perjantai 28. huhtikuuta 2017

Varaslähtö vappuun: Undergound Clinic 29.4.2017

Vappu on mielestäni aika tavallaan ärsyttävä juhla. Lähinnä siksi, että on ensinnäkin pakko keksiä jotain suunnitelmia, ja sitten kun niitä keksii, niin yhtäkkiä niitä suunnitelmia on miljoona. Jos sattuu kuulumaan vaikka useampaan kaveriporukkaan, niin siinähän se vappuaattoilta meneekin rattoisasti kun yrittää ehtiä käymään jokaisen porukan illanvietossa ja lopulta päätyy viettämään suurimman osan illasta bussissa istuen. Tykkään kyllä serpentiinistä ja ilmapalloista ja vappuruuasta, mutta en jaksa tunkea keskustaan miljoonan muun sekaan katsomaan kun jonkin patsaan päähän laitetaan ylioppilaslakki ja sen jälkeen kyyköttää hytisemässä jossain puistossa vesisateessa mukamas piknikillä.

Minua ärsyttää vapussa, uudessavuodessa ja muissa vastaavissa ns. pakkojuhlissa se, että ne illat tuntuvat aina menevän pelkkään paikasta toiseen siirtymiseen kun pitää yrittää ehtiä kymmeniin eri illanistujaisiin, kissanristiäisiin ja kreisibailuihin. Tänä vuonna ongelma ratkesi vapun suhteen siinä mielessä mukavasti, että pääsen aloittamaan juhlinnan jo päivän etuajassa. Huomenna nimittäin Clinic Events polkaisee vapunvieton tyylikkäästi käyntiin järkkäämällä underground-henkiset bileet Suvilahden Tiivistämöllä, joista menoa ja vauhtia tuskin puuttuu. Musiikki on tuttuun tapaan tiukkaa teknoa ja siitä vastaavat belgialainen Marco Bailey, virolainen Merimell sekä kotimaiset huippu-djt.


Tällainen kolmen päivän vapunvietto toimii erityisen hyvin siksi, että kaverini ovat selkeästi jakautuneet niihin jotka tykkäävät teknobileistä ja niihin jotka eivät niistä juuri perusta. Nyt voin ensin nautiskella reivaajakavereideni kanssa yhden illan ja sitten vappuaaton ja -päivän viettää toisenlaisissa tunnelmissa. Kaikilla on hyvä mieli eikä kenenkään tarvitse juosta paikasta toiseen, kun kaikkea ei tarvitse tehdä samana päivänä. Poikaystävänkin sain mahdutettua tähän yhtälöön helposti mukaan, sillä olen saanut hänetkin innostumaan teknokemuista ja hän lähtee mielellään sellaisiin aina mukaan. Todellinen win-win-tilanne etten sanoisi.

Tämä ruuhkaisen vappuaaton ongelma on varmasti tuttu muillekin, joten suosittelen ehdottomasti varaslähdön ottamista näissä Clinicin kemuissa kaikille joilla on bilekunto kohdillaan ja tanssikengät valmiina kaapissa odottamassa. Tässä vielä lista kaikista niistä hyvistä puolista, joita näihin kemuihin liittyy:

+ Vältyt paikasta toiseen juoksemiselta vappuaattona, kun aloitat juhlinnan päivää etukäteen

+ Bileet kestävät yhteensä 14 tuntia, klo 22-12, joten kun muut bileet loppuu, nämä vasta alkaa

+ Tapahtuma on BYOB (= bring your own beer), eli voit varustautua omalla vappusimalla, munkeilla ynnä muilla eväksillä: vähän kuin vappupiknik, mutta sisällä ;)

+ Janon yllättäessä paikan päältä saa limua, vettä ja sen sellaista, ja löytyypä sieltä myös Chjokon jäätelökärryki, nam nam!

+ Tiivistämö on makea paikka jossa urbaani kemutunnelma on taattu, ja sen takaavat myös Precision Audio Premium2-äänentoisto, WL Entertainmentin valot ja Matlock Visualsin visuaalit.

+ Bileissä voit tavata paljon kivoja ihmisiä kuten minut ja kaverini, me ollaan tosi kivoja!

+ Et joudu katselemaan kun känniset idiootit oksentelevat päälleen tai polskivat pelkkä ylioppilaslakki päässä suihkulähteissä

+ Jos ei muuta, niin kyllä läpi yön kestävä tanssimaraton voittaa mielestäni mennen tullen tuntikausien hytisemisen tihkusateessa "piknikillä"

Hauskaa Vappua kaikille, serpentiinit ojennukseen ja skumppalasit käteen!

Underground Clinic with Marco Bailey & Merimell

Lauantai 29.4.2017
22:00-12:00
K-18
BYOB

Tiivistämö
Kaasutehtaankatu 1
Rakennus 5
Suvilahti
00540 Helsinki

Liput:
Ennakkoliput Biletti.fi 18e + palvelumaksu 1,5e
Ovelta 25e, klo 6:00 jälkeen 15e




keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Täti Punainen kylässä - Pari menkkatarinaa

Varoitus: Jos veri ällöttää etkä kestä elämän tosiasioita, skippaa suosiolla.

Heräsin viime sunnuntaiaamuna kummalliseen oloon. Olimme juhlineet kavereideni kanssa synttäreitäni edellisenä yönä, joten siinä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, että olo tuntui tavallista kurjemmalta. Mutta se ei tuntunut perus darralta, siinä oli jotain muutakin. Makasin hetken paikallani ja kuulostelin kroppaani. Vatsa tuntui turvonneelta ja vähän kipeältäkin. Sitten tunsin, kuinka jotain lämmintä valahti pikkareihini. Pomppasin sängystä ylös, ja vaikka päässäni heitti ja olo oli hutera kuin laholla heinäseipäällä, kipitin pikavauhtia vessaan. Istuin pöntölle ja näin, että pikkareihin oli ilmestynyt pienenpieni punainen pisara. Jes, naisena olemisen paras osa se siellä taas muistutteli itsestään, ja vieläpä mukavasti kolmisen päivää etuajassa!


Tänä aamuna taas aloitin aamuni tavalliseen tapaan selaamalla Facebookia sängyssä, ja törmäsin juttuun kuukautisaktivismista ja ensimmäisestä suomenkielisestä kuukautistietokirjasta. Kirjan nimi on NE - Kuukautiskirja ja sen ovat kirjoittaneet Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo, ja sen tarkoituksena on "karnevalisoida" kuukautisia ja purkaa kuukautisiin liittyvää häpeää. Jutun mukaan kirjassa muun muassa kannustetaan naisia jakamaan omia rehellisen verisiä tarinoitaan kuukautisista, jotta aiheesta puhuminen normalisoituisi ja menkat lakkaisivat olemasta tabu.

Omat kuukautiseni alkoivat ollessani 10-vuotias. Pikkuinen neljäsluokkalainen, niin pieni että koko juttu tuli minulle shokkiyllätyksenä, vaikka toki olinkin menkoista jotain joskus kuullut. Kun sitten ensi kerran huomasin pikkareissa sen punaisen pisaran, en edes tajunnut mistä on kyse ennen kuin äitini sitten riemastui löytäessään pikkarini pyykkikorista ja tuli onnittelemaan. Kiusaannuin äidin onnellisuudesta tosi paljon ja olisin vaan halunnut olla ajattelematta koko asiaa, olin henkisesti vielä ihan lapsi eikä tuollainen aikuisten maailmaan liittyvä asia tuntunut mukavalta. Hävetti, enkä voinut puhua kenellekään, koska kavereilleni menkat olivat vasta joku etäinen tulevaisuudessa tapahtuva juttu, jolle vähän hihiteltiin. Ei ollut erityisen hauskaa kärvistellä koulussa hirveissä kivuissa kehtaamatta sanoa kenellekään mitään, tai keksiä jotain tekosyitä päänsärystä. Muutaman vuoden päästä ala-asteen lopussa ja yläasteella lakkasin toki olemasta yksin ongelmani kanssa, mutta en edelleenkään osannut tai kehdannut puhua menkoista kenellekään ja keksin tekosyitä jopa parhaalle kaverilleni, kun jouduin joskus lähtemään kesken tunnin hakemaan terkkarilta särkylääkettä kramppeihini. En voinut kuvitellakaan esimerkiksi pyytäväni keneltäkään sidettä tai tamponia lainaan, vaan jos sellaisia ei menkkojen alkaessa ollut saatavilla, pyörittelin vessapaperista pikkareideni haarakiilan ympärille hätäsiteen. Sen niksin luin jostain lehdestä, olisiko ollut Demi tai joku muu vastaava, ja se on pelastanut monta täpärää tilannetta, koska en vielä tähänkään päivään mennessä ole oppinut kantamaan menkkavarusteita mukanani.



Noloin menkkoihin liittyvä tapaus sattui kerran lukioaikoinani ollessani ehkä 16- tai 17-vuotias. Istuin tekemässä ruotsin koetta, kun yhtäkkiä tunsin sen tutun lämpimän lorahduksen housuissani. Koetta oli vielä puolet tekemättä, eikä luokasta saanut poistua ennen kuin se oli tehty, joten ei auttanut muu kuin jännittää kaikki lantionpohjan lihakset niin tilttiin, ettei verta pääsisi valumaan ulos, ja yrittää tehdä koe loppuun mahdollisimman nopeasti. Tunnollisesti vastasin kaikkiin kysymyksiin ja kun koe oli valmis, nousin tuoliltani ylös viedäkseni kokeen opettajalle. Heti noustessani kuitenkin huomasin, että veri oli valunut housujeni läpi tuolille ja se erottui selkeästi vaalean tuolin pinnasta. Menin sekunniksi paniikkiin ja olisin halunnut vajota maan alle häpeästä, mutta kaikkien huomio oli kohdistunut koepapereihin eikä kukaan ollut huomannut mitään. Niinpä sitten seivasin tilanteen tyylikkäästi pyyhkäisemällä muka pyyhekumin roskat tuolilta lattialle ja samalla sain pyyhkäistyä pienen veritahran hupparini hihaan. Sitten sidoin hupparin vyötäisilleni (toinen hyvä menkkakikka, jolla saa peitettyä housuihin ilmestyneen tahran), palautin kokeen ja marssin tyytyväisenä luokasta ulos. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja kokeestakin tuli muistaakseni ihan hyvä arvosana.




Oikeanlaisilla varusteilla menkkailu on mielestäni nykyään ihan siedettävää, mutta en voi väittää nauttivani niistä kivuista, jotka ovat välillä suorastaan lamauttavan kovat. Esimerkiksi juuri viime sunnuntaina kokemani oudot tuntemukset, jotka enteilivät verenvuodon alkamista, olivat vasta pikkuinen alkusoitto sille repivälle tuskalle, jota koin seuraavat pari tuntia. Heti menkkojen alkamisen huomattuani otin välittömästi kaksi 400mg:n särkylääketablettia, mutta siitä huolimatta en pystynyt seuraavaan kahteen tuntiin tekemään juuri muuta kuin makaamaan sängyssä mahallani, vikisemään ja puristamaan poikaystävääni kädestä. Kivut jatkuivat parin päivän ajan lievempinä mutta kuitenkin niin, että heräilin keskellä yötä ottamaan särkylääkettä jotta pystyisin nukkumaan. Usein muutama päivä menkkojen loppumisen jälkeen tulee vielä jälkimuistutuksena päänsärky, joka parhaimmillaan yltyy migreeniksi asti. Onneksi kaikki eivät joudu kärsimään yhtä pahoista kivuista kuin minä, vaikka eipä se kovin harvinaistakaan taida olla. Kuitenkin ne, jotka eivät kuukautiskivuista ole koskaan joutuneet kärsimään, eivät välttämättä ymmärrä kuinka pahoiksi ne voivat pahimmillaan äityä. Olen kuullut monen miehen vähättelevän kuukautiskipuja ja epäilevän naisten jopa teeskentelevän kipua erinäisistä syistä, joten minusta olisi todella tärkeää puhua asiasta ääneen. Toki aina löytyy niitä ihmisiä, joiden mielestä vasta keuhkokuume tai irronnut raaja ovat hyviä syitä olla töistä pois, mutta onneksi omalla työpaikallani suhtauduttiin erittäin ymmärtäväisesti kun jouduin viime sunnuntaina ilmoittamaan etten pääsisi töihin sinä päivänä tulemaan.





Kuukautisista puhuminen ja asiallisen tiedon levittäminen kuukautisista on tärkeää myös siksi, että menkat ovat monen miehen mielestä aika mystinen asia. Moni jätkä ajattelee menkkoja pelkkänä mahdollisena esteenä seksille: toisten mielestä veri on ällöttävää, toisia ei teurastamomeininki haittaa, mutta juuri kukaan ei ole tullut ajatelleeksi sitä, mitä nainen ajattelee seksistä kuukautisten aikana. Itse en ainakaan ensimmäisinä vuotopäivinä juuri välitä seksistä, koska hirveät kivut ja turvonnut maha latistavat seksihalut aika tehokkaasti, eikä joka puolelle lentävä veri kauheasti auta asiaa. Välillä ärsyynnyn myös siihen, kuinka miehet heittävät läppää menkkamonstereista ja siitä, että naisista tulisi kuukautisten aikana jotenkin kiukkuisempia kuin tavallisesti. Yrittäkääpä itse hymyillä ja nauttia elämästä kun tuntuu kuin mahaa lävistettäisiin sisäpuolelta samurai-miekoilla ja turpoaa kipeäksi palloksi, ja lisäksi joutuu koko ajan vahtimaan ettet tahri vaatteitasi vereen ja juoksemaan vessassa vaihtamassa tamponia tai tyhjentämässä kuukuppia. Hieman ärsytti myös poikaystäväni suhtautuminen menkkoihini silloin kun niistä ensi kerran kärsin suhteemme aikana, vaikka hän oli toisaalta samanaikaisesti myös kovin suloinen. Hänestä tuli nimittäin niin kovin huomaavainen ja huolehtivainen, varmisteli että olen kunnossa ja ajatteli ilmeisesti, että viettäisin menkkapäiväni kipulääkehuuruissa jäätelöä ja suklaata syöden ja rakkaushömpälle itkeskellen. On toki paljon parempi, jos miehet suhtautuvat naisiinsa huomaavaisesti kuukautisten aikana ja ymmärtävät vaikkapa sellaisia herkuttelumielihaluja joita menkkojen aikana saattaa ilmetä, mutta tavallaan sellainen huomioiminen ja hemmottelu tuntuu myös vähän alentavalta. Vähän niin kuin mies ajattelisi naistaan pienenä lapsena, huolenpitoa kaipaavana olentona, eikä itsenäisenä ja täysivaltaisena ihmisenä. Eivät menkat nimittäin ainakaan omalla kohdallani estä tekemästä mitään, pahimpina vuotopäivinä en viitsi hirveästi panna tai käydä uimassa tai välttämättä sovittaa bikineitä turvonneen mahan kanssa, mutta siinäpä se. Poikkeuksena tietty ne viime sunnuntain kaltaiset tilanteet, joissa kykenen lähinnä makaamaan ja vaikeroimaan. Silloin ei kyllä haitannut yhtään, että poikaystäväni piti minusta huolta, silitteli ja laittoi sohvalle makaamaan ja siivosi puolestani synttärijuhlien sotkut.

Voi olla, että täytyy jossain vaiheessa lukaista tuo NE - Kuukautiskirja. On aina hyvä, kun Suomessa tehdään jotain tällaista tasa-arvoa lisäävää ja yhdistetään siihen mukaan huumori. Sillä jos pissakakkahuumori toimii, miksi ei myös menkkahuumori?

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Skumppaa ja glitteriä - Blogger's Inspiration Day 2017

Olen haaveillut pääseväni mukaan bloggareiden tapahtumiin, gaalailtoihin ynnä muihin vastaaviin siitä asti kun niitä on ensimmäisen kerran järjestetty. Niinpä vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä, kun bloggarikollegani Suoraanpuhujan päiväkirjaa kirjoittava Sofia kertoi saaneensa kutsun Indieplacen järjestämään Blogger's Inspiration Dayhin ja pyysi minua mukaansa sinne. Viime lauantaina sitten tapasimme ja kävimme inspiroitumassa Suvilahden Kattilahallissa muiden Suomen kärkibloggaajien kanssa.


Kuva: Henri Ilanen

Heti ensimmäisenä sisään tultaessa oli pöytä jossa oli jokaiselle osallistujalle blogin nimilappu. Siellä sitä sitten kuljeskeltiin koko päivä Teekutsuilla-nimikyltti tissin päällä keikkuen. Joka puolella oli ihmisiä toinen toistaan hienommat kamerat käsissä räpsimässä kuvia, ja tunsin oloni välillä aika nyypäksi kuvatessani itse pelkällä puhelimen kameralla jotain satunnaisia otoksia. Olo muuttui kuitenkin kotoisammaksi aika nopeasti, kun löysimme ensin tervetuliaisskumppamaljapöydän ja sen jälkeen kaikki muut ilmaista alkoholia tarjoilevat pisteet, joiden antimia kävimme maistelemassa.






Päivään sisältyi erilaisia luentomaisia esityksiä, workshoppeja sekä yhteistyökumppaneiden pisteitä, sekä ihan vaan vapaata seurustelua ja tuttujen bloggareiden bongailua. Itse en kyllä kauheasti tuttuja naamoja nähnyt, kun en hirveän aktiivisesti seuraa mitään kovin tunnettuja blogeja, mutta Sofia kyllä spottaili tuttuja vaikka kuinka paljon ja kävi jututtamassakin useampaa tyypiä. Kuuntelimme puolella korvalla muutamaa luentoa, joista toinen käsitteli verkostoitumista ja toinen valokuvaamista, mutta hirveän keskittyneesti emme saaneet niitä seurattua kun ympärillä tapahtui niin paljon koko ajan ja meillä oli myös hirveästi asiaa toisillemme. Uskalsin kyllä arvatakin Sofian blogin perusteella että tulisimme hyvin toimeen ja yhteistä juttua riittäisi, ja nyt tulikin ihan sellainen olo, ettei kolmetuntinen päivä riittänyt millään kaikkeen kuulumisten ja ajatusten vaihtoon kun piti samalla keskittyä niin moneen muuhunkin asiaan. Saatiin toisiltamme hyviä ideoita bloggaamiseen ja tietysti juteltiin paljon miehistä, kuten arvata saattaa. 



Alkoholia tarjoilevien pisteiden lisäksi kävimme ihmettelemässä myös muita yhteistyökumppaneiden pisteitä. Herkuteltiin maukkaalla vegesafkalla Hälsan's Kökin pisteellä, ja Happy Joen pisteeltä saimme mukaan siideriä sisältävät goodie bagit. Jotain kasseja jaettiin myös Vilan ja Vero Modan pisteellä, mutta sinne asti emme ikinä päässeet koska sinne oli niin pitkä jono koko ajan. Olympuksen pisteellä ihmettelimme kameroita ja saimme alennuskupongit verkkokauppaan, joten ehkäpä sitä voisi jopa investoida kunnon kuvauslaitteistoon jotta ei sitten ensi vuonna tarvitse puhelimella räpsiä kuvia jos pääsen tapahtumaan uudelleen mukaan. Järvenpään Kukkatalon pisteellä pääsimme askartelemaan itse kukkakoruja, ja taiteilin hienon kukkaseppeleen, jota kuvattiin ahkerasti. Seppeleen kaveriksi sain makeat glitterikoristukset kasvoilleni Glitternistin pisteeltä. Niistä tuli ihanan överit, taiteilija vähän innostui kun kerroin pitäväni tapahtuman jälkeen illalla synttärijuhlat, niin oli sitten kultaa ja isoja värikkäitä hileitä ja vaikka mitä.


Kaiken kaikkiaan oli tosi hauska päivä, sitä tunti itsensä kunnon sisäpiiriläiseksi kun pääsi mukaan tuollaiseen tapahtumaan! Illalla oli vielä Inspiration Blog Awards-gaala, missä palkittiin vuoden parhaita blogeja, mutta sinne emme kutsuja vielä saaneet. Puhuttiinkin Sofian kanssa siitä, että otetaan tavoitteeksi olla joskus vielä siellä gaalassa ehdolla, tämä meidän edustama ihmissuhdegenre on vielä niin pieni niin ei meitä vielä noissa gaaloissa ja muissa oikein olekaan. Että sitä kohti mennään nyt sitten! Kiitos vielä Sofialle kun pyysit mukaan, oli hauskaa ja ensi vuonna sitten uusiksi ;)

Suoraanpuhujan päiväkirja

Blogger's Inspiration Day 2017

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Mitä jokaisen pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25

Heippa tyypit! Minulla oli eilen synttärit. ja mittariin pärähti kaksikymmentäviisi vuotta. Tämä uuden ikävuoden alkaminen aiheutti minussa pienimuotoista ahdistusta, sillä jotenkin jokavuotinen ikäkriisini on tällä kertaa paljon edellisvuotta pahempi. Jotenkin 25 vuotta kuulostaa jo niin aikuiselta, siltä että pitäisi olla saanut jo hirveästi kaikkea aikaiseksi elämässä. Moni ikätoverini on jo tyyliin perustanut menestyviä yrityksiä, pyöräyttänyt pari lasta tai muuten vaan menestynyt elämässään niin, että omat saavutukseni tuntuvat aika pieniltä. Nuorempana sitä myös tuli asetettua itselleen sellaisia aikarajoja, että tietyn ikäisenä pitäisi olla saavutettu tiettyjä asioita, ja nyt alkaa iskeä paniikki kun ne aikarajat uhkaavat tulla vastaan. Samaan aikaan myös tuntuu, että kaksikymmentäviisivuotiaalta odotetaan asioita, joista en ole varma olenko niihin valmis, ja tavallaan haikailisi takaisin parin vuoden takaiseen huolettomampaan elämään. Mutta aikuistuminen on kai väistämätöntä, ikuisesti ei voi viettää teinin elämää vailla huolta huomisesta.


Paniikkia lietsovat myös kaikenlaiset listat asioista, jotka "pitäisi" olla tehtynä ennen kahdettakymmenettäviidettä syntymäpäivää. Tosin yhtä listaa kun luin viikonloppuna, niin sen 25 kohdasta minulla oli tekemättä vain kolme: toiselle mantereelle matkustaminen, illallisen tarjoaminen vanhemmille ja eläkesäästämisen aloittaminen. Eli ei tässä ihan pelkästään peukaloita olla pyöritelty, kun kuitenkin 22/25 oli tehtynä. Minusta elämässä on kuitenkin aika paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin eläkesäästäminen. Siksi tein oman 15 kohdan listan asioista, jotka minusta olisi hyvä olla tehdä ennen kuin täyttää 25 vuotta. Tai ainakin jossain vaiheessa elämää.

Mitä jokaisen tulisi tehdä ennen kuin täyttää 25:

1. Asua jonkun kanssa yhdessä. Kämppis tai seurustelukumppani, kummin vain, kimppa-asuminen opettaa vastuunottoa yhteisistä asioista ja sellaista toisten huomioonottamista, jota ei välttämättä vanhempien luona asuessa opi, koska ainakin omat vanhempani pitivät minua ja veljeäni aika lellipentuina eikä meidän tarvinnut osallistua kodinhoitoon mitenkään. Tasavertaisina asuinkumppaneina sitä joutuu eri tavalla tekemään asioita, ja mielestäni se on tärkeä läksy opittavaksi jokaiselle.

2. Asua yksin. Yksinasuminen taas opettaa pärjäämään omillaan ilman muiden apua, ja vaikka usein voikin turvautua muiden apuun, on hyvä olla itsenäinen ja pärjäävä.

3. Seurustella. Parisuhteessa olemisen oppii vain olemalla parisuhteessa, ja voi olla vaikeaa löytää vakavaa suhdetta aikuisiällä jos nuorena on vain viilettänyt sinkkuna kukasta kukkaan. Minusta ainakin ikäiseni tai sitä vanhempi mies, joka ei ole koskaan seurustellut, ei vaikuta kovin potentiaaliselta poikaystäväehdokkaalta, koska tyypille joutuisi sitten opettamaan parisuhteilun perusasioita kädestä pitäen eikä kukaan sitä tämän ikäisenä enää jaksa.

4. Harrastaa seksiä ainakin muutaman ihmisen kanssa. Sinkuksi jääminen ja useiden eri miesten testaileminen oli ainakin itselleni tosi silmiä avaava kokemus, koska tajusin silloin kuinka paljosta olin jäänyt aikaisemmassa suhteessani paitsi. Siinä oppii tietämään mistä tykkää ja mistä ei, ja ymmärtää, etteivät ne random säädöt ja yhdenillanjutut ole oikeastaan kovin siistejä, niin niitä ei sitten tarvitse enää vanhemmalla iällä välttämättä harrastaa.

5. Opetella tekemään aloite. Jos vielä 25-vuotiaana vaan istuu kotona ja odottelee sitä valkoista ritaria  tai satujen prinsessaa saapuvaksi panematta itse tikkua ristiin, niin se on sitten ihan oma häpeä. Kannattaa mieluummin rohkaistua ja lähestyä kiinnostavia ihmisiä pelottomasti kuin se uljas ritari.

6. Opetella olemaan yksin. Seurustelu seurustelun vuoksi on ihan ok joskus yläasteella, mutta jos vielä 25-vuotiaana nyhjää jonkun mitäänsanomattoman urpon kainalossa vaan jotta ei tarvitsisi olla yksin, niin on kyllä asiat huonosti.

7. Käydä kunnon alusvaateliikkeessä ja selvittää oikea kuppikoko. Koska elämä on liian lyhyt vietettäväksi väärän kokoisissa rintaliiveissä.

8. Tutustua kunnolla omaan kehoon ja seksuaalisuuteen. Koska elämä on ihan liian lyhyt tuhlattavaksi seksiin, josta ei nauti koska tiedä mistä tykkää ja mikä tuntuu hyvältä.

9. Raivata elämästä turhat ihmiset pois. Jos Facebook-feedi täyttyy MV-lehteä siteeraavista törpöistä tai jostain ärsyttävistä ex-rinnakkaisluokkalaisista jotka postaavat 90480398034 kuvaa lapsistaan per päivä, poista heidät suosiolla kaverilistalta. Ei myöskään kannata pitää yhteyttä mihinkään kummin kaiman kissan koiran kävelykepin hattuihin vain velvollisuudentunnosta, vaan käytä aikasi mielummin oikeiden ystäviesi kanssa hengailuun.

10. Toteuttaa joku seksifantasia. Edes joku pieni.

11. Hyväksyä oma kroppa ja ulkonäkö. Itsestään kannattaa pitää toki huolta, mutta jossain vaiheessa kannattaa ehkä lopettaa kipuilu vaikkapa sen suhteen, ettei oma ulkonäkö ole täydellinen. Elämästä nauttii paljon enemmän, kun ei jatkuvasti mieti miltä näyttää, vaan voi keskittyä enemmän siihen miltä tuntuu.

12. Testata omia rajoja. Jos koko nuoruuden pysyy turvallisesti omalla mukavuusalueella, sieltä tuskin poistuu vanhempanakaan. Usein sanotaan, että siisteimmät asiat tapahtuvat aina pikkuisen sen oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja uskon että siinä on vinha perä. Oli kyse mistä tahansa, omien rajojen venyttäminen ja pelkojen kohtaaminen on pienissä määrin tosi hyvä ja terve juttu. Yli ei kannata kuitenkaan vetää eikä tehdä mitään, mikä tuntuu oikeasti pahalta.

13. Opetella pyytämään anteeksi. Ei pidä olla kynnysmatto, mutta on aina kohteliasta pahoitella, vaikka pahoittaisi jonkun mielen vahingossakin. Varsinkin parisuhteissa riitely olisi helpompaa, jos kumpikin osapuoli osoittaisi olevansa pahoillaan siitä, että tuli vahingossa loukanneeksi toista, vaikka  ei itse teosta olisikaan välttämättä pahoillaan.

14. Unohtaa kaikki turhat aikarajat ja suorituspaineet. Missään ei ole sanottu, että tiettyyn ikään mennessä pitäisi olla tiettyjä asioita saavutettuna. Asiat saa tehdä omaan tahtiin ja eri järjestyksessä, eikä kaikkea edes tarvitse tehdä.

15. Pitää mielessä, ettei vielä ole liian myöhäistä mihinkään. Vaikka jossain typerässä listassa sanottaisiinkin, että jotain pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25, niin ei siihen ole liian vanha sen jälkeenkään. Vielä ehtii!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Uusi mies

Sattuipa hiljattain niin, että kohdalleni osui Tinderissä seitsemän oikein ja lisänumero päälle, eli varsinainen jackpot ja täysosuma. Tyyppi oli niitä, joiden kohdalla oikein toivoo kaikki sormet ja varmaat ristissä että pliis tulispa match, ja sitten kun vielä matchaaminen johti keskusteluun ja treffeihinkin, niin minäpä olin varsin innoissani. Ja olen vieläkin, sillä sillä lailla hassusti nyt kävi, että ollaan toisiamme katseltu jo useampi kuukausi ja sinkkuajat on nyt virallisesti takanapäin!


Snäppifiltterit on kivoja, btw

Niin se on, että hyvillä asioilla on tapana tapahtua silloin kun niitä vähiten odottaa. Ennen uuden poikaystäväni tapaamista oloni oli jo epätoivoinen, kun mistään miesjutuista ei tahtonut tulla yhtään mikään eikä yhdessä vaiheessa edes kiinnostanut miettiä koko asiaa. Sitten tämä ihminen tuli elämääni ja minulla oli heti alusta asti sellainen fiilis, että tässä voisi olla jotain. Se fiilis vain vahvistui entisestään kun opin tuntemaan hänet paremmin ja kävi ilmi, kuinka hyvin sovimme yhteen. Meillä on esimerkiksi lähes identtinen irtokarkkimaku ja tykkäämme samanlaisista astioista. Ja on meillä myös paljon samanlaisia tulevaisuudensuunnitelmia, kiinnostuksen kohteita ja vapaa-ajanviettotapoja yms yms vaikka ne nyt ovatkin aika toissijaisia asioita tuon karkkijutun rinnalla. Joka tapauksessa nyt parin kuukauden seurustelun jälkeen tuntuu siltä, että hyvää todellakin kannatti odottaa.

Ei tämä kuitenkaan ihan pelkkää alkuhuumaa ja ihanuutta ole tähänkään asti ollut. Kolmen vuoden sinkkuus opetti minulle paljon, mutta ei sitä, miten parisuhteessa ollaan, ja se tuotti aluksi tosi paljon vaikeuksia. Ensinnäkin piti tottua siihen, että yhtäkkiä olenkin jonkun tyttöystävä, ja voin oikeasti käyttää itsestäni sellaista sanaa. Minun oli myös vaikeaa luottaa siihen, että poikaystäväni oikeasti haluaa olla kanssani, enkä esimerkiksi meinannut uskaltaa käyttää sanoja tyttöystävä, poikaystävä, seurustelu tai parisuhde, ettei häntä alkaisi yhtäkkiä ahdistaa. Kolmen vuoden sinkkuus kun opetti minulle isoimpana läksynään sen, että sitoutumisesta ja vakavasta parisuhteesta puhuminen ovat takuuvarmoja keinoja karkottaa mies kuin mies pois, eli kesti hetken, ennen kuin uskalsin luottaa siihen ettei poikaystäväni karkaa mihinkään. Luottamus ei muutenkaan ole vahvin puoleni, ja vaikka en olekaan kovin mustasukkainen toisista naisista, en osaa kovin hyvin käsitellä torjutuksi tulemisen tunnetta jos jätkäni ei syystä tai toisesta halua minua tai kaipaa seuraani jollakin hetkellä. Se on erityisen vaikeaa siksi, että aikaisemmin pyörittelin usein muutamaa jätkää kerralla ja kun yksi ei ehtinyt nähdä tai viestitellä, oli aina toinen vaihtoehto. Nyt ne kaikki B-suunnitelmat ovat jääneet ja joudun oikeasti käsittelemään tuntemuksiani ihan itsekseni, mutta uskon sen kyllä tekevän minulle vain hyvää. Eihän se aikaisempi toimintani nimittäin kovin kypsää tai fiksua ollut.

Omat vaikeutensa on toki ollut siinäkin, että olen joutunut opettelemaan pois joistain vanhoista sinkkuaikojen tavoistani. En esimerkiksi voi enää flirttailla muille miehille yhtä paljon kuin aikaisemmin, tai ainakin se raja on vedettävä aikaisemmassa vaiheessa kuin silloin kun olin sinkku. Tinderinkin poistin jo ajat sitten, mutta en kyllä juurikaan kaipaa sitä. Välillä on tullut sellainen fiilis, että hei tänään voisi pitkästä aikaa vähän swaippailla, mutta sitten aina muistan, että ai niin. Varmaankin minusta tulee nyt sellainen ärsyttävä varattu ihminen, joka swaippailee kaverinsa puhelimella kaiken maailman yrmyjä matcheiksi. Ei minulla kyllä ole hirveän montaa kaveria, jolla olisi Tinder. Harmi sinänsä, se oli ihan hauska peli, ja siellä oli helppo tehdä pikku kyselytutkimuksia tätä blogia varten. Noh, ehkä kestän.

Parisuhteessa olemisessa kivointa on itse seurustelukumppanin lisäksi ehkä se, että tulevaisuus ei ahdista niin paljoa. Niin kauan kuin tuo tyyppi jaksaa naamaani katsella, en joudu miettimään että tuleeko minusta hullu kissanainen joka asuu yksin kolmenkymmenen kissan kanssa ja syö joka päivä yksin suklaajäätelöä purkista leffoja katsellen ja jonka ainoa seksikumppani on halpa vibraattori. (Hankkisin kyllä varmaan jonkun aika laadukkaan vibran jos tuohon päädyttäisiin, mutta eipä siitä sen enempää. ) Haluaisin tulevaisuudessa kuitenkin olla vakaassa parisuhdetta ja hankkia muutaman lapsenkin, niin tämä seurustelu nyt vie pikkuisen lähemmäs sitä haavetta, vaikka mitkään lastenhankinnat ynnä muut eivät nyt olekaan ihan vielä ajankohtaisia. Oli myös vähän rankkaa välillä olla ainoa sinkku läheisimpien ystävieni keskuudessa, ja ollaan jopa hengailtu porukalla kavereideni ja heidän poikaystäviensä kanssa. Äitikin tuli tosi iloiseksi, kun vein pitkästä aikaa miehen näytille kotiin ja vieläpä mukavan ja täyspäisen tapauksen, joka näyttääkin kivalta.

Parasta tässä koko jutussa on kuitenkin tietysti tuo ihminen, jota voin nyt poikaystäväkseni kutsua. Hänessä parasta on muun muassa se, ettei hän välitä typeristä suhdepeleistä tai draamasta, ja puhuu tunteistaan suoraan ja avoimesti. Hän on myös jotenkin niin aikuinen ja kypsä, ei mikään epätasapainoinen pikkupoika. Hän nauraa tyhmälle kaksimieliselle läpänheitolleni ja silittää minua iltaisin kun en saa unta, ja on tuonut minulle jo useamman kerran kukkia, vaikka olemme seurustelleet vasta pari kuukautta. Sanomattakin on selvää, että myös makuuhuoneosastolla sujuu hyvin, muuten en tässä todellakaan olisi. Yksi parhaita juttuja on myös se, että hän tuntuu olevan oikeasti tosissaan tässä ja haluavan juttumme onnistuvan yhtä paljon kuin minäkin, ja se on enemmän kuin mitä voin sanoa yhdestäkään miesjutustani viimeisen kolmen vuoden aikana.

Blogiin tämä uutinen ei vaikuta juuri mitenkään. Sisältö pysyy samanlaisena, mitään tuoreita Tinder-tarinoita ei toki ole nyt tulossa mutta eipä niitä täällä ole aikaisemminkaan hirveästi ollut. Tulen varmasti kirjoittamaan poikaystävästäni lisääkin ja sen vuoksi yritämme keksiä hänelle jonkun siistin salanimen, on ärsyttävää kirjoittaa koko ajan "poikaystäväni sitä ja tätä". Muuten en keksi mitään joka muuttuisi blogin suhteen, paitsi sen, että blogin ulkoasu saattaa piakkoin muuttua jonkin verran tyylikkäämpään suuntaan, koska uusi mielitiettyni sattuu olemaan ekspertti sellaisissa asioissa. Ihan mukava sattuma, eikö vain.

Niin joo, ja treffipyyntöjä ei kannata enää esittää, joudun ikävä kyllä antamaan kilpakosijoille rukkaset.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Testissä panopasta

Oletteko jo kuulleet panopastasta? Reseptin takana on White Trash Disease-blogin Nata, ja sillä luvataan "kaatuvan se pihtareinkin tapaus". Pakkohan se oli testata, kun olen muutenkin yrittänyt viime aikoina vähän laajentaa arkiruokarepertuaariani.


Panopastan resepti löytyy siis White Trash Disease-blogista, sekä myös bloggarin uudesta keittokirjasta nimeltä Halparuokakirja. Muokkasin reseptiä sen verran, että käytin parmesanjuuston tilalla mozzarellaraastetta, kun sitä nyt sattui olemaan jääkaapissa. Ajattelin, että kun kyseessä kuitenkin on vähän tällainen köyhäilyresepti, on pieni soveltaminen ja jääkaapin jämien käyttö varmaan ihan sallittua.



Kyllä siitä hyvää tuli, tosi täyttävää kyllä, joten en tiedä kuinka sen jälkeen olisi tarkoitus mitään panohommia jaksaa. Muutenkaan en tiedä tästä pihtareiden kaatamisominaisuudesta, sillä nautiskelin pastaa tällä kertaa ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni, eikä se tehnyt oloani mitenkään tavallisuudesta poikkeavan kiimaiseksi. Tai ehkä se oli se mozzarella, olisi pitänyt käyttää parmesania. Kissani tosin kävi lopetettuani nuolemassa lautasta, ja sen jälkeen siirtyi sohvalle pesemään jalkoväliään, joten ehkä pastassa on sittenkin jotain taikaa. Ja on minullakin mielessä eräs tietty nuorimies, kenelle voisin tätä pastaa kokata, ja katsoa sitten mitä tapahtuu.


Olisipa muuten hauskaa löytää enemmänkin tällaisia "seksireseptejä" tai muita vastaavia, ja koota niistä oma keittokirja. Tulevaisuuden haavelistalle!

Mitä ajattelen Temptation Islandista

Katsoin vähän aikaa sitten Temptation Island Suomen ykköskauden. Joo tiedän, olen vähän myöhässä tässä jutussa, telkkarissa pyörähti käyntiin jo kolmas tuotantokausi. En välitä tosi-tvstä ja nimenomaan Temptation Island oli aiemmin mielestäni sitä pahinta mahdollista kuraa mitä telkkarista tulee. Kaverit kun juttelivat siitä niin tuli sellainen fiilis kuitenkin, että täytyy sitä ainakin sen verran katsoa, että tiedän mistä on kyse, niin voin sitten näin ammattilaisena lausua fiksuja kommentteja asiasta.

Niille, jotka ovat minuakin tietämättömämpiä kyseisen ohjelman sisällöstä, lyhyt kertaus: neljä pariskuntaa lähtee kolmeksi viikoksi paratiisisaarelle, jossa varatut naiset asuvat kahdentoista sinkkumiehen kanssa ja varatuilla miehillä on seuranaan sama määrä sinkkunaisia. Varatut käyvät treffeillä sinkkujen kanssa, ja heidän touhujaan seurataan kameroin, ja niistä näytetään heidän kumppaneilleen videokoosteita. Kolmen viikon kuluttua pariskunnat tapaavat toisensa ja päättävät, jatkavatko suhdettaan vai eivät. Tarkoituksena on siis katsoa, kestääkö parisuhde houkutuksen vai lankeavatko pariskuntien osapuolet sinkkujen viettelyksiin.

En rupea spoilaamaan ohjelmaa keneltäkään, mutta sen verran sanon, että aika vähän siellä mitään tapahtui. Videokoosteissa harvoin näkyi mitään konkreettista, lähinnä niissä oli sinkkujen kommentteja, joita oli väännelty sellaiseen muotoon että ne kuulostaisivat mahdollisimman epäilyttäviltä. Myös juontaja yritti oikein lietsoa epäluottamusta pariskuntien välille kysellen kuumottavia kysymyksiä ja nostamalla videoilta esille pienenpieniäkin yksityiskohtia, jotka inasen verran viittaisivat johonkin epäilyttävään toimintaan. Tosiasiassa kettu ei kovin montaa kertaa käynyt kolossa, lähinnä siellä vaan biletettiin ja avauduttiin siitä kuinka ikävä on niitä omia puolisoita. Mutta ihan hyvä niin, kiva että ihmisillä on kestäviä parisuhteita.

Kavereiltani olen kuullut, että Temptation Islandin katsominen yhdessä oman mielitietyn kanssa on siinä mielessä kiinnostavaa, että siinä tulee väkisinkin keskusteltua oman parisuhteen rajoista. Kun näkee telkkarissa tapahtuvan jotakin, niin voi siinä samalla lausua julki oman mielipiteensä siitä, mitä itse ajattelisi vastaavassa tilanteessa. Se on hyvä, koska aika moni pari tuntui lähteneen Temptation Islandille sopimatta kunnolla siitä, mitä on ok tehdä sinkkujen kanssa ja mitä ei. Minä uskon, että selkeiden rajojen sopiminen lisää luottamusta tilanteessa kuin tilanteessa, mutta niistä saatetaan keskustella aika ympäripyöreästi. Temptation Islandia katsomalla voi käydä suhteen sääntöjä läpi tilanne kerrallaan: mitä mieltä ollaan muiden vieressä nukkumisesta, entä poskipusuista, kunnon suudelmista tai muusta koskettelusta.

Jos minä lähtisin Temptation Islandille varattuna, pyrkisin sopimaan kumppanini kanssa selkeät mutta suht avoimet säännöt etukäteen, ja pitämään niistä kiinni. En lähtisi saarella peläten jatkuvasti kumppanini loukkaamista, vaan yrittäisin nauttia olostani ja toivoisin samaa häneltäkin. Voisin harkita sellaistakin mahdollisuutta, että ohjelman aikana olisi vapaus säätää muiden kanssa miten huvittaa, tai ainakin jossain määrin. Yrittäisin kuitenkin pitää pientä emotionalista etäisyyttä sinkkuihin sen verran, etten ihastuisi kehenkään, sillä tunnepuolen läheisyys jonkun kanssa olisi parisuhteelle paljon kovempi pala kuin joku merkityksetön fyysinen kopelointi. En myöskään usko siihen, että Temptation Islandilla alkanut suhde voisi välttämättä toimia ohjelman ja paratiisisaaren ulkopuolella. Tuskinpa ohjelmaan mukaan lähteneet sinkutkaan ovat varsinaisesti parisuhdetta lähteneet saarelta hakemaan, vaan varattujen viehätyshän perustuu heillä tasan tarkkaan siihen, että he ovat kiellettyä hedelmää.

Sinkut ja heidän asemansa Temptation Islandilla on minusta ohjelman mielenkiintoisinta antia. Heidän tilanteensa on sikäli kiinnostava, että pysyäkseen saarella heidän täytyy olla varattujen mielestä tarpeeksi mielenkiintoisia, mutta ei liian innokkaita, jotta varattuja ei ala ahdistaa. Heidän tehtävänään on yrittää vietellä varattuja asuinkumppaneitaan, mutta toisaalta varatut hakevat heistä myös lohtua ja ymmärrystä kumppaneitaan tuntemaansa ikävää kohtaan. Varatut pudottavat sinkkuja matkan varrella yksi kerrallaan pois, joten jos saarella tahtoo pysyä, oleminen saattaa olla välillä aikamoista veitsen terällä tasapainoilua. Kiinnostavaa on myös se, että sinkkujen täytyy ainakin esittää olevansa kiinnostuneita kaikista varatuista tasapuolisesti, ja lähteä innoissaan treffeille kenen tahansa heistä kanssa, joten omat preferenssit joutuu ehkä jättämään sijaan kilpailussa pärjätäkseen. Siitä herääkin kysymys, että kuinka aidosti omia itsejään sinkut ovat Temptation Islandilla, ja kuinka suuri osa on vaan sitä että he tahtovat pysyä mukana loppuun asti.

En ole mikään pettämisen pahin tuomitsija, mutta se on minusta inhottavaa, että jotkut Temptation Islandin sinkut oikein mässäilevät ajatuksella toisten parisuhteiden rikkomisesta. Erityisesti joidenkin naissinkkujen suusta on kuulunut erinäisiä kommentteja siitä, kuinka on tässä parisuhteita ennenkin rikottu ja varattujen miesten iskeminen ei ole temppu eikä mikään. Minusta on aika halpamaista tulla elvistelemään sillä, että on rikkonut parisuhteita. Ei se ole mikään kovin hieno asia, vaikka onhan siinä oma hohtonsa tavallaan. Voin ymmärtää, että tulee hyvä ja haluttu fiilis kun saa toisen unohtamaan parisuhteensa. Minusta se kertoo silti enemmän niistä ihmisistä, jotka suhteensa menevät rikkomaan, kuin niistä, keiden kanssa se tapahtuu. En esimerkiksi uskaltaisi koskaan ryhtyä parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka pettäisi kumppaniaan kanssani, koska ajattelisin hänen tekevän niin ennen pitkää minunkin kanssani.

Lopputulemana on todettava, että kai tuota täytyy vielä ainakin toinen kausi tuijotella. Kakkoskautta onki itse asiassa aloiteltu täällä jo, ja tähän mennessä vaikuttaa siltä, että luvassa on aika paljon enemmän toimintaa kuin edellisellä kaudella. Odotan mielenkiinnolla!

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Baletti on kuumaa

Kävin viime viikolla katsomassa Suomen Kansallisbaletin esittämän Joutsenlammen. Olen nähnyt sen pari kertaa aikaisemminkin ja useiden muiden balettiseurueiden versioita myös, mutta ei siihen kyllä kyllästy ikinä ja aina löytää jotain uutta. Tällä kertaa kiinnitin jotenkin ihan erityisesti huomiota siihen, kuinka paljon teokseen sisältyy erilaisia seksuaalisia jännitteitä.

Joutsenlampi-baletti kertoo nuoresta tytöstä, Odettesta, jonka velho muuttaa joutseneksi, ja joka voi muuttua takaisin ihmiseksi tosi rakkauden avulla. Alussa nuori prinssi saa äidiltään käskyn etsiä itselleen vaimoke, ja lupaavaksi ehdokkaaksi valikoituu Odette, jonka prinssi tapaa lammella keskellä metsää. Seuraavana päivänä velho kuitenkin esittelee prinssille tyttärensä Odilen, mustan joutsenen, joka on kuin Odetten kopio mutta villi, vaarallinen ja viettelevä. Niinpä prinssi sitten unohtaa Odettensa ja lankeaa sata lasissa Odilen temppuihin. Perinteisesti Odetten ja Odilen roolit esittää sama tanssija, ja rooli on erityisen haastava juuri hahmojen välisen kontrastin vuoksi. Saman tanssijan pitää pystyä olemaan uskottavasti sekä viaton ja eteerinen valkoisen joutsenen roolissa, että täysin sen vastakohta mustana joutsenena. Kuuluisan kaksoisroolin henkisistä haasteista kertoo myös elokuva Black Swan, jossa Odilen roolin kuormitus on päähenkilölle hieman liikaa. Minusta on hämmästyttävää, kuinka hiljattain näkemässänikin näytöksessä pääroolin esittäjä onnistui loistavasti tulkitsemaan molemmat roolit, ja tuomaan itsestään selkeästi kaksi erilaista puolta lavalle. Erityisen hämmästyttävää se on siksi, että klassisessa baletissa liike on hyvin säädeltyä ja asennot ja askelet ovat roolista riippumatta samanlaisia, joten ilmaisun keinoksi jää ilmeet, olemus ja liikelaadun hienoiset vivahde-erot.

Kuvahaun tulos haulle swan lake

kuva täältä

Suomen Kansallisbaletti esittää tällä hetkellä sen taiteellisen johtajan Kenneth Greven koreografioimaa versiota Joutsenlammesta, johon on lisätty vielä pikkuinen lisätwisti perinteistä tarinaa ryydittämään. Greven versiossa keskiöön nousee prinssin ja tämän parhaan ystävän välinen läheinen suhde, joka uhkaa rikkoutua prinssin tavatessa Odeten. Prinssin ystävä Benno ilahdu kaverinsa uudesta tyttöystävästä ja turvautuu epätoivoissaan velhon apuun, ja velho muuttaa hänet mustaksi joutseneksi. Uuden ulkomuotonsa avulla Benno viettelee parhaan ystävänsä, jotta hän unohtaisi Odetten, ja miltei onnistuukin. Greven versiossa myös naistanssijat ovat avoimen seksuaalisia ja seksikkäitä. Esimerkiksi prinssin vaimoiksi halajavat ulkomaiset prinsessat ovat hyvin teoksessa hyvin flirttailevia, eivät nöyristele miesten edessä vaan pistävät nämä nostelemaan ja ihailemaan heitä. Jotenkin se seksikkyys teki tarinasta aidomman ja realistisemman pilaamatta kuitenkaan satumaista illuusiota ja baletin viehkeyttä, ja toi teokselle mielestäni paljon lisäarvoa.

Jotenkin sitä ei kai ajattelisi balettia erityisen seksikkäänä lajina tai taidemuotona, mutta se on tavallaan harhaanjohtava ajatus. Baletissa on paljon Odetten tyyppisiä rooleja, joissa täytyy olla eteerinen ja viaton, mutta myös paljon sellaisia rooleja, joissa seksiä ja flirttiä saa olla. Miehetkään eivät aina ole niitä uljaita ja hyveellisiä prinssejä, vaan on myös seksinhimoisia merirosvoja ja paljon siihen väliin sijoittuvaa porukkaa. Ja ovathan balettitanssijat itsessään jo hyvin seksikkäitä: notkeita, ryhdikkäitä ja itsevarmoja, ja kantavat itsensä ja vartalonsa hyvin. Eikä pidä vähätellä sitäkään, kuinka kauniit vartalot tanssijoilla yleensä on. Miestanssijoiden solakat ja lihaksikkaat vartalot ovat noh, ihan mukavaa katseltavaa. Eikä sekään haittaa, että ne korostuvat kivasti niissä trikoissa, joissa miehet yleensä tanssivat.
Kuvahaun tulos haulle swan lake odile

kuva täältä

Voin muuten paljastaa tässä salaisuuden siihen, miksi balettitanssijamiesten trikoiden etumus on niin kovin pullottava, kun sitä on moni minullekin ihmetellyt. Ei siellä mitään sukkia tai pehmusteita ole, vaan sellaiset "tukihousut", jotka antavat vähän supporttia etteivät kulkuset heilu hyppiessä.

Itse monta vuotta balettia tanssineena tiedän ihan kokemuksesta, että välillä se seksi tulee ihan treenisaleihin asti. (No ei ihan kirjaimellisesti sentään, pukuhuoneeseen vain, mutta eipä siitä sen enempää sitten). Jännitettä syntyy erityisesti pas de deux-harjoittelussa, eli miehen ja naisen parityöskentelyä treenaillessa. Siihen kun pistetään tyttö tiukassa ja suht paljastavassa balettipuvussa ja sukkahousuissa ja viereen jätkä tiukoissa trikoissa nostelemaan tyttöä, niin joo, helposti siinä käy kiimaisella teinillä mielessä muukin kuin tanssiminen. Varsinkin, kun osa nostoista vaatii aika intiimiä kosketusta esimerkiksi reiden sisäpuolelta, tai yksi nosto on sellainenkin, jossa mies pitelee naista ihan ronskisti haarovälistä kiinni. Myös epäonnistuneet pas de deux-liikkeet aiheuttavat välillä mielenkiintoisia tilanteita. Esimerkiksi kerran tarjosin eräälle itseäni pari vuotta nuoremmalle jätkälle ensikosketuksen naisen tissiosastolle, kun erään noston lähtö epäonnistui ja hyppäsin tissit edellä pojan naamalle. Siitä ei tullut mitään vuosisadan rakkaustarinaa, mutta niinkin voi käydä, tapasinhan kuitenkin ex-poikaystävänikin juuri balettitunnilla ja ihastuimme toisiimme pas de deux-treeneissä. Myös aika monet Kansallisbaletinkin tanssijat ovat parisuhteessa keskenään, joten ei sitä käy kieltäminen, etteikö seksillä olisi oma sijansa myös ammattilaisten harjoitussaleissa.


Kuvahaun tulos haulle swan lake pas de deux lift

kuva täältä

Kerran minulla oli muuten yksi Kansallisbaletin tanssija Tinder-matchinakin. Tyyppi laittoi minulle viestiäkin, mutta en jaksanut vastata, koska tiesin etten halua tanssijamiehen kanssa mitään kuitenkaan. Oli vaan pakko pyyhkäistä hänet oikealle, ihan vaan siksi, että tietäisin olisiko minulla saumaa kuumaan tanssijamieheen, joka työkseen nostelee vähäpukeisia naisia. Ihan kiva tietää, että näköjään olisi.

Kansallisbaletin Joutsenlampi on myyty tältä keväältä loppuun, mutta kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan jos siihen tulee joskus tilaisuus. Jos silmäkarkki kiinnostaa, niin hyvä vaihtoehto on myös tänä keväänä esitettävä Seitsemän veljestä-baletti, jossa miestanssijat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Vähintäänkin kannattaa katsoa allaoleva video, jossa sama tanssija tanssii ensin valkoisena joutsenena Odettena ja sitten mustana joutsenena Odilena. Minusta ainakin ero on ihan selkeä, ja mustan joutsenen tanssi on hyvin viehkeää ja seksikästä katsottavaa.