tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kokemuksia Wonderlust-seksifestivaalista

"Wonderlust on monimuotoista ja tiedostavaa seksiä juhliva festivaali. Se kutsuu yhteen heteroita ja queereja, seksuaaliaktivisteja ja uteliaita aloittelijoita, kinkyjä ja ujoja, sekä kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät olisi aiemmin kuvitelleet osallistuvansa seksifestivaaleille."

Tiesittekö te, että Helsingin Suvilahdessa järjestettiin reilu viikko sitten tälläinen tapahtuma? Kolmipäiväinen festivaali, jonka ideana on perinteisten seksimessumeininkien sijaan tarjota jokaiselle osallistujalle mahdollisuus tutkia ja ilmaista omaa seksuaalisuuttaan muun muassa erilaisten työpajojen, elokuvanäytösten ja bileiden muodossa. Erityisen kiinnostava osa festivaalia oli valmistujaislauantaina juhlittu Play Party, jossa juhlijoille tarjottiin tanssilattian ja menevän musiikin lisäksi mahdollisuus harrastaa seksiä paikan päällä. Olin itse kyseisenä päivänä juhlimassa toisaalla: en ollut varma riittäisikö uskallukseni näin rohkeisiin bileisiin, puhumattakaan siitä olisinko saanut ketään lähtemään juhliin kanssani. Hauskan sattuman kautta tapasin kuitenkin viikonloppuna erään bileisiin osallistuneen ihmisen, ja hän ystävällisesti kertoi suhteellisen yksityiskohtaisen kuvauksen kokemuksestaan. Joten, hyvä seksin- ja tiedonjanoinen lukijakuntani, luvassa raporttia suoraan kuumalta pelikentältä!

Play Partyjen miljöönä toimi Suvilahden Tiivistämö. Bileistä löytyi paljon erilaisia tiloja, kuten tanssilattia, jossa kuulemma soi joku synkähkö konemusiikki, alkoholittomia drinkkejä tarjoileva baari, halailunurkkaus jossa musiikki soi hiljaisempaa ja jossa sai rauhoittua, halailla ja pussailla, sekä sitten kolme patja-aluetta, jotka oli varattu sekstailijoille. Patjojen vierellä oli ämpäreitä, joista löytyi muun muassa kondomeja, kumihanskoja ja liukuvoiteita. Ulkoa löytyi myös muutaman euron maksanut parakkisauna, ja bileistä löytyi myös jonkinlainen katosta riippunut köysiviritelmä, jossa jossakin vaiheessa ilmeisesti pidettiin joku show. Pukukoodina bileissä oli mikä vaan maan ja taivaan väliltä, kunhan päällä on jotakin muuta kuin tavalliset arkivaatteet. Paikan päältä löytyi kuulemma kaikenlaisia asuja kunnon PVC-kokovartalopuvuista lastenvaatteisiin ja tutteihin. Tietolähteeni itse oli liikkeellä BDSM-henkisessä asussa farkuissa, ilman paitaa ja mukavalla kidutusvälinearsenaalilla varustettuna. Hänellä oli mukanaan myös seuralainen, jota tietolähteeni piti talutushihnaan sidottuna.


Tälläistä tarvikearsenaalia tietolähteeni kuulemma kantoi bileissä mukanaan.


Tietolähteeni seuralaisineen oli kuulemma viettänyt ison osan illasta baarin vieressä sijaitsevassa cuddling-nurkkauksessa, seurassaan paikan päällä sovitusti tavatut nainen ja bi-mies. Siellä he olivat kaikki neljä yhdessä nipussa pussailleet ja halailleet toisiaan, ja oli kuulemma ollut kivaa. Ennen halailua tietolähteeni oli seuralaisineen viihtynyt hetken verran kuulemma myös patjaosastolla, jossa he olivat pistäneet pystyyn kunnon dominointisession. Varsinaista yhdyntää he eivät kuitenkaan kuulemma harrastaneet, mutta yhtä sun toista muuta tuli kuulemma tehtyä. Heidän vieressään patjalla oli kuulemma muutama pariskunta panemassa, ja lähistöllä makoili myös ihmisiä juttelemassa samalla kun tietolähteeni ruoski seuralaistaan piiskalla pakaroille. Paikan päällä oli kuulemma paljon ihmisiä ihan vain katselemassa ympärilleen ja nauttimassa tunnelmasta ryhtymättä itse kuitenkaan mihinkään sen kummempaan touhuiluun. Kanssajuhlijat olivat kuulemma erittäin kohteliaita, eikä kukaan tunkenut kyselemään että lähdetkö panemaan, vaikka sellaista toki olisi voinutkin odottaa. Tietolähteeni oli kuulemma odottanut paljon pervompaa meininkiä, ja oli yllättynyt positiivisesti kun homma ei sitten ollutkaan ihan niin hc kuin odotuksissa.

Ovet bileisiin avattiin kello 21 ja sisään pääsi kello 23 asti. Sen jälkeen juhlista pääsi vain ulos, millä taattiin että porukka bileissä pysyy samana ja tutustuminen uusiin ihmisiin on helpompaa. Bileissä ei myöskään tarjoiltu ollenkaan alkoholia, sillä siten ne voitiin pitää käynnissä niin kauan kuin porukkaa riitti eikä tarvinnut lopettaa pilkun aikaan. Tietolähteeni oli kuulemma juonut ennen bileitä pari lasia viiniä, joten oli koko kekkereiden ajan aika lailla selvinpäin. Se oli kuulemma hyvä juttu siinä mielessä, että hän pitää enemmän seksistä selvinpäin kuin kännissä, mutta toisaalta alkoholi olisi voinut vapauttaa estoja ja vapauttaa ihmisiä kokeilemaan juttuja enemmän kuin nyt. Tietolähteeni mukaan bileistä jäi positiivinen fiilis, ja erityisesti patja-alueella monen katselijan edessä tapahtunut BDSM-sessio jäi hänen mieleensä hyvällä tavalla tuhmana kokemuksena.

Paikan päällä oli kuulemma ollut myös Sexpon seksuaaliterapeutti sitä varten, jos joku juhlijoista olisi tahtonut keskustella seksistä ja seksuaalisuudesta. Ja varmasti tahtoikin, sillä huomasin itsekin tänä viikonloppuna, että uuden opiskelupaikkani ja tämän blogin ansiosta ihmiset halusivat keskustella kanssani seksistä ja omasta seksielämästään. Tuntuu aika mahtavalta, että moni sellainenkin ihminen, jota en vielä niin hyvin tunne, kokee minut niin luotettavaksi että uskaltaa tulla puhumaan omista kokemuksistaan tai kysymään neuvoa seksiin liittyviin pulmiinsa. Ja sekin on mahtavaa, että sitä lähtee lauantai-iltana baariin ja tulee sunnuntaiaamuna takaisin tälläisen mehukkaan tarinan kera. Suuri kiitos tietolähteelleni kokemustesi jakamisesta!

Ensi vuonna minäkin ehkä menen katsomaan tätä meininkiä ihan paikan päälle. Käy sinäkin katsomassa tästä linkistä, mikä on homman nimi.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin tuolla viime vuonna ja koin bileet melkolailla samalla tavalla kuin "lähteesi". Valitettavasti Suomessa monissa tämänkaltaisissa tapahtumissa; jos niitä edes on, on alkoholi liian suuressa osassa. Olen sinua jo hieman vanhempi ja näen ja tiedostan nuo monet ongelmat suhteissa. Olen varmasti elänyt 70% seksuaalisuutta varmaankin liki 20 vuotta, sen myönnän. Onneksi nyt tiedän ja väitän opetelleeni paljon ja koen siksi iloa itsestäni ja sitä erityisesti mitä nyt ehkä osaan tuottaa muille, aiemmin se ei ehkä ollut niin.
Ps. Jatka bologiasi, en ole Tinderissä ja luultavasti olisin sinulle liian vanha :D
En ensimmäiseen viestiini lisää tunnistetietojani, mutta voinen sen tehdä jos joku tahtoo keskustella kanssani seksuaalisuuden eritasoista/ muodoista... Väitän että olen esim. hieronnan vienyt hyvään asteeseen:)
T. Jake (JPTA)