että ei-monogamisissa suhteissa olevat eivät rakasta toisiaan aidosti, koska he ikään kuin antavat tosilleen "luvan pettää". Koko pointtihan eettisessä ja vastuullisuudessa monisuhteisuudessa kuitenkin on, ettei pettämistä esiinny, kun parisuhteen ulkopuoliset suhteet ovat täysin sallittuja. Joidenkin mielestä suhteen luottamus rikkoutuu siinä vaiheessa, kun lähdetään panemaan muita, mutta asia on oikeasti enemmänkin päinvastoin: toimiakseen monisuhteisuus edellyttää kaikilta osapuolilta suurta avoimuutta omista toiveista, haluista ja tunteista sekä tietysti niistä ensisijaisen suhteen ulkopuolisista kumppaneista. Tällainen avoimuus voi olla vierasta perinteisissä kahdenvälisissä suhteissa, monet parit eivät osaa ollenkaan puhua toisilleen seksuaalisista tarpeistaan ja seksielämä voi olla epätyydyttävää. Vähän veikkaisin, että kommunikaatio-ongelmat johtavat paljon todennäköisemmin suhteen kariutumiseen kuin se, että avoimen kommunikaation seurauksena päädytään ei-monogamiseen suhdemuotoon. Toki epäilijät ovat oikeassa siinä, että ilman avoimuutta monisuhteisuus ei voi toimia: jos pelkästään panee muita kertomatta siitä toiselle, kyseessä on kuitenkin ihan perinteinen pettäminen.

Moni pelkää monisuhteisuudessa sitäkin, että sallimalla kumppaninsa harrastaa seksiä muidenkin kanssa antaa hänelle mahdollisuuden rakastua johonkuhun toiseen. Toki on olemassa mahdollisuus, että vastaan tulee joku upea tyyppi ja suhde syvenee rakkaudeksi, mutta on se riski olemassa monogamisissakin suhteissa. Niitä upeita tyyppejä voi tulla vastaan vaikka kaupan kassajonossa, eikä ole olemassa mitään keinoa millä voisi estää toista rakastumasta johonkuhun toiseen. Paitsi toisen sulkeminen pimeään kellariin vuosikausiksi, mutta jos kuitenkin lähdetään siitä, että parisuhteessa haluaa toiselle hyvää, se ei toivottavasti ole realistinen vaihtoehto. Myös mustasukkaisuus on asia, jonka moni kokee ylitsepääsemättömäksi esteeksi monisuhteisuudelle. Tietenkään suhde ei voi mitenkään toimia, jos on sairaalloisen mustasukkainen kumppanin muista kumppaneista. On kuitenkin huomattu, etteivät monisuhteiset ihmiset juuri tunne mustasukkaisuutta kumppaneidensa ulkopuolisista suhteista: he kokevat, ettei se kumppanin toisaalta saama seksuaalinen nautinto ole millään lailla heiltä pois, ja osaavat iloita kumppaninsa puolesta. Toiset eivät pysty niin ajattelemaan vaikka yrittäisivätkin, vaan kokevat riittämättömyyttä ja mustasukkaisuutta. Siinä nähdään, että myöskään monisuhteisuus ei ole kaikkien juttu, vaan toisille se monogamia sopii paremmin.

Pointtina tässä avautumisessa on se, että kenenkään ei ole pakko sitoutua tiukkoihin monogamisiin sääntöihin, jos ei sitä itse halua, eikä ketään pitäisi niiden noudattamatta jättämisestä myöskään arvostella. Miten voisimmekaan olettaa kaikkien suhteiden toimivan samalla kaavalla, kun olemme kaikki keskenään niin erilaisia? Kannattaa ihan oikeasti miettiä sitä, noudattaako joitain tiukkoja sääntöjä oikeasti siksi, että haluaa, vai kenties vaan siksi, että jostain syystä ajattelee että niin kuuluu tehdä.

Kirjoitan myöhemmin kokonaan oman postauksen monisuhteisuudesta ja erilaisista ei-monogamisista suhdemuodoista. Avaan siinä hieman keskeisimpiä monisuhteisuuden käsitteitä ja pohdin siihen liittyviä kysymyksiä niin yleisellä tasolla kuin omasta ja oman parisuhteeni näkökulmasta. Postausta odotellessa voitte lukea tämän viime joulukuisen postaukseni, jossa pohdin avoimen suhteen uhkia ja mahdollisuuksia.