keskiviikko 10. elokuuta 2016

Tinderin kuumin kissa

Tinderistä voidaan olla montaa mieltä, mutta sen viihdearvoa ei voi kukaan kiistää. Varsinkin Tinder-urani alkuaikoina sen selaaminen oli usein yhtenä ohjelmanumerona etkoilla ja illanistujaisissa kavereideni keskuudessa, ja jonkin verran olemme harrastaneet myös random huutelua matcheilleni. Viime aikoina Tinderin käyttö on jäänyt vähemmälle, mutta viime viikolla ollessamme ystävieni kanssa reissussa teimme komean palun Tinder-trollailun maailmaan. Reissussa tuli nimittäin otettua niin mahtavia kuvia, että oli aivan pakko selvittää, veisikö niiden kautta tie miesten sydämiin.

Koko idea lähti siitä, että vierailimme Ähtärin eläinpuistossa ja otimme siellä kauniita ilvesaiheisia kuvia, jollaisen kaverini suostutteli minut lataamaan Tinderiin. Sen kaveriksi hän käski laittaa yhden bikinikuvan miehiä houkuttelemaan sekä yhden vapaavalintaisen teemaan sopivan kuvan. Allaolevat kolme kuvaa olivat siis ne, joilla miesten sydämiä lähdettiin valloittamaan:



Tuo ilveskuva on kerta kaikkiaan hurmaava, eikö? Niin me ehdottomasti ajattelimme, ja seuraava askel oli selvittää, mitä maaseudun miehet olivat asiasta mieltä. Niimpä pyyhkäisin reippaasti oikealle seuraavat 70 jätkää, joista matcheiksi päätyi lopulta ehkä n. 45. Aika hyvä onnistumisprosentti, vaikka toki osa oli minut laittanutkin jatkoon entisten hieman salonkikelpoisempien kuvieni perusteella. Ilveskuva kuitenkin herätti paljon kiinnostusta, sillä ei mennyt kauaa kun puhelimeen alkoi tärähdellä tasaisella tahdilla yhteydenottoja uusilta matcheiltani. Alla muutama esimerkki viesteistä, joita tällä kuvasetillä sain:










Mitäs mieltä te olette, laittaisitteko kuuman ilveksen jatkoon vai veisikö tuo pohjoisen uljas kissaeläin fiiliksenne pakkasen puolelle? ;)

1 kommentti:

Aurinkokujalla kirjoitti...

Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.