keskiviikko 31. elokuuta 2016

Mun oma Museum of Broken Relationships

Kävin ystäväni kanssa katsomassa kesällä Museum of Broken Relationships-näyttelyn Helsingin kaupunginmuseossa. Näyttely oli erittäin mielenkiintoinen, ja sisälsi paljon koskettavia tarinoita eri puolilta maailmaa olevien ihmisten päättyneistä ihmissuhteista. Mukana oli muutaman kuukauden mittaisista suhteista vuosikymmenten pituisiin avioliittoihin, sekä myös muitakin kuin romanttisia suhteita. Näyttelyä katsellessa heräsi saman tien idea tehdä jotain vastaavaa myös tänne blogiin: kerätä vanhojen suhteitteni muistomerkkejä ja kertoa niihin liittyvät tarinat.

Ajattelin ensin kirjoittaa useammasta eri suhteesta, mutta niitä merkityksellisiä ihmissuhteita ei loppupeleissä ollut hirveän montaa, saati sellaisia joista olisi jäänyt jotakin konkreettista muistoa käteen. Niimpä päädyin rajaamaan tarkastelun pelkästään viimeisimpään seurustelusuhteeseeni, joka kesti sen reilu kolme vuotta ja joka päättyi kaksi ja puoli vuotta sitten. Siinä ehdittiin viettää sen verran monet synttärit ja joulut, että lahjaksi saatuja ja muita esineitä ehti jonkin verran kertyä. Tässä teille nyt vilauksia elämästäni ennen villiä sinkkuelämää: kuusi esinettä ja kuusi tarinaa minusta ja entisestä poikaystävästäni.



Sain tämän kirjan eksältäni synttärilahjaksi, kun olimme olleet yhdessä vajaat neljä kuukautta. Se oli sitä aikaa, kun hoksasin ensimmäistä kertaa kuinka kivaa seksi on, ja olimme toisinaan aika mahdottomia hurjastelumme kanssa. Yksi suosikkipaikoistamme oli tanssikoulumme poikien pukuhuone, jonka oven sai kätevästi lukkoon. Juoksimme aina treeneihin punakoina, hiukset pystyssä ja viime minuutilla, ja usein juoksin vessaan ensimmäisten sarjojen jälkeen tuntiessani leikkiemme jälkivaikutusten valuvan pitkin balettisukkahousujeni sisäpintaa. Meistä tuli sinä keväänä aika nopeasti koko tanssikoulumme tuntema pariskunta.



Sydänkorun sain samana keväänä lahjaksi päästessäni ylioppilaaksi. Minulla oli juhlissani hieman koralliin taittavan pinkin sävyinen mekko, ja eksäni halusi ehdottomasti itselleen sen kanssa saman värisen kravatin. Metsästimme sellaista mekkoni helmasta yli jäänyt kangaspala mukanamme kaikista Helsingin keskustan kaupoista, eikä sopivaa meinannut löytyä millään, mutta lopulta se onnistui. Juhlissa hän tapasi ison osan sukulaisistani ensi kertaa, ja kaikkien mielestä oli niin maan perusteellisen suloista, kun poseerasimme kuvissa käsi kädessä vaatteet sävy sävyyn. Sydänkorua käytin lähes päivittäin siitä asti kuin sain sen siihen päivään asti, kun päätin erota hänestä. Korun pois ottaminen tuntui samalta kuin olisin riisunut vihkisormuksen, enkä pysty enää käyttämään sitä. Se oli ja on vieläkin niin vahvasti suhteemme symboli, että tuntuisi väärältä pitää sitä kaulassa, vaikka se onkin todella kaunis.


Suhteemme alkupuolella saimme jostain idean alkaa kerätä rahaa säästöön laittamalla sinne euron jokaista seksikertaa kohden. Purkki käytiin hyvin juhlallisesti ostamassa yhdessä IKEAsta, ja säilytimme sitä aluksi minun kotonani. Piirsin kalenteriini aina sydämen per seksikerta, ja sunnuntai-iltaisin laskimme aina viikon aikana kertyneen potin. Se oli tarkkaa hommaa, sillä eksäni keräsi eri maiden euroja, ja jokainen kolikko oli aina tarkistettava huolellisesti. Joku tarkoituskin rahoille oli, ne piti käyttää yhteiseen matkaan tai lemmikkiin tai johonkin tulevaisuudensuunnitelmaan, joka ei koskaan toteutunut. Erotessamme vaihdoin oman osuuteni yhdessä ostetusta sohvastamme rahapurkkiin, johon oli kertynyt reilut pari sataa euroa, ja pariin sohvatyynyyn ja muuhun juttuun, joita en enää edes muista. 

(Huom. lopetimme rahankeruun vähän sen jälkeen kun muutimme yhteen, se vaan jotenkin unohtui. Kertyneet noin kaksisataa euroa kerättiin siis reilun vuoden sisällä, ei koko kolmivuotisen taipaleemme aikana. Kyllä harrastimme seksiä useammin kuin kaksisataa kertaa kolmen vuoden aikana :D)

Paulo Coelhon Rakkaus-kirjan sain eksältäni ensimmäisenä vuosipäivänämme. Kuulostaa romanttiselta ja ihanalta eleeltä, mutta itse vuosipäivänä siitä tuli kamala itkupotkuraivari-riita. Se kun tuntui minusta hieman mitättömältä lahjalta verrattuna siihen, että olin itse järjestänyt yllätysmatkan Dubliniin, jossa vietimme vuosipäivää ja uutta vuotta. Käytin matkaan pitkälti yli tuhat euroa ja siksi pikkuinen kirja täynnä melko tyhjänpäiväisiä mietelauseita (joita muuten vihaan) tuntui vähän noh, huonommalta lahjalta. Eksäni oli tietysti kovin loukkaantunut siitä, että vastaanotin hänen lahjansa suuttumalla, koska hän oli kuulemma miettinyt päänsä puhki mitä minulle ostaisi ja koki riittämättömyyttä, koska ei kerta kaikkiaan pystynyt käyttämään lahjaani yhtä paljon rahaa kuin minä olin matkaamme laittanut. Saatiin riita sovittua, mutta tälle kirjalle en lämpeä vieläkään. Aforismit eivät ole minun juttuni.



Alias on ehdoton lempilautapelini, ja sen sain eksältäni lahjaksi eräänä jouluna. Olimme lyömätön tiimi pelatessamme perheenjäseniäni vastaan, ja olen ilman häntäkin siinä todella hyvä, joukkueeni voittaa lähes aina. Hän itse tykkäsi toisenlaisista lautapeleistä, sellaisista loogista päättelyä vaativista, joissa pitää osata nähdä aina kolme siirtoa pidemmälle. Hän yritti saada minuakin innostumaan rakastamistaan peleistä, ja minä vihasin pelata hänen kanssaan, koska jokainen peli oli hänestä suuri oppimiskokemus: hän tahtoi aina kuulla perustelut jokaiselle siirrolleni, ja huomautteli aina etten ottanut huomioon sitä tai tätä tai tuota näkökulmaa. Se sai minut raivon partaalle, koska pelaamisesta meni kaikki ilo ja jouduin keskittymään aina kuin ylioppilaskokeeseen, jotta siirtoni miellyttäisivät häntä. Kilpailuhenkisyys oli suhteessamme muutenkin iso kiistakapula: koin pahaa alemmuuskompleksia siitä, että hän opiskelija ammattitanssijaksi minun ollessani pelkkä harrastelija, ja vertailimme lähes kaikkea kouluarvosanoistamme nilkkojen taipuvuuteen jatkuvasti. Näin jälkikäteen mietittynä on tavallaan aika ihme, että jaksoimme toisiamme noinkin kauan.




Konkreettisin muistoni eksästäni on video tanssikoulumme joulusadusta Prinsessa Ruususen häät, jossa oikeastaan tutustuimme kunnolla. Hän oli prinssi ja yksi parhaista ystävistäni prinsessa Ruusunen, ja harjoittelimme yhteisillä balettitunneillamme paljon heidän roolejaan varten pas de deuxia eli miehen ja naisen kaksintanssia. Eräällä tunnilla harjoittelimme piruetteja pareja koko ajan vaihdellen, ja hänen parikseen päädyttyäni mokasin piruettini tyhmästi ja totesin naureskellen, että onneksi en ole sun prinsessa. En muista hänen vastaustaan sanantarkasti, mutta sillä hetkellä jokin napsahti päässäni niin, että näin hänet kokonaan uudessa valossa. Ja sen jälkeen kaikki joulusadun yhteisharjoitukset olivat yhtä suurta silmäpeliä, joka lopulta johti kahdenkeskisiin juttutuokioihin konserttitalo Martinuksen pimeissä yläkäytävissä, autokyyteihin kotiovelle ja no, pikku hiljaa ihan oikeaksi suhteeksi. Silloin asiat olivat jotenkin yksinkertaisempia, sitä vain ihastui johonkuhun ja hups, kohta sitä jo seurusteltiin.

En sure suhteemme päättymistä enkä surrut sitä silloinkaan, se oli paras ratkaisu kaikille. En purskahda itkuun joka kerta nähdessäni Aliaksen kirjahyllyssäni ja voin hyvin katsoa tuon joulusatuvideonkin tuntematta muuta kuin nostalgiaa. Aika kultaa muistot, ja kaikista vaikeuksistamme huolimatta muistelen eksääni ja suhdettamme lämmöllä. Se opetti minulle paljon, ja ilman sitä en olisi tässä tällaisena kuin nyt olen, vaikkakin olen muuttunut melkoisesti seurusteluajoistamme. Mutta se on ihan toinen tarina. 

Museum of Broken Relationships on nähtävillä kaupunginmuseossa vielä muutaman viikon ajan 11.9. asti. Käykää ehdottomasti katsomassa jos ette ole sitä vielä tehneet! Tässä linkki museon sivuille näyttelyyn liittyen. Klik!

perjantai 26. elokuuta 2016

Perus anaali

En liiemmin harrasta yhden illan juttuja. Tänä kesänä sain hyvän muistutuksen siitä, miksi en.

Olin päätynyt pikkutunneilla kotiini baarissa tapaamani varsin mukavalta vaikuttavan miehen kanssa. Siinä hommia aloitellessamme tokaisin hänelle, että pidän hieman rajummasta lähestymistavasta ja ettei hänen tarvitsisi varoa tai pelätä että minuun sattuu. Sanon sitten jos oikeasti tekee kipeää, sanoin, ja hän oli vaan että joojoo asia selvä kuulostaa hyvältä. Seuraavaksi hän melko kovakouraisesti tunki kaksi sormea peppuuni, ja heilutteli niitä siellä. Tuntemus oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, ja ilmoitinkin hänelle melko nopeasti, että nyt tuli raja vastaan. Ei siinä mitään, jatkettiin touhua tavalliseen tapaan ja se oli ihan kivaa, mutta kumpikaan ei oikein meinannut laueta. Tiesin miehistä ja alkoholista sen verran, etten pitänyt asiaa mitenkään ihmeellisenä, mutta sen sijaan hämmästyin suuresti, kun tyyppi aika yhtäkkiä ehdottikin peppuun panemista. "Tiiän yhen jutun miten laukeisin varmasti", hän sanoi ja kutitteli sormellaan. Hyvä etten revennyt nauramaan, koska minun oli vaikea uskoa hänen olevan tosissaan. Siis, anteeksi mitä?

Missä vaiheessa peppuseksistä on tullut niin peruskauraa, että sitä tuosta noin vain ehdotetaan random yhden illan tuttavuuksille? Onko kaksi sormea pyllyssä ihan perus juttu, no big deal, kun hän niin kasuaalisti ne sinne lykkäsi? Olenko missannut jotain, kun kuvittelin sen olevan pikkuriikkisen spesiaalimpi juttu?


Eikä tuo jätkä ollut mikään yksittäistapaus. Pari päivää sitten sain viime vuonna kirjoittamaani anaaliseksipostaukseen kommentin, jonka kirjoittajalla oli paljon hyvää sanottavaa pyllyjutuista. Seuraan myös Instagramissa muutamaa tyyppiä, jotka julkaisevat tilillään paljon seksiaiheisia meemejä, ja niistä välittyy hyvin vahvasti sellainen kuva, että jos tyttö ei anna persettä, häneen ei kannata vaivautua tuhlaamaan aikaa. Kakkonen on ykkönen, tuntuu maailma ympärilläni huutavan. Joka puolelta painostetaan raottamaan takaovea, mutta en oikein tiedä mitä mieltä siitä olisin.

Olen sängyssä hyvin miellyttämisenhaluinen, ja minulle on tärkeää, että miehille jää minusta seksikumppanina positiivinen mielikuva. Tahtoisin ajatella itseäni avoimena ja kokeilunhaluisena, sellaisena "kaikki käy"-tyyppinä joka lähtee mukaan kaikenlaisiin leikkeihin. Mutta olenko sittenkään sitä, vai onko sittenkin tylsä? En tahdo olla sellainen, mutta en toisaalta myöskään tahdo suostua sellaisiin asioihin sängyssä, jotka pelottavat minua tai joista en vain yksinkertaisesti nauti. Eikä sellaiseen pitäisikään suostua, eikä seksi ole mitään kilpailua siitä kuka uskaltaa tehdä hurjimmat temput. Siitä huolimatta joku pieni ääni huutaa takaraivossani "tylsimys", kun joku nykymaailmassa ilmeisesti hyvin tavallinen juttu on minulle dealbreaker.

Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että pyllyseksin hehkutuksessa on hieman perääkin. Joku yksittäinen sormi kunnolla liukastettuna tuntuu oikeastaan aika kivalta, jos samaan aikaan tapahtuu alakerrassa muutakin. Haluaisin kuitenkin painottaa sitä liukkariasiaa, koska kaksi suht paksua miehen sormea ei ihan tuosta noin vain sujahda sisään ilman minkään sortin liukastusta, ja sitten sattuu. Eikä ajatus ainakaan jostain niitä sormiakin paksummasta tunkeutumassa sisään kuulosta hirveän houkuttelevalta. Ei varmaan auta muu kuin hyväksyä se, että tähän villitykseen minua ei saa mukaan. Ehkä voin olla asian suhteen hipsteri, joka ei lähde valtavirran peppuseksihömpötyksiin mukaan vaan suosii enemmän sitä vaihtoehtoista menetelmää. Who's with me?

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Anna mun kaikki kestää

Varoitus: Teksti sisältää inhorealistisen puolelle lipsahtavaa tosiasioiden kuvailua. Älä lue, jos tahdot elää rauhassa pumpulipilvilinnassasi.

Seksi on kivaa. Tosi kivaa. Mutta välillä siitä seuraa asioita, jotka eivät ole ihan niin kivoja.

En nyt puhu vahinkoraskauksista tai sukupuolitaudeista, vaikka ikäviä ovat toki nekin. Tarkoitan sellaisia vähän arkisempia juttuja, pieniä tai vähän isompiakin epämukavuuksia, joita joskus osuu kohdalle seksiä harrastaessa, sen jälkeen tai siihen jotenkin liittyen. Ja jotenkin kummasti tuntuu, että ainakin heterosuhteissa naiset saavat kärsiä niistä huomattavasti miehiä enemmän..

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, kuinka kaikki ehkäisymenetelmät kondomia lukuunottamatta aiheuttavat inhottavia sivuvaikutuksia naisille. Hormonaalinen ehkäisy voi aiheuttaa miltei mitä tahansa aknesta lihomiseen ja mielialanvaihteluista veritulppiin, joten itse olen päättänyt pysytellä kaikista hormonivalmisteita erossa. Ehkäisykapseli sekä hormoni- ja kuparikierukka eivät kuulemma aiheuta niin pahoja sivuvaikutuksia, tai niillä saattaa olla hyvällä tuurilla positiivisena vaikutuksena kuukautisten jääminen kokonaan pois, mutta niiden asentaminen paikalleen on lievästi sanottuna epämukavaa. Käsivarsi puudutetaan, viilletään auki ja sinne tungetaan pikkuinen tikku, ja sen jälkeen kättä voi särkeä eikä sitä saa kastella. Kierukka taas laitetaan kohdunsuusta läpi, toiset sanovat että sattuu ja toiset eivät, joten sekin on kai tuurista kiinni. Melko ikävältä kokemukselta kyllä kuulosti, kun lueskelin aiheesta joitakin keskusteluja.

Kondomia käytettäessä sattuu välillä vahinkoja: kumi hajoaa, luiskahtaa pois tai joskus ihan vaan unohtuu kaikessa tiimellyksessä. Sellaisissa tilanteissa on hyvä turvautua vanhaan kunnon jälkiehkäisypilleriin, joita itsekin olen muutaman ehtinyt elämäni aikana popsia. Homma kuulostaa yksinkertaiselta, sen kun heittää pillerin naamariin ja asia on poissa päiväjärjestyksestä, tai ainakin moni mies tuntuu ajattelevan niin. Tosiasiassa jälkiehkäisyn käyttäminen on sekä fyysisesti että henkisesti kuluttava prosessi. Ensin täytyy käydä läpi nöyryyttävä reissu apteekkiin ostamaan pilleri, josta sitä ei noin vain voi poimia hyllystä vaan se täytyy erikseen pyytää reseptitiskiltä. Sen jälkeen se syödään, jonka jälkeen voi jäädä odottelemaan miltei takuuvarmoja sivuvaikutuksia muutaman viikon sisällä. Jos ei muuta, niin ainakin kuukautiskierto menee hyvin todennäköisesti hetkeksi sekaisin. On tosi ärsyttävää kanniskella jatkuvasti mukana tamponi- ja särkylääkearsenaalia siltä varalta, että ne menkat päättävät alkaa yllättävällä hetkellä.

Aborttia minulle ei ole koskaan tehty, enkä voi kuvitellakaan kuinka hirvittävän raskas kokemus sen täytyy naiselle olla. Taas kerran asia lienee miehen näkökulmasta melko simppeli, lääkkeet kurkusta alas ja homma on sillä selvä, mutta harvoin tulee ajatelleeksi sitä, että se abortoitava sikiö pitää ihan oikeasti synnyttää. Sitä sitten kärsii ensin tuntikausia hirveistä supistuksista, jotka huipentuvat siihen, että synnyttää epämääräisen verimöykyn ja vuotaa sen jälkeen kuin seula monta päivää. Vaikka lasta ei haluaisikaan, on varmaan aika hirveää nähdä se verimöykky lattialla ja tietää, että tuossa nyt on minun lapseni. Ja samalla kärsiä hirvittävistä fyysisistä kivuista. Hilpeää, eikö?

Ja vaikka kävisikin niin hyvä tuuri, että ehkäisy toimii ilman sivuvaikutuksia ja hommat rullaa mukavasti, ikävyyksiltä ei silti välttämättä pääse välttymään. Toiset naiset kärsivät jatkuvista hiiva- ja virtsatietulehduksista, jotka seksin harrastaminen saattaa joskus laukaista. Virtsatietulehdus on yksi inhottavimmista vaivoista mitä on, sillä se aiheuttaa sekä kipua että jatkuvan epämukavan tunteen siitä, että pissalle pitäisi päästä. Siihen saa onneksi nopean avun antibiooteista. Myös hiivatulehdukset ovat ärsyttäviä, vaikka onneksi niihinkin saa avun nopeasti apteekista. Hiivalääkkeitä ei vaan ole kauhean hauskaa käyttää, ainakaan niitä emätinkapseleita, koska ne ikään kuin "sulavat" ja valuvat sisältäsi pois sotkien alusvaatteet.

Peppuseksiin liittyy myös omat pulmansa. Liukkaria käyttämällä tilanne tosin helpottuu, mutta jätkiltä se tuppaa joskus unohtumaan ja siinä lemmenleikkien lomassa ihan puolihuomaamattomasti ängetään väkisin sormi tai pari kuivana kakkoseen. Siitä saattaa olla seurauksena peräaukon haavauma, joka on yksi kivuliaimpia asioita mitä tiedän. Sitä kirvelee ja istuminen saattaa tuntua ikävältä. Pyllyyn saattaa myös sattua siksi, ettei se ole tottunut asioihin sisällään, ja kipu saattaa olla niin kova, ettei pysty edes nukkumaan. Auh.

Ja sitten on vielä suuseksi. En ole koskaan antanut suuseksiä naiselle joten en tiedä miltä se tuntuu, mutten ainakaan ole kuullut kenestäkään, joka olisi meinannut oksentaa naispuolisen kumppaninsa päälle tämän lauettua. Munaa imiessä sekin on ihan mahdollista, jos sietää huonosti pahoja makuja tai oksennusrefleksi on herkkä. Se mälli ei nimittäin ole ihan mitään herkkujuomaa: paksua, lämmintä, suolaista, oikeastaan aika kuvottavaa. Kyllä siitä selviää, vähän sama kuin jonkun ällöttävän alkoholijuoman nauttiminen shottina, mutta ei se mikään varsinainen nautintokaan ole. Toinen ärsyttävä juttu on myös se, kun mällit valuvat puoli päivää pitkin reisiä miehen lauettua sisälle. Hirvittävän epäkäytännöllistä, koska se ei todellakaan tule sieltä ulos missään parissa minuutissa, vaan aina vaikka nauraessa tai yskiessä sitä purskahtaa ulos taas pikkuisen, ja pikkareita saa olla vaihtamassa useaan otteeseen.

Kaikista näistä ikävyyksistä huolimatta seksi on kuitenkin niin kivaa, että se tekee kaikesta vaivan arvoista. Ja onneksi niitä sattuu vain silloin tällöin, eikä jokainen seksikerta tarkoita kauheata kärvistelyä, antibioottikuuria tai muita kurjuuksia. Ja onhan miehilläkin varmasti omat seksiin liittyvät hankaluutensa, joiden kanssa joutuu joskus kamppailemaan. Haluaisin kuitenkin painottaa, että aika moni varsinkin postauksen alussa mainittu ikävyys muuttuu huomattavasti helpommaksi kestää, jos niiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin vaan ikävyyden (tahattomasti, mutta kuitenkin) aiheuttanut mies seisoo naisen rinnalla, vaikkapa ritarillisesti hakee sen jälkiehkäisypillerin apteekista tai pitää kädestä, kun sitä ehkäisykapselia laitetaan paikalleen. Tai vähintäänkin kysyy etukäteen, että saako tulla suuhun ennen kuin räjäyttää keitokset naisen kurkkuun.

torstai 18. elokuuta 2016

Kavereilta pääsy kielletty

Kun tapailen jotakuta, oli se sitten vakavaa tai ei, lähden yleensä siitä olettamuksesta, että vietämme aikaa pääsääntöisesti kahdestaan. Välillä voi toki viettää aikaa jomman kumman kavereiden kanssa tai muuta vastaavaa, mutta jos mitään muuta ei ole sovittu, oletan luvassa olevan kahdenkeskistä aikaa. Aika itsestäänselvää, eikö ? No itse asiassa ei..

Olen huomannut, että monella miehellä on hyvin erilaiset suhteet kavereihinsa kuin vaikkapa minulla tai minun ystävilläni. Minä näen ystäviäni usein kahdestaan tai muutama kerrallaan, useimmiten etukäteen sovitusti, ehkä kerran pari viikossa. Moni tuntemani mies sen sijaan kuuluu isoon kaveriporukkaan, jonka kaikki jäsenet asuvat lähellä toisiaan ja viettävät keskenään aikaa lähes päivittäin. Jätkät kokoontuvat toistensa kotiin pelaamaan, juomaan bisseä tai ihan vaan hengailemaan, ja sopivat tapaamisistaan hyvin spontaanisti: joku soittaa, että voiko tulla käymään saman tien, ja kohta sohvalla lojuukin puolet kylän väestä. Mielestäni kyseinen spontaani hengailu on tavallaan aika siistiä. Siitä tulee tavallaan mieleen lapsuusvuodet ja se, kun sitä vaan käveli kaverin oven taakse kysymään, että sopiiko nyt heti. Oma elämäni on kuitenkin nykyään sen verran kiireistä, että kaikki tapaamiset on useimmiten sovittava etukäteen, jotta saan kaiken mahdutettua täyteen kalenteriini.

Tästäpä pääsemmekin ongelman ytimeen. Kuvitellaanpa tilanne, että olisin sopinut treffit jonkun jätkän kanssa tämän kotiin. Saapuessani paikalle minua kuitenkin odottaakin yhden sijaan viisi jätkää, kaljatölkit kädessä olohuoneeseen kerääntyneenä, deittini istuessa pleikkarin ohjain kädessä keskellä poikalaumaa. Kukaan ei tee elettäkään lähteäkseen, eikä liiemmälti kiinnitä minuun mitään huomiota. Kuinka mahtavaa! Toinen skenaario on sitten se, että saapuessani deittini luo hän on yksin, mutta illan edetessä alkaa puhelin soimaan ja yksi jos toinenkin kaveri "pistäytyy käymään". Pistäytyminen sitten venähtääkin muutaman tunnin loikoiluksi, ja minusta alkaa yleensä tuntua vähän tyhmältä. Olinko jotenkin hyväuskoinen olettaessani, että tämä jätkä kenties olisi halunnut viettää aikaa kanssani kahdestaan, enkä olisi hänelle vain yksi jätkistä pleikkarin ääressä?

En minä ihmisiä pelkää tai koe mitään ahdistusta deittieni kavereiden tapaamisesta. Minusta on usein oikein hauskaa viettää aikaa heidän kanssaan niin, että siitä on sovittu etukäteen. Varsinkin silloin, kun tapaan heitä ensimmäistä kertaa, haluaisin valmistautua tilanteeseen mieluiten etukäteen. Jos taas olen etukäteen odottanut kahdenkeskistä aikaa deittini kanssa, kenties kuhertelua ja seksiäkin, kavereiden läsnäolo pistää suunnitelmat aika äkkiä uusiksi. Ja sekös harmittaa, koska en minä oikein saa mitään irti siitä, että katselen vaivautuneena tuntemattomien ihmisten pleikanpeluuta, eikä se ole varsinaisesti käsitykseni unelmien treffi-illasta.

Olen jutellut asiasta muutaman jätkän kanssa, ja heidän kanssaan tulimme siihen tulokseen, että sellainen kahdestaan hengailun käsite on joillekin miehille vähän vieras. Jos kaikki sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu isoissa porukoissa, on varmaan tosi hämmentävää yhtäkkiä olla jonkun kanssa ihan kahdestaan ja ruveta ajattelemaan, etteivät muut ole edes tervetulleita siihen tilanteeseen. Sen sijaan vaikkapa minulle, joka en oikestaan edes kovin hyvin viihdy isossa porukassa, kahdestaan oleminen on sekä helppoa ja mieluisaa että aika itsestään selvää. Minulle ei tulisi kuuna päivänä mieleen kutsua kavereitani luokseni hengailemaan silloin, kun minulla on joku mies kylässä. Eikä kukaan kavereistani kyllä tulisikaan. Näille porukassa hengaileville jätkille saattaa taas sitten olla jopa vähän loukkaus, jos joku kaveri yhtäkkiä ilmoittaakin, että tahtoo olla jonkun muikkelin kanssa kahdestaan. Bros before hoes ja silleen, tiedättehän.

Toivoisin kuitenkin, etten joutuisi enää osallistumaan yhteenkään poikien peli-iltaan tai varsinkaan tulla hiukset märkänä suihkusta huomatakseni olohuoneeseen pelmahtaneen suihkuhetkeni aikana viisi tuntematonta miestä. Koska kyllä se kahdestaan oleminen on aika olennainen juttu, jos haluaa jonkunlaisessa parisuhteessa jonkun kanssa olla.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Avautuminen

Kesä 2016 ei ollut minulle se Rakkauden kesä. Siitä tuli enemmänkin sellainen hullu bilekesä: valvottuja öitä, aurinkolasien taa piiloutumista ja sunnuntai-iltaisia pohdiskeluja siitä, mitäköhän tässä nyt oikein taas on tullut tehtyä. Romantiikan ja kesäheilastelun sijaan sain seksitrauman, epämääräisiä viestejä vanhoilta heiloilta, yksinäisiä iltoja ja välillä suoraan sanottuna helvetin paskoja fiiliksiä. On tässä toki hauskaakin pidetty enemmän kuin laki sallii, mutta nyt alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että kaiken maailman säätöjen ja sekoilun ja varsinkin tämän yksin kykkimisen sijaan haluaisin jo jotain muuta.


Kuvituksena tunnelmia parin viikon takaiselta tyttöjen road tripiltä. Että on sitä tehty muutakin kun vaan angstattu yksin kotona.

Tämä blogi antaa minusta hyvin vahvasti tietynlaisen kuvan. Käytän teksteissäni paljon huumoria ja valitsen tarkoituksella sopivassa suhteessa vakavia ja vitsikkäitä postausaiheita niin, että yleistunnelma säilyy hauskana. Seksipostauksia on erityisen hauskaa kirjoittaa, ja varsinkin nyt aloitettuani keväällä seksuaalineuvojakoulutuksen on blogini profiloitunut pitkälti seksiblogiksi. Kerron ihmisille aina kirjoittavani ihmissuhteista JA seksistä, mutta jotenkin vain se jälkimmäinen osuus tuppaa jäämään ihmisten mieleen. Nyt kesällä olen tavannut lukemattoman määrän uusia ihmisiä ja kertonut heille itsestäni kaikki perusjutut, kuten työ- ja opiskelukuviot, mutta harvemmin kukaan muistaa minua sosionomiopiskelijana, tanssinopettajana tai vaikkapa taitavana käsitöiden tekijänä. Ei, vaan olen aina "se seksibloggari", se kyllä muistetaan, vaikka nimenikään ei olisi jäänyt mieleen. Pelkkä seksi vain. Ja se on mielestäni aika ikävää, koska olen minä aika paljon muutakin kuin pelkkää seksiä vain.


Toisaalta seksibloggariksi profiloituminen ei haittaa minua yhtään, koska olen sitä mielelläni ja rakastan kirjoittaa tätä blogia. Minusta on kiinnostavaa keskustella ihmisten kanssa seksiin tai suhteisiin liittyvistä asioista, eikä sekään haittaa yhtään, että blogini takia saan paljon huomiota miehiltä. Monen miehen mielestä olen erityisen kiinnostava siksi, että puhun rohkeasti seksistä ja tuon blogissani hyvin avoimesti esille asioita, mistä pidän ja mistä en. Juttujeni perusteella moni mies on ajatellut minun olevan varsin hyvää seuraa myös makuuhuoneen puolella ja selkeästi ilmaissut kiinnostuksensa sellaisiin puuhiin. Eikä se minua haittaa, koska olen oikeastikin juuri sellainen kun he ovat ajatelleetkin: rohkea, avoin, kokeilunhaluinen, joissain jutuissa ilmeisen osaavakin. Se vain, että kun se ei ole se koko totuus minusta. Olen aika paljon muutakin kuin pelkkä hyvä pano. En vain tuo niitä muita puoliani samalla tavalla esille.


Myönnän, että korostan tarkoituksella itsessäni sitä seksihurjastelijapuolta aika paljon. Sen taakse on helppo piilottaa niitä puolia itsestäni, joita en tahdo muiden näkevän heti: esimerkiksi sitä, kuinka rikki oikeasti olen ja kuinka vaikea minun on tosissani luottaa kenenkään. Se juontaa juurensa erääseen parin vuoden takaiseen suhteeseeni, jossa sain pahasti siipeeni ja jonka jälkeen koin pahoja vaikeuksia ihastua kehenkään. En vain pystynyt siihen, sillä pelkäsin aivan liikaa meneväni uudestaan rikki. Pelkään sitä vieläkin, enkä ole tosissani luottanut kehenkään kyseisen suhteen kariutumisen jälkeen: en uskalla näyttää tunteitani ja olla aidosti haavoittuvainen kenenkään edessä, vaan olen mielummin se cool ja hauska seksibloggarityttö, joka osaa kaikki siistit temput sängyssä mutta joka joskus seksin jälkeen makaa hereillä sängyssä ahdistuneena. Olen ollut suhteissa, joissa ei ollut mitään muuta vikaa kuin se, etten tuntenut kyseistä miestä kohtaan yhtään mitään. Ja sellaisissa, joissa olen luullut tuntevani, mutta suhteen loppuessa suru on haihtunut niin nopeasti, etteivät tunteet voineet olla kovin syviä. Ja sellaisissa, joissa se toinen osapuoli on ollut minulle täysin yhdentekevä, mutta olen silti mennyt sänkyyn hänen kanssaan, koska ei ollut muutakaan tekemistä. Sellaiset suhteet eivät pidemmän päälle ole kovinkaan tyydyttäviä. joten ymmärtänette, miksi toisinaan vähän ahdistaa.



Tahtoisin elämääni sellaisen ihmisen, jonka edessä uskaltaisin ihan oikeasti riisua itseni alasti. Ei vaatteiden osalta, sen kyllä osaan, vaan kaikki ne suojakuoren palaset ja naamiot ja roolit ja turhat itsekontrollin välineet, ja olla omana todellisena itsenäni siinä sen toisen edessä. Siinä olisi sekä se seksibloggari-minäni että myös ne kaikki muut osat, jotka tekevät minusta minut ja joista osa joutuu joskus olemaan piilossa, koska pelkään, ettei joku pidä niistä ja menee pois. Siinä olisi sekin osa minusta, joka toisinaan makaa sängyssä kolme tuntia itkemässä ilman mitään järkevää syytä, ja se osa, joka katselee kateellisena vauvanvaatteita shoppailevia odottavia äitejä tai Facebook-kavereiden kuvia kihlasormuksista tai ihanista häistä. Siinä olisi kaikki ne osat, ja sitten kun se ihminen katsoisi minua siinä edessään alasti ja paljaana ja riisuttuna, hän tykkäisi näkemästään. Hän hyväksyisi minut ja kaikki minussa olevat osat, ei hän ehkä niistä kaikista tykkäisi hirveästi, mutta suurinta osaa hän ehkä jopa rakastaisi niin, ettei muutama huonompi puoli niin haittaisi. Hän nauttisi seksistä kanssani mutta ei näkisi minua mielessään pelkkänä hyvin muodostuneena peppuna tai loistavina suihinottoina. Minä en tiedä onko sellaista ihmistä olemassa, mutta jokin vaisto sanoo, että kyllä varmasti on. On oltava muutakin kuin sitä säätöä ja sekoilua, hyppimistä tunnekylmästä suhteesta toiseen tai vaihtoehtoisesti kyhjöttämistä kylmässä sängyssä yksin kattoa tuijotellen.



Tämän postauksen kirjoittaminen oli vaikeaa. Näitä viimeisiä lauseita kirjoittaessani minua hieman jännittää, koska aion kohta painaa Julkaise-nappia ja sitten te kaikki näätte miltä minusta tuntuu. Vähän pelkään ja samalla myös toivon kovasti, että tämän postauksen myötä blogin antama kuva minusta muuttuu. Toivon myös, että kun olen nyt uskaltanut pikkuisen avautua täällä, uskaltaisin ehkä oikeassakin elämässä olla pikkuisen enemmän riisuttuna muiden edessä. Sillä lailla vertauskuvallisessa mielessä, niinku.



keskiviikko 10. elokuuta 2016

Tinderin kuumin kissa

Tinderistä voidaan olla montaa mieltä, mutta sen viihdearvoa ei voi kukaan kiistää. Varsinkin Tinder-urani alkuaikoina sen selaaminen oli usein yhtenä ohjelmanumerona etkoilla ja illanistujaisissa kavereideni keskuudessa, ja jonkin verran olemme harrastaneet myös random huutelua matcheilleni. Viime aikoina Tinderin käyttö on jäänyt vähemmälle, mutta viime viikolla ollessamme ystävieni kanssa reissussa teimme komean palun Tinder-trollailun maailmaan. Reissussa tuli nimittäin otettua niin mahtavia kuvia, että oli aivan pakko selvittää, veisikö niiden kautta tie miesten sydämiin.

Koko idea lähti siitä, että vierailimme Ähtärin eläinpuistossa ja otimme siellä kauniita ilvesaiheisia kuvia, jollaisen kaverini suostutteli minut lataamaan Tinderiin. Sen kaveriksi hän käski laittaa yhden bikinikuvan miehiä houkuttelemaan sekä yhden vapaavalintaisen teemaan sopivan kuvan. Allaolevat kolme kuvaa olivat siis ne, joilla miesten sydämiä lähdettiin valloittamaan:



Tuo ilveskuva on kerta kaikkiaan hurmaava, eikö? Niin me ehdottomasti ajattelimme, ja seuraava askel oli selvittää, mitä maaseudun miehet olivat asiasta mieltä. Niimpä pyyhkäisin reippaasti oikealle seuraavat 70 jätkää, joista matcheiksi päätyi lopulta ehkä n. 45. Aika hyvä onnistumisprosentti, vaikka toki osa oli minut laittanutkin jatkoon entisten hieman salonkikelpoisempien kuvieni perusteella. Ilveskuva kuitenkin herätti paljon kiinnostusta, sillä ei mennyt kauaa kun puhelimeen alkoi tärähdellä tasaisella tahdilla yhteydenottoja uusilta matcheiltani. Alla muutama esimerkki viesteistä, joita tällä kuvasetillä sain:










Mitäs mieltä te olette, laittaisitteko kuuman ilveksen jatkoon vai veisikö tuo pohjoisen uljas kissaeläin fiiliksenne pakkasen puolelle? ;)

tiistai 9. elokuuta 2016

Viettäisitkö loppuelämäsi mielummin ilman rakkautta vai ilman seksiä?

Hiljattain pohdimme ystävieni kanssa mielenkiintoista dilemmaa. Kyseessä oli itse asiassa minulle esitetty totuus vai tehtävä-pelin kysymys, joka kuului seuraavasti:

"Viettäisitkö loppuelämäsi mieluummin ilman rakkautta vai ilman seksiä?"

Meillä oli ystävieni kanssa hieman eriävät mielipiteet siitä, kumpi sitten olisi se parempi vaihtoehto. Heistä itsestäänselvä valinta oli rakkaus, mutta minusta valinta on äärettömän vaikea, koska koko kysymyksen asettelu on hiukan ongelmallinen. Sinänsä yksinkertainen kysymys muuttuu nimittäin aika moniulotteiseksi, kun sitä ryhtyy tarkastelemaan lähemmin. Voiko nimittäin edes olla rakkautta ilman seksiä? Miten se silloin eroaa tavallisesta ystävyyssuhteesta?

Mikäli päättäisin tässä ja nyt valita loppuelämäni kohtaloksi seksittömän mutta rakkaudentäyteisen elämän, se tarkoittaisi kai sitä, että jossakin vaiheessa päätyisin parisuhteeseen, jossa seksiä ei harrastettaisi. Minulla olisi siis kumppani, joka rakastaisi minua, mutta ei syystä tai toisesta voisi tai haluaisi harrastaa seksiä kanssani. Se, että suostuisin elämään sellaisessa parisuhteessa tai ylipäätään aloittaisin sellaisen, tuntuu kovin epätodennäköiseltä. Tietysti tilanne olisi eri silloin, jos vaikkapa pitkäaikainen kumppanini esimerkiksi sairastuisi eikä sen vuoksi pystyisi harrastamaan seksiä, mutta jos suhde olisi alusta lähtien seksitön.. No, en voi kuvitella tilannetta jossa tyytyisin sellaiseen. Mitä rakkautta se sellainen olisi, jossa ei olisi fyysistä puolta ollenkaan? Kuinka voisin edes uskoa kumppanini rakkauteen, jos hän kuitenkin ilmaisisi haluttomuutensa olla lähelläni, koskea minuun ja tuottaa minulle nautintoa? Ehkä sitten, jos tämä ihminen olisi vaikkapa neliraajahalvaantunut eikä yksinkertaisesti pystyisi koskemaan minuun, mutta se että päätyisin tällaisen ihmisen kanssa suhteeseen, vaikuttaa aika epätodennäköiseltä. En usko, että pystyisin sitoutumaan suhteeseen, jos se tarkoittaisi minulle seksitöntä loppuelämää, oli kyseessä kuinka spesiaali ihminen tahansa.

Jos taas valitsisin rakkauden sijaan seksin, voisin unohtaa kaikki romanttiset haavekuvat unelmahäistä, ydinperheestä ja jonkun vierellä vanhenemisesta. Tilalle saisin kuitenkin vapauden, josta niin kovasti nytkin nautin, sekä runsaasti nautintoa ja erilaisia kokemuksia. Minulla olisi ystäväni ja perheeni, joita rakastan ja jotka rakastavat minua, ja voisin hyvin saada lapsiakin, joten elämästäni ei tavallaan kuitenkaan puuttuisi rakkautta, vaikka jäisinkin paitsi siitä romanttisesta ihmissuhteesta. Toisaalta sitten, miten romanttinen suhde sitten eroaa tavallisesta ystävyyssuhteesta, muuten kuin seksin osalta? Miksi kaipaisin elämääni ihmistä, jolle olisin kuin kuka tahansa ystävä, mutta joka estäisi minua harrastamasta seksiä?

Tiivistettynä siis:

Jos valitsen rakkauden, saisin elämänmittaisen parisuhteen, rakastavan ja turvallisen kumppanin jonka vierellä vanheta, mahdollisesti adoptoituja lapsia, onnea ja iloa tuhat kiloa. Toisaalta massiivisen seksuaalisen turhautumisen, epäilyksiä kumppanin tunteista (tuskin pääsisin yli siitä, ettei rakastamani ihminen haluaisi minua) tai, kumppanin ollessa sairas tai vammautunut, elämän omaishoitajana. Ei tarvitsisi mennä sukujuhliin yksin ja olisi joku jonka kanssa katsoa telkkaria iltaisin, mutta suhteesta puuttuisi kipinä. Se voisi olla ok joskus 65-vuotiaana rakkauden suurimman roihun sammuttua, mutta se roihu tarvitaan ensin.

Jos taas valitsen seksin, valitsen elämän ilman vakituista kumppania, yksinelämisen, enkä pääse koskaan naimisiin. Toisaalta olisin vapaa, ja voisin harrastaa seksiä mielin määrin, kuten nytkin olen tehnyt. Voisin saada lapsia, joita rakastaisin ja rakkautta elämääni toisivat myös ystäväni ja muut perheenjäseneni. Toisin sanoen, elämäni voisi olla onnellista ja hyvää vaikka sormessani ei kimaltaisikaan nimetöntä.

Valitsisin siis mieluummin elämän ilman rakkautta kuin ilman seksiä, mikäli rakkauden oletetaan tarkoittavan romanttista rakkaussuhdetta. En kuitenkaan nää mitään väärää toisenlaisessakaan valinnassa, mutta itselleni sitoutuminen seksittömään elämään ja ihmiseen, joka ei haluaisi minua, tuntuu ainakin tällä hetkellä aika mahdottomalta ajatukselta. Ehkäpä tilanne muuttuu sitten, kun olen vaihdevuodet ylittänyt yksinäinen mummelinalku, joka vain toivoisi, ettei tarvitsisi juoda päiväkahveja yksin. Palataan asiaan sitten!

maanantai 1. elokuuta 2016

Miehen tuoksu

On hämmentävää, miten hyvä tuoksumuisti ihmisellä voi olla. Tietyt tuoksut saattavat tuoda elävästi mieleen monen vuoden takaisia tapahtumia, vaikka niitä ei olisi ajatellut aikoihin. Tuoksut ovat usein myös sellaisia, ettei niitä osaa kuvailla sanoin, mutta silti onnistuvat tuomaan vahvojakin tuntemuksia mieleen heti ensi nuuhkaisulla.

Siitä, miten ihmisen ominaistuoksu ja feromonit vaikuttavat parinvalintaan, on tehty lukuisia tutkimuksia. Väitetään ainakin, että miehet pystyisivät jotenkin alitajuntaisesti haistamaan milloin naisella on ovulaatio ja että naiset tuoksuisivat hedelmällisimmillään miesten nenään parhaimmalta. Olen kuullut väitettävän myös sellaista, että miesten hien haju herättäisi naisissa seksuaalista halua. Sen voin kyllä sanoa varmaksi, ettei kenenkään hikisen treenikassin haistelu varsinaisesti kuulosta asialta joka saisi pöksyni kastumaan, mutta sitä en ryhdy vähimmissäkään määrin kiistämään, etteikö tuoksuilla olisi merkitystä halujen heräämisen kannalta. Hyvä todiste siitä on muun muassa eräs hämmentävä ilmiö, jonka olen tässä sinkkuvuosieni aikana huomannut.

Välillä nimittäin on käynyt niin, että vaikkapa bussissa tai esimerkiksi ravintolan terassilla lähistölleni on sattunut joku aivan tuntematon mies, joka tuoksuu samalta kuin joku entinen heilani. Ja sen tuoksun haistaminen on sekä välittömästi palauttanut mieleeni kaikki seksuaaliset muistot kyseisestä miehestä, että myös saanut minut pikkuriikkisen kiihottuneeksi. On erittäin hämmentävää ruveta yhtäkkiä himoitsemaan jotakin random miestä, yleensä vielä jotakin ulkonäöllisesti erittäin epäkiinnostavaa tyyppiä, vain hänen tuoksunsa takia. Ei esimerkiksi samantyyppinen ulkonäkö, puhetyyli tai mikään muu ominaisuus saa minussa aikaiseksi samanlaista reaktiota. Kiinnostavaa on myös se, etten osaisi pyydettäessä kuvailla yhdenkään entisen heilani tuoksua mitenkään, mutta kun haistan jonkun tuoksun, pystyn salamannopeasti sanomaan kenen tuoksua se muistuttaa.

Tuoksut ovat tärkeitä myös ihmissuhteissani. Minusta on ihanaa, kun miehen lähdettyä luotani haistan hänet silti lakanoissani, tai joskus tuoksu tarttuu esimerkiksi omiin vaatteisiini tai hiuksiini. Siitä tutusta tuoksusta tulee turvallinen olo, ja varmaan se onkin se syy, miksi niin innostun tutulta tuoksuvista tuntemattomista miehistä. Vaikka tietenkään tuoksu ei ole täsmälleen sama, vaikka random bussimies ja entinen heilani käyttäisivätkin samaa hajuvettä, saippuaa, pyykinpesuainetta ja kaikkea sensellaista, koska ihmisen ominaistuoksu paistaa aina pikkuisen kaikkien hajusteiden alta. Mutta tarpeeksi samankaltainen, jotta se muistuttaisi siitä hyvältä tuoksuvasta kainalosta, jossa olen joskus saanut nukkua.

Olen joskus kokeillut suihkuttaa jotain miehen käyttämää tuoksua esimerkiksi vaatteeseen, mutta ei siitä tule samanlaista fiilistä. Kenenkään likapyykkiä en sentään ole ruvennut nuuskimaan, vaikka tämän postauksen perusteella kuulostankin ehkä hieman perverssiltä alushousujen nuuskijalta.