keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Panopäivyri osa 6: Kun Tinder ei mennyt ihan putkeen

Liityin Tinderiin keväällä 2014 ja poistin sen tänä keväänä kun aloin seurustelemaan. Siellä tuli siis roikuttua ihan hyvä tovi ja tavattua melkoinen määrä miehiä, muun muassa tuo poikaystäväkin. Hän on todiste siitä, että Tinderistä on mahdollista löytää hyviä miehiä, mutta todisteita päinvastaisesta löytyy iso kasa niitäkin. Tässä postauksessa esittelen kolme todellista Tinderin helmeä, jotka olivat livenä hiukkasen muuta kuin mitä odotin..


1. Herra Hakkarainen

Tämä mies oli sitä osastoa, jotka skippaavat turhan jutustelun ja ehdottavat tosi nopeasti treffejä. Itse taas tykkäsin jutella hieman pidempään ja siksi tosi nopea tapaamisen ehdottelu oli useimmiten vähän turn-off, mutta tällä kertaa suostuin, koska oli kesäloma ja tylsää. Niinpä sitten laittauduin nätiksi ja suuntasin miehen kotiin, johon hän oli minut kutsunut.

(Joo tiedän, aina varoitellaan että pitää nähdä julkisella paikalla ja niin eespäin, mutta tässä vaiheessa
oli niin monet Tinder-treffit takana että uskalsin luottaa siihen ettei kyseessä ollut hullu raiskaaja vaan ihan tavallinen kiimainen mies vain.)

Tiedättekö sen tunteen, kun lähtee treffeille ykköset päällä ja tavallista nätimmäksi laittautuneena, mutta treffikumppanin nähdessään rupeaa miettimään, että vähempikin olisi riittänyt? Sitä on odottanut Tinder-kuvien perusteella jotakin ja todellisuus onkin ihan muuta, ja sitten tulee hölmö olo, kun moisen tyypin takia on viitsinyt panostaa. Minulle kävi Herra Hakkaraisen tapauksessa juuri näin. Kun näin hänet, ensimmäinen ajatukseni oli, että tästä ei kyllä todellakaan tule yhtään mitään. Tyyppi näytti periaatteessa samalta kuin kuvissaan, mutta ne oli otettu ilmeisen hämäävistä kuvakulmista koska hän oli noin 20 senttiä lyhyempi kuin mitä olin mielessäni ajatellut. Siis sellainen, että olisin varmaan ollut häntä pidempi varpailla seistessäni, ja se on jo hyvin, koska olen 160 senttiä pitkä. Noh, päätin kuitenkin olla varvistelematta ja katsoa mitä ilta tuo tullessaan, kun olin jo sinne asti vaivautunut.

Mies oli ostanut viinipullon ja siemailimme sitä hänen parvekkeellaan istuen. Juttelimme kaikesta perus tylsästä, tai hän jutteli, ja kauhisteli minun tarinoitani vähemmän tylsistä asiosta. Ymmärsin heti, miksi hän ei ollut jutellut kanssani Tinderissä enempää: hän oli kerta kaikkiaan niin tylsä. Kun viini oli tuhottu, hän johdatti minut takaisin sisälle. Kiinnitin huomioni hänen sängyllään nakottavaan Herra Hakkarainen-pehmoleluun, joka oli mielestäni aika huvittava sisustuselementti 25-vuotiaan jätkän kämpässä. En oikein muista miten, mutta jotenkin päädyimme seuraavaksi sellaiseen tilanteeseen, että minulla oli kädessä sohvatyyny ja hänellä Herra Hakkarainen ja mäiskimme toisiamme niillä kuin viimeistä päivää. Hän oli kokoisekseen yllättävän vahva ja sai minut selätettyä sängylleen.

Minusta tilanteessa ei ollut kerta kaikkiaan mitään eroottista, mutta koska olin juonut viiniä enkä jaksanut enää hänen juttujaankaan kuunnella, päätin lähteä mukaan tyypin seksialoitteeseen. Valitettavasti seksi oli tasan yhtä tylsää kuin hänen juttunsakin. Makasin hänen allaan ja ajattelin, että  kun tämä loppuu niin käyn kotimatkalla ostamassa ison pussin juustonaksuja, ja ehkä myös jugurttia, koska se taitaa olla loppu. Mies laukesi ja alkoi huomaavaisesti räpeltää sormillaan alakertaani, mutta sanoin vaan että ei pysty nyt ja taidankin tästä lähteä, kiitos viinistä.

Vaikka Herra Hakkarainen oli ehdottomasti tylsin ja mitäänsanomattomin Tinder-deittini koskaan, näin häntä vielä uudestaan, koska, kuten sanottu, olin kesälomalla ja minulla oli TODELLA tylsää. Toiset treffimme olivat lähes täsmälleen samanlaiset, paitsi että joimme viinin sijaan siideriä. Kyllä, myös se Herra Hakkaraisella hakkaaminen toistui jälleen, ilmeisesti se oli joku herran signature move. Seksi oli jälleen kerran tylsää ja suunnittelin sen aikana kuumeisesti mitä pukisin seuraavan viikonlopun bileisiin päälle. Totesin, että kotona yksin kököttäminenkin on parempaa kuin tämän miehen kanssa hengailu, ja päätin olla näkemättä häntä enää.

2. Pusukala

Tämä minua kolmisen vuotta vanhempi herrasmies vaikutti hauskalta ja mukavalta Tinderissä, ja suostuin mielelläni, kun hän pyysi minua jäätelölle. Ensimmäiset treffimme olivat hauskat, juteltavaa riitti ja tyyppi oli söpökin, vähän paremmankin näköinen jopa kuin Tinder-kuvissaan. Treffeillä ei kuitenkaan tapahtunut mitään halaamista kummempaa. Niinpä sovimme seuraavat treffit minun luokseni.

Ajattelin, että 27-vuotias hyvännäköinen mies, jolla oli ainakin omien sanojensa mukaan ollut aikaisemmin pitkäaikainen tyttöystävä, olisi takuuvarmasti hyvä pano. Mutta ei. Järkytykseni oli suuri, kun sänkyyn päästyämme mies oli kuin teinipoika, innokas mutta hyvin haparoiva. Häiritsevintä oli, että hän halusi suudella ihan koko ajan, siis täysin kirjaimellisesti. Se jatkuva huulikontakti oli minulle pikkuisen liikaa, koska se alkoi jossain vaiheessa jo vaikeuttaa hengittämistä ja aiheutti inhottavan ahdistuksen tunteen. Jossain vaiheessa sitten vaan luovutin, en jaksanut edes yrittää nauttia vaan keskityin vaan siihen, että saisin edes silloin tällöin pari hengenvetoa muutakin kuin miehen uloshengitysilmaa. Olin varmaan aikamoinen lahna, mutta voiko sitä nyt olettaa toisen olevan kauhean eläväinen, kun kaikki keskittyminen menee siihen, ettei pökerry happivajeen takia?



3. Suomi suomalaisille

Jos Tinder-kuvat ja todellinen ulkonäkö vastaavatkin toisiaan, niin ulkonäkö ja sisäinen olemus saattavatkin olla ihan ristiriidassa keskenään. Tämä mies oli oikea malliesimerkki siitä, että ulkonäkö voi pettää.

Kutsuimme miestä kaveriporukassani Kisuliksi, koska hänellä oli Tinderin profiilikuvassaan kissanpentu sylissä. Juttelimme Tinderissä jopa pari viikkoa ja hän oli juttujensa perusteella kiltti, mukava, hauska, ehkä vähän ujonpuoleinen. Saman vaikutelman sain kun tapasimme livenä, vaikka hämmästelinkin vähän hänen hurjilta kuulostavia ryyppytarinoitaan. Ne eivät jotenkin istuneet siihen mielikuvaan kiltistä sairaanhoitajaopiskelijasta, minkä olin hänestä saanut. Ihmettelin myös hänen tatuointejaan, joita oli todella runsaasti ja osa oli erittäin rumia itsetehtyjä räpellyksiä. En oikein ottanut miehestä selvää, hän tuntui olevan yhtä aikaa ujo ja tyhmänrohkea. Naisia hänellä ei tainnut juuri olla, hän oli täysin aloitekyvytön ja makasi vieressäni sängyssä vaikuttamatta edes etäisesti kiinnostuneelta seksistä mutta kuitenkin muna oli komeasti pystyssä. Pääsin sitä lopulta vähän testaamaankin, seksi oli perus ok, hiukan kiusallista mutta ihan kehityskelpoista.

Suurin järkytys ei toki ollut se, ettei hän ollut erityisen kummoinen rakastaja, vaan se, mitä sain hänestä tietää kun kaverini teki klassiset ja rupesi googlailemaan tyyppiä. Selvisi, että hän on ollut syytettynä pahoinpitelystä ja että hänellä oli yhteyksiä erääseen äärioikeistolaiseen ryhmittymään.  Olin kauhuissani ja järkyttynyt, koska minun oli vaikea uskoa niin kiltin näköisestä ja oloisesta miehestä mitään sellaista. Kysyin häneltä asiasta, mutta hän vakuutti sen kaiken olevan vain nuoruuden hölmöilyä, ja päätin antaa hänelle vielä mahdollisuuden. Hän kuitenkin puheidensa perusteella jatkoi samojen uusnatsimeininkeihin yhdistettyjen tyyppien kanssa hengailua, ja kun juttu ei muutenkaan oikein tuntunut ottavan tuulta alleen, lakkasin vastaamasta tyypin viesteihin. Pelotti liikaa, että joutuisin itse jotenkin sotketuksi joihinkin natsijuttuihin.

Näin jälkikäteen ajateltuna hälytyskellojeni olisi pitänyt alkaa soida jo siinä vaiheessa, kun sain tietää että hänen käsivarressaan olevassa riimutekstissä lukee "Kissanraiskaajat Ry".

Lisää Tinderin helmiä saatte kuulla tulevissa Panopäivyrin jaksoissa!

edit: muokkasin Suomi suomalaisille-tarinaa siinä esiintyvän henkilön pyynnöstä. Näin jälkikäteen ajatellen kirjoitin ehkä turhan yksityiskohtaisesti niin että henkilö olisi periaatteessa ollut mahdollista tunnistaa, eikä se ollut hänelle reilua vaikka en millään lailla hyväksykään niitä juttuja joihin hän on/oli sotkeutunut.

Ei kommentteja: