Palataan tänään taas vähän ajassa taaksepäin ja muistellaan vanhoja. Tämä syksyllä 2015 kirjoittamani postaus käsittelee erästä Cosmopolitan-lehdessä ollutta artikkelia, josta eräs hyvä ystäväni oli hieman huolestunut. Artikkeli siis esitti, että ihminen kokee elämässään kolme erilaista rakkautta, ja vasta se kolmas on se ns. "oikea" loppuelämän rakkaus. Ystävääni huolestutti, koska hänen poikaystävänsä on hänelle järjestyksessä vasta toinen.
Tietysti sanoin hänelle, että valoja päälle ja järki käteen, hyvää suhdetta ei todellakaan heitetä menemään jonkun Cosmon artikkelin perusteella. En tiedä mihin artikkelin väite perustui, mutta tuskin mihinkään tutkimukseen tai tilastoihin, joten aika turhaa edes vaivata päätään moisella. Luettuani artikkelin totesin kuitenkin, että siinä oli joitakin ihan hyviä pointteja tai oltiin niin sanotusti oikeilla jäljillä.
"Aluksi on ensirakkaus, ihminen jonka tapaa joskus nuorena ja jonka kanssa kokee varmasti haluavansa olla koko loppuelämänsä, mutta aikuiseksi kasvettuaan pariskunta kasvaakin erilleen. Sen jälkeen tulee hullu rakkaus, jolloin rakastutaan päättömästi johonkuhun hieman pahikseen jonka kanssa ei välttämättä sovi ollenkaan yhteen. Ja sitten lopulta, kun nämä vaiheet on käyty läpi, tulee joskus työmatkalla vastaan kiva ja kunnollinen mies jonka kanssa sitä elää elämänsä onnellisena loppuun asti."
Eli pointtina artikkelissa oli, että ollakseen valmis ns. "todelliseen rakkauteen" täytyy ensin kokea toisentyyppistä rakkautta: ihana ensirakkauden huuma ja sen jälkeen riipaiseva ja sekopäinen rakkaus, joka repii ja raastaa ja josta kaikki rakkausballadit kertovat. Itse tulkitsin niin, että ihmisen on hyvä saada kokemuksia erilaisista suhteista, tunteista ja tilanteista ennen kuin ryhtyy vakavaan parisuhteeseen, koska silloin tuntee itsensä paremmin ja pystyy olemaan toiselle parempi kumppani. Artikkeli oli kuitenkin kirjoitettu sen verran mutkia oikomalla, että siitä sai sen käsityksen että vaadittaisiin tasan se kaksi entistä parisuhdetta ennen kuin voi löytää "sen oikean". En oikein tiedä uskonko "siihen oikeaan" tai muutenkaan mihinkään sellaiseen, mutta siihen en ainakaan, että hyvä suhde kannattaisi lopettaa siksi että se on "vasta toinen". Sama kun jättäisi jonkun siksi, että hänen horoskooppimerkkinsä on väärä.
"Uskon artikkelin sanomaan jossain määrin mutta en allekirjoita tuota kahden erilaisen rakkauden kokemista, ainakaan niin kirjaimellisesti että puhuttaisiin kahdesta keskenään erilaisesta suhteesta. Uskon siihen, että voidakseen olla paras mahdollinen kumppani jollekulle täytyy ensin käydä läpi vaiheita jotka opettavat ihmiselle mitä hän haluaa ja mitä virheitä kannattaa välttää. Ei suhteessa oleminen ole aina helppoa, sitä täytyy harjoitella ja jotkut tarvitsevat siinä enemmän harjoitusta kuin toiset. Ja kuten artikkelissakin sanottiin, eri elämäntilanteissa sitä kaipaa erilaista ihmistä vierelleen. Jossakin tilanteessa sitä kaipaa jonkun jonka kanssa saa juhlia ja viettää vaarallista elämää ja toisenlaisena hetkenä taas haluaa rinnalleen jonkun turvallisen ja rauhallisen ihmisen jonka viereen voi käpertyä katsomaan leffaa verkkareissa. Ei kuitenkaan ole kirkossa kuulutettua että jokaisen pitäisi nämä vaiheet läpi käydä: joku tapaa sen ainoan oikeansa lukion ekalla luokalla ja jos ajoitus, planeettojen liikkeet ja tuuri ovat kohdallaan, he voivat hyvinkin päätyä olemaan yhdessä koko loppuelämänsä. Kysyy se toki tahdonvoimaakin, sitä että päättää oikeasti olla jonkun kanssa loppuun asti tuli mitä tuli. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin aika harvinaisia, itselläni ainakin olisi aika suuri kynnys pysyä epätyydyttävässä suhteessa kokeilematta edes mitä muita vaihtoehtoja on."
Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: erilaiset kokemukset kasvattavat ihmistä ja lisäävät hänen mahdollisuuksiaan olla hyvä ja rakastava kumppani toiselle ihmiselle. Näitä kasvattavia kokemuksia ovat muun muassa ensirakkaus, jonka kanssa kokee ensimmäisen kerran "aikuisen parisuhteen" yhteenmuuttoineen ja sen sellaisineen, sekä sekopäinen ja hullu rakkaus, joka ehkä aiheuttaa sydänsuruja ja pakottaa vahvistumaan ja tarkastelemaan omia tunteitaan. Minusta on hyvä kokea useampi erilainen suhde, koska jokaisesta niistä oppii jotain uutta ja pystyy ehkä huomaamaan mokia, joita toistaa suhteesta toiseen. Toisaalta myös yhden suhteen sisällä voi kokea monenlaisia tunteita ja rakkaus voi muuttua suhteen aikana siitä hullusta tasaisemmaksi tai toisinpäin.
Ja koska niiden omien kokemusteni jakamista on toivottu, tässäpä vähän niitäkin. Virallinen ensirakkauteni oli poika, johon tutustuin riparilla ja jonka kanssa seurustelin kaksi vuotta lukioikäisenä. Olimme kuitenkin vielä niin teinejä kun erosimme, että lasken ensirakkaudeksi myös sitä seuraavan poikaystäväni, jonka kanssa seurustelin kolme vuotta. Hänen kanssaan koin tärkeitä aikuistumisriittejä, kuten muuton pois vanhempien luota ja yhteisen arjen pyörittämisen, ja olimme toisillemme suuri tuki ja turva kun elämä muuttui ja harjoittelimme aikuista elämää. Sitten kuitenkin tuli ero ja seurasi kolmen vuoden sinkkuaika, joka kuitenkin mahdutti sisäänsä useamman suhteenpoikasen ja paljon suuria tunteita. Koin hullua rakkautta kahteen otteeseen. Ensin tapasin miehen johon ihastuin todella lujaa, ja josta en tahtonut päästä yli en sitten millään. Hänen vuokseen koin ensimmäistä kertaa sydänsurua, muistan kun makasin kylppärin lattialla ja huusin ja itkin, niin paljon se sattui. Yli pääseminen oli todella vaikea ja pitkä prosessi. Hänen jälkeensä oli kuitenkin yksi jos toinen enemmän tai vähemmän yhdentekevä miekkonen, kunnes tapasin miehen, joka oli varsinainen hullun rakkauden sanakirjaesimerkki. Kaikki hänessä ja suhteessamme oikein huusi sitä, kuinka epäsopivia olimme toisillemme ja kuinka huono idea koko juttu oli, mutta sivuutin sen kaiken, koska koin häntä kohtaan oikeasti vahvoja tunteita. Siinä missä ensimmäinen hullu rakkaus oli sellaista epätoivoa ja tuskaa, tämä oli nimenomaan sellaista ruuvit löysällä-hullua: kaikki kaverini näkivät ettei suhteessa ollut mitään järkeä, mutta minä en. Lopulta se kuitenkin valkeni minullekin ja pistin pelin poikki, mutta siinä vaiheessa touhu vasta hulluksi muuttuikin. Jätkä nimittäin pommitti minua hulluna joka ikisen keksimänsä kanavan kautta, viestejä tuli WhatsAppiin, Facebookiin, Instagramiin, Wickriin, sähköpostiin, jopa tämän blogin kommenttikenttään, ja tyyppi myös uhkasi tulla kotiovelleni riehumaan. Sen kokemuksen jälkeen olin totisesti valmis tasaisempaan (ja tasapainoisempaan) rakkauteen, jota tämä nykyinen suhteeni tarjoaakin täydellisesti.
Jos haluat lukea vanhan postaukseni tästä aiheesta, paina tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti