maanantai 3. huhtikuuta 2017

Baletti on kuumaa

Kävin viime viikolla katsomassa Suomen Kansallisbaletin esittämän Joutsenlammen. Olen nähnyt sen pari kertaa aikaisemminkin ja useiden muiden balettiseurueiden versioita myös, mutta ei siihen kyllä kyllästy ikinä ja aina löytää jotain uutta. Tällä kertaa kiinnitin jotenkin ihan erityisesti huomiota siihen, kuinka paljon teokseen sisältyy erilaisia seksuaalisia jännitteitä.

Joutsenlampi-baletti kertoo nuoresta tytöstä, Odettesta, jonka velho muuttaa joutseneksi, ja joka voi muuttua takaisin ihmiseksi tosi rakkauden avulla. Alussa nuori prinssi saa äidiltään käskyn etsiä itselleen vaimoke, ja lupaavaksi ehdokkaaksi valikoituu Odette, jonka prinssi tapaa lammella keskellä metsää. Seuraavana päivänä velho kuitenkin esittelee prinssille tyttärensä Odilen, mustan joutsenen, joka on kuin Odetten kopio mutta villi, vaarallinen ja viettelevä. Niinpä prinssi sitten unohtaa Odettensa ja lankeaa sata lasissa Odilen temppuihin. Perinteisesti Odetten ja Odilen roolit esittää sama tanssija, ja rooli on erityisen haastava juuri hahmojen välisen kontrastin vuoksi. Saman tanssijan pitää pystyä olemaan uskottavasti sekä viaton ja eteerinen valkoisen joutsenen roolissa, että täysin sen vastakohta mustana joutsenena. Kuuluisan kaksoisroolin henkisistä haasteista kertoo myös elokuva Black Swan, jossa Odilen roolin kuormitus on päähenkilölle hieman liikaa. Minusta on hämmästyttävää, kuinka hiljattain näkemässänikin näytöksessä pääroolin esittäjä onnistui loistavasti tulkitsemaan molemmat roolit, ja tuomaan itsestään selkeästi kaksi erilaista puolta lavalle. Erityisen hämmästyttävää se on siksi, että klassisessa baletissa liike on hyvin säädeltyä ja asennot ja askelet ovat roolista riippumatta samanlaisia, joten ilmaisun keinoksi jää ilmeet, olemus ja liikelaadun hienoiset vivahde-erot.

Kuvahaun tulos haulle swan lake

kuva täältä

Suomen Kansallisbaletti esittää tällä hetkellä sen taiteellisen johtajan Kenneth Greven koreografioimaa versiota Joutsenlammesta, johon on lisätty vielä pikkuinen lisätwisti perinteistä tarinaa ryydittämään. Greven versiossa keskiöön nousee prinssin ja tämän parhaan ystävän välinen läheinen suhde, joka uhkaa rikkoutua prinssin tavatessa Odeten. Prinssin ystävä Benno ilahdu kaverinsa uudesta tyttöystävästä ja turvautuu epätoivoissaan velhon apuun, ja velho muuttaa hänet mustaksi joutseneksi. Uuden ulkomuotonsa avulla Benno viettelee parhaan ystävänsä, jotta hän unohtaisi Odetten, ja miltei onnistuukin. Greven versiossa myös naistanssijat ovat avoimen seksuaalisia ja seksikkäitä. Esimerkiksi prinssin vaimoiksi halajavat ulkomaiset prinsessat ovat hyvin teoksessa hyvin flirttailevia, eivät nöyristele miesten edessä vaan pistävät nämä nostelemaan ja ihailemaan heitä. Jotenkin se seksikkyys teki tarinasta aidomman ja realistisemman pilaamatta kuitenkaan satumaista illuusiota ja baletin viehkeyttä, ja toi teokselle mielestäni paljon lisäarvoa.

Jotenkin sitä ei kai ajattelisi balettia erityisen seksikkäänä lajina tai taidemuotona, mutta se on tavallaan harhaanjohtava ajatus. Baletissa on paljon Odetten tyyppisiä rooleja, joissa täytyy olla eteerinen ja viaton, mutta myös paljon sellaisia rooleja, joissa seksiä ja flirttiä saa olla. Miehetkään eivät aina ole niitä uljaita ja hyveellisiä prinssejä, vaan on myös seksinhimoisia merirosvoja ja paljon siihen väliin sijoittuvaa porukkaa. Ja ovathan balettitanssijat itsessään jo hyvin seksikkäitä: notkeita, ryhdikkäitä ja itsevarmoja, ja kantavat itsensä ja vartalonsa hyvin. Eikä pidä vähätellä sitäkään, kuinka kauniit vartalot tanssijoilla yleensä on. Miestanssijoiden solakat ja lihaksikkaat vartalot ovat noh, ihan mukavaa katseltavaa. Eikä sekään haittaa, että ne korostuvat kivasti niissä trikoissa, joissa miehet yleensä tanssivat.
Kuvahaun tulos haulle swan lake odile

kuva täältä

Voin muuten paljastaa tässä salaisuuden siihen, miksi balettitanssijamiesten trikoiden etumus on niin kovin pullottava, kun sitä on moni minullekin ihmetellyt. Ei siellä mitään sukkia tai pehmusteita ole, vaan sellaiset "tukihousut", jotka antavat vähän supporttia etteivät kulkuset heilu hyppiessä.

Itse monta vuotta balettia tanssineena tiedän ihan kokemuksesta, että välillä se seksi tulee ihan treenisaleihin asti. (No ei ihan kirjaimellisesti sentään, pukuhuoneeseen vain, mutta eipä siitä sen enempää sitten). Jännitettä syntyy erityisesti pas de deux-harjoittelussa, eli miehen ja naisen parityöskentelyä treenaillessa. Siihen kun pistetään tyttö tiukassa ja suht paljastavassa balettipuvussa ja sukkahousuissa ja viereen jätkä tiukoissa trikoissa nostelemaan tyttöä, niin joo, helposti siinä käy kiimaisella teinillä mielessä muukin kuin tanssiminen. Varsinkin, kun osa nostoista vaatii aika intiimiä kosketusta esimerkiksi reiden sisäpuolelta, tai yksi nosto on sellainenkin, jossa mies pitelee naista ihan ronskisti haarovälistä kiinni. Myös epäonnistuneet pas de deux-liikkeet aiheuttavat välillä mielenkiintoisia tilanteita. Esimerkiksi kerran tarjosin eräälle itseäni pari vuotta nuoremmalle jätkälle ensikosketuksen naisen tissiosastolle, kun erään noston lähtö epäonnistui ja hyppäsin tissit edellä pojan naamalle. Siitä ei tullut mitään vuosisadan rakkaustarinaa, mutta niinkin voi käydä, tapasinhan kuitenkin ex-poikaystävänikin juuri balettitunnilla ja ihastuimme toisiimme pas de deux-treeneissä. Myös aika monet Kansallisbaletinkin tanssijat ovat parisuhteessa keskenään, joten ei sitä käy kieltäminen, etteikö seksillä olisi oma sijansa myös ammattilaisten harjoitussaleissa.


Kuvahaun tulos haulle swan lake pas de deux lift

kuva täältä

Kerran minulla oli muuten yksi Kansallisbaletin tanssija Tinder-matchinakin. Tyyppi laittoi minulle viestiäkin, mutta en jaksanut vastata, koska tiesin etten halua tanssijamiehen kanssa mitään kuitenkaan. Oli vaan pakko pyyhkäistä hänet oikealle, ihan vaan siksi, että tietäisin olisiko minulla saumaa kuumaan tanssijamieheen, joka työkseen nostelee vähäpukeisia naisia. Ihan kiva tietää, että näköjään olisi.

Kansallisbaletin Joutsenlampi on myyty tältä keväältä loppuun, mutta kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan jos siihen tulee joskus tilaisuus. Jos silmäkarkki kiinnostaa, niin hyvä vaihtoehto on myös tänä keväänä esitettävä Seitsemän veljestä-baletti, jossa miestanssijat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Vähintäänkin kannattaa katsoa allaoleva video, jossa sama tanssija tanssii ensin valkoisena joutsenena Odettena ja sitten mustana joutsenena Odilena. Minusta ainakin ero on ihan selkeä, ja mustan joutsenen tanssi on hyvin viehkeää ja seksikästä katsottavaa.

Ei kommentteja: