keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Panopäivyri osa 7: Anteeksi mitä?

Viime jaksossa ja parissa aikaisemmassakin olen jakanut kokemuksia, joiden kohdalla otsikon kysymys tuli kyllä mielessä kysyttyä. Jatketaan samalla linjalla, tällä kertaa kolme tapausta, jotka menevät törkeydessään jo niin hämmentäviksi, ettei voinut kuin seistä kysymysmerkkinä.

1. Kuolematon iskurepliikki

Tähän tarinaan ei oikeastaan liity panemista, mutta koska se oli satavarmasti tarinan miespääosan esittäjällä mielessä, se sopii Panopäivyriin ihan hyvin.

Olin kavereideni kanssa Ruotsin risteilyllä, ja vietimme railakasta iltaa laivan yökerhossa. Meidän lisäksi laivalla ei ollut kovinkaan paljon naisia, ainakaan nuoria sellaisia, joten miehiä pyöri ympärillämme ihan kiitettävä määrä. Yksi sankari tuli luokseni tanssilattialla ja ylisti minua maasta taivaaseen, olin hänen mielestään kuulemma todella kaunis ja seksikäs nainen. Kiitin kehuista, mutta sanoin samalla, etten ollut kiinnostunut hänen seurastaan ja toivoisin, että hän voisi mennä jonnekin muualle. Ihan ystävälliset pakit siis.

Miehellä taisi kuitenkin mennä vähän tunteisiin, koska hän poistui tuohtuneena, palasi hetken päästä takaisin, koputti minua olalle ja tiuskaisi: "Sulla on marsun hampaat." Anteeksi mitä, sanoin, ja mies toisti sanansa. Olin hetken hiljaa. Sitten totesin, että kiitos kommentista, voisitko nyt vaan ystävällisesti painua v*ttuun.

(Kuulin muuten eilen, että erään ystäväni äiti kehotti ystävääni käyttämään v-sanan sijaan ilmaisua leipurin unelma. Että seuraavan kerran kun joku tulee lääppimään baarissa tai esittämään kommentteja purukalustostani, taidankin kehottaa heitä haistamaan leipurin unelman.)

Mies lähti. Ja palasi hetken päästä takaisin. Hän koputti minua taas olalle ja sanoi katuvaisella äänellä olevansa pahoillaan ilkeästä kommentistaan ja että oikeasti olen hänen mielestään äärimmäisen kaunis ja viehättävä. Tilanne alkoi olla jo aika huvittava. Sanoin siihen vaan sitten, että ok, kiitos, mutta nyt viimeisen kerran, mene jo pois. Onneksi kolmas kerta toden sanoi, koska tämän jälkeen mies pysyi poissa ja jatkoin juhlimista marsumaisine hampaineni.




2. Ei huvita

Tarina menee kaikessa lyhykäisyydessään niin, että tapailin erästä miestä, jonka kanssa seksi oli yleensä todella hyvää. Kerran sattui käymään niin, että hän laukesi ennen kuin minä ehdin mukaan, ja kysyin sitten hetken vierekkäin makoiltuamme jos hän voisi hieman auttaa minua jotta pääsisin maaliviivalle asti itsekin. Se jäi kuitenkin saavuttamatta, sillä hänen vastauksensa pyyntöön oli jotakuinkin seuraava:

"Mä en oikeestaan kauheesti tykkää tehä mitään tälleen jälkeenpäin. Tai ei silleen oikeen huvita."

Jätkä tuskin on ainoa laatuaan, moni mies varmaan on vähän samoilla linjoilla että ei sen oman laukeamisen jälkeen oikein jaksa mitään enää tehdä, niin ehkei sen toisen orgasmilla nyt ole niin väliä. Jos asiaa kuitenkin oikein ajattelee, niin onhan se aika törkeää. Varmasti tämäkin kyseinen mies olisi nostanut aika äläkän, jos olisin itse lopettanut seksitouhut oman orgasmini jälkeen ja sanonut vaan, että sori, ei nyt oikein huvita. Itse en kuitenkaan sanonut mitään, vaikka sisäinen feministini kyllä nosti rajusti päätään ja loksautti leukansa lattiaan miettiessään, että anteeksi mitä.


via GIPHY

3. Pyyhe-episodi

Tämä tapaus on ehkä randomein asia, mitä kukaan jätkä on minulle tehnyt. Kultamitali, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki menevät kirkkaasti tähän osoitteeseen.

Minulla ja tällä tarinassa esiintyvällä jätkällä oli ollut lyhyt suhde, joka erinäisistä syistä päättyi. Oli kesä ja olin kerran unohtanut parhaan rantapyyhkeeni hänen luokseen, ja sovimme tapaavamme niin että hän voisi tuoda pyyhkeen minulle. Tarkoitus oli siis muutenkin nähdä ja hengata, koska olimme päättäneet pysytellä kavereina.

Noh, sitten tapaamistamme edeltävänä iltana sain jätkältä viestin. Keskustelumme kulki jotakuinkin näin.

Mies: "Öö tota sori.. Sun pyyhkeelle taisi käydä pikkuinen onnettomuus."

Minä: "No, mitä kävi?"

Mies: "No siis mä olin ottanu sen tohon esille että muistaisin ottaa sen mukaan, ja sit mä runkkailin tässä niin vahingossa laukesin sen pyyhkeen päälle."

Minä: "Anteeks mitä? :DDD"

Seuraavana päivänä jätkä toi minulle Alkon muovikassissa pyyhkeen, jonka päälle hän oli mällännyt. Harkitsin sen heittämistä roskiin, mutta päätin kuitenkin pitää sen, koska se oli älyttömän hyvä pyyhe, mahtui pieneen tilaan ja kaikkea. Tapauksesta lähtien olen kuitenkin tuntenut pientä vastenmielisyyttä kyseistä pyyhettä kohtaan. Nykyään käytän sitä suojana hiuksia värjätessä.


via GIPHY

Semmoista tällä kertaa. Kaikenlaisia tyyppejä sitä tuleekin vastaan.

Ei kommentteja: