keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Tavoite: Kunnes kuolema meidät erottaa

Viime viikonloppuna vietimme kavereideni kanssa tyttöjen iltaa ja juttelimme kaikista ihanista tyttöjen jutuista, kuten häistä ja kosinnoista. Kaikki kolme ystävääni seurustelevat, ja heidän mielissään elää happily ever after-ajatus hyvin vahvana. Toisin sanoen he ajattelevat ihmissuhteista ja avioliitosta siinä mielessä hyvin perinteisesti ja jopa konservatiivisesti, että kun naimisiin mennään niin siinä sitten ollaan koko loppuelämä. He myös näkevät elämänmittaisen parisuhteen ideaalitilanteena jota kohti tulisi pyrkiä. On siis sanomattakin selvää, että minä porukan sinkkujäsenenä ja pienenä ihmissuhdekapinallisena hieman kyseenalaistan ystävieni ajattelua, vaikka toki ihailen ja arvostan suuresti pariskuntia, jotka ovat pysyneet vuosikymmenten ajan yhdessä.

Minusta siihen elämänmittaiseen parisuhteeseen kuitenkin liittyy tiettyjä realiteetteja, jotka on selkeästi tiedostettava mikäli lähtee sellaista kohti pyrkimään. Ensinnäkin on saman tien lopetettava vanhempien sukupolvien ihannointi ja ylöspäin katsominen, koska ennen vanhaan avioliitot kestivät kuolemaan asti tasan siitä syystä, että muita vaihtoehtoja ei ollut. Silloin myös mentiin naimisiin hieman eri syistä kuin nykyisin, sillä avioliitto saattoi olla naiselle ainut tapa turvata toimeentulo. Vaimon virkaan pääseminen oli kunnia-asia ja vanhaksipiiaksi jääminen kauhistus. Ja kyllähän niitä avioliittoja solmittiin usein aika pitkälti järkisyistä, eikä niinkään rakkaudesta kuten nykyään. Kaiken kaikkiaan, maailma on muuttunut, ja avioliiton konsepti sen mukana. Puhtaasti rakkauteen perustuva loppuelämän kestävä avioliitto on varsin uusi käsite, vaikka toki moni ikuisuuden yhdessä ollut pariskunta rakastaakin toisiaan syvästi. Pitkässä parisuhteessa pysyminen vaatii kuitenkin lujaa päättäväisyyttä, yhteen hiileen puhaltamista ja valmiutta kehittää itseään, sillä muuten homma lässähtää alkutekijöihinsä.

On varmasti pariskuntia, jotka ovat koko elämänsä onnellisia suhteissaan eivätkä koskaan kaipaa mitään muuta. Paljon suurempi joukko ihmisistä on kuitenkin luultavasti heitä, jotka jossakin vaiheessa suhdetta alkavat miettiä, josko ruoho olisikin vihreämpää aidan toisella puolella. Ehkä muutaman vuoden tai muutaman kymmenen vuotta toisen naamaa katseltuaan jollekulle voi tulla sellainen olo, että vaihtelu voisi virkistää. Se on toisalta ihan sallittua, jos ajatuksiaan ei vie teoiksi asti. Minusta on silti tosi tärkeää tiedostaa, että se alun rakastuminen ja "ooh sinä elämäni valo"-ajattelu ei välttämättä kestä koko loppuelämää. Joten vaikka vuoden parin seurustelun jälkeen tuntuisikin siltä, että ei koskaan voisi kuvitellakaan muuta kuin yhteiseloa sen oman kultamussukkapupuliininsa kanssa, asiat voivat muuttua. Sitä rakastumisen tunnetta kannattaa vaalia ja sen voi muistuttaa mieleensä silloin, jos eräänä päivänä toisen pärstäkerroin alkaakin jurppia.

Sivusimme tätä aihetta viime viikolla seksuaalineuvojakoulutuksessa lyhyesti, kun käsittelimme lopputyönämme kirjoitettavaa esseetä. Yksi opiskelutovereistani suunnittelee kirjoittavansa omansa siitä, kuinka pysyä uskollisena pitkässä parisuhteessa. Tärkeimmäksi tekijäksi nousi siinä keskustelussa ja myös myöhemmin erään luennon yhteydessä eroottisen jännitteen ylläpitäminen suhteen arkistuessa. Suhdetta ei saa siis päästää lässähtämään pelkäksi kämppäkaveruudeksi, vaan se pitäisi pystyä pitämään kiinnostavana ja yllätyksellisenä silloinkin, kun toisen tuntee jo läpikotaisin. Tällainen jännitys syntyy niinkin yksinkertaisella asialla kuin läheisyyden ja erillisyyden kokemisella sopivassa suhteessa. Toisin sanoen, ideaalissa parisuhteessa on tarpeeksi hellyyttä ja läheisyyttä, mutta kummallakin on erilliset identiteetit ja omia mielenkiinnon kohteita. Kaikkia maailman asioita ei siis tarvitse tehdä kumppanin kanssa yhdessä, vaan on jopa suotavaa olla selkeästi omat jutut ja sitten erikseen ne yhteiset jutut, jotka lähentävät parisuhteen osapuolia. Eivät ne avioparit ennen vanhaankaan nyhjänneet toistensa kyljissä jatkuvasti kiinni, vaan silloin raadettiin päivät pitkät peltotöissä ja lehmiä lypsämässä.

Minäkin ajattelen niin, että jos joskus menen naimisiin, sitoudun puolisooni ja suhteeseeni lähtökohtaisesti koko loppuelämäkseni. Siitä huolimatta tiedostan, että niin ei välttämättä käy ja eroaminen on tilastollisesti hyvin todennäköistä. Olisi ihanaa elää pumpulinpehmeässä pilvilinnamaailmassa ja ajatella, että eihän me nyt erota koska me rakastetaan toisiamme niin paljon ja ei minun oma kultamussukkapupuliini ikinä pettäisi, mutta sellainen ajattelu on mielestäni vain vastuun pakenemista parisuhteen vaatimasta työstä. On katastrofaalisen väärä lähtökohta ajatella suhteen soljuvan helposti ja yksinkertaisesti vuosikymmenestä toiseen ilman minkäänlaisia kompastuskiviä, koska silloin on varomaton ja kompastuminen sattuu kahta pahemmin. Lisäksi on hyvä huolehtia, ettei jää roikkumaan huonoon ja vahingolliseen parisuhteeseen siksi, että on suomalaisella jääräpäisyydellä päättänyt sitoutua ja pysyä suhteessa vaikka henki menisi. Joten pliis, älkää kukaan provosoituko tästä tekstistä niin paljon, että tapattaisitte itsenne haitallisessa parisuhteessa näyttääksenne minulle että olin väärässä! Uskon vähemmästäkin.

Toivon koko sydämestäni, että kaikki kolme ystävääni pääsevät naimisiin ja elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. Tiedän heidän olevan järkeviä ihmisiä jotka osaavat ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan eivätkä jätä sitä yhdenkään miehen harteille. Toivon hartaasti, että juuri he olisivat niitä harvinaisuuksia, jotka onnistuisivat säilyttämään vastarakastuneen pilvissä leijailun tunteen vuosikymmenten ajan suhteissaan, eivätkä he joutuisi kamppailemaan uskottomuusepäilyiden, tylsistymisen tai jatkuvien riitojen aiheuttaman ahdistuksen kanssa. Hieman ristiriitaisesti toivon myös, että jonain päivänä minustakin tuntuu samalta kuin heistä nyt ja he voivat silloin kaivaa tämän tekstin jostain vanhoista arkistoista esiin ja muistuttaa nämä järkevät sanat mieleeni, jotta en hattarapäissäni heitä vahingossa koko suhdetta kankkulan kaivoon.

Ja toivon myös, että he saisivat juuri sellaiset (omasta mielestäni melko yliampuvat) romanttiset kosinnat kuin he toivovat saavansa. Jos heidän poikaystävänsä lukevat tätä, kannattaa harkita esimerkiksi "Marry me"-tekstin kirjoittamista taivaalle suihkukoneella, romanttista ravintolaillallista tai polvistumista popcorn- ja dippikulhoista muotoillun sydämen keskelle. ;)

Ei kommentteja: