maanantai 28. maaliskuuta 2016

Öisiä videoita

Olen pyöritellyt mielessäni paria postausaihetta tämän viikon aikana, ja tarkoitukseni oli kirjoittaa niistä blogiin ensi viikon aikana. Sitten eilen makasin keskellä yötä sängyssä kuuntelemassa musiikkia ja jotenkin ajatukset lähtivät rullaamaan, ja päädyinkin latelemaan pohdintojani videolle. Tänään siis luvassa jälleen videopostaus, joskaan mitään nähtävää näissä videoissa ei juurikaan ole, vaan pääpointti on sanallisella ilmaisulla. 










Tuossa viimeisessä videossa juttu lähtee jo aika diipiksi. Nyt katsottuani videon uudelleen huomasin puhuvani yhdessä kohtaa mahdollisesta tulevasta aviomiehestäni ja lasteni isästä pelkkänä lastenhoitoapurina ja helppona seksinä, mutta en nyt sentään ihan sitä tarkoittanut. Pointtini oli siinä kohtaa vaan se, että perheellisenä parisuhde on mielestäni se ideaalitilanne johon kannattaakin pyrkiä, kun taas nyt nuorena voi tavallaan olla jopa parempi olla sinkku. Ja tuo juustojuttu, niin, ensimmäisessä videossa mainittu eksäni valitti yhdessä asuessamme aina siitä että ostin hänen mielestään tylsän makuista juustoa, ja se on näköjään nyt syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi :D

Pahoittelut vielä surkeasta kuvanlaadusta. Nämä pätkät on tosiaan kuvattu keskellä yötä pilkkopimeässä, vikassa videossa valoa tuo puhelimen taskulamppu. Jos rakeisuus ja tuo meikitön nassuni kauheasti häiritsee, sulkekaa vaikka silmänne ja nauttikaa täysin siemauksin taustalla soivasta musiikista ja rauhoittavasta äänestäni ;)

ps. jos jotakuta kiinnostaa, taustalla soivat biisit ovat:

video 1: Piecey - Luck
video 2: Prok & Fitch - Tears (Original Mix)
video 3: Tube & Berger, J.U.I.C.E. - Disarray (Original Mix)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Hauska blogi sulla, ootan aina innolla uutta postausta, vaikka välillä tuntuukin, että tää tarkottaa sulle enemmän tapa etsii seuraa ja perustella ittelles miks joku juttu ei toiminu, kun aidosti pohtia rakkautta, seksiä ja seurustelua ilmiöinä. Ja tämähän on tosi ok! Itsehän päätät, millaista blogia pidät. Päätin kuitenki kommentoida ja sanoa että olen tosi eri mieltä siitä, mitä sanoit viimeisessä videossa parisuhteen olemisesta itseisarvo. Tämä päti ehkä 30 vuotta sitten, mutta yhteiskuntamme on muuttunut hyvin paljon noista ajoista. Nykyään sinkkuutta jopa ihannoidaan ja Helsingissäkin joka toisen oven takana asutaan yksin. Avioliitto ja perheen perustaminen ei ole enää normi, eli suurin osa ihmisistä on kanssasi samaa mieltä, et ole siinä mielessä kovin yksin ajatustesi kanssa. Eipä muuta.

Hyvää kevättä, toivottaa Maria

Larissa kirjoitti...

Hei Maria!

Kiva että tykkäät blogistani, vaikka vähän hämmästelenkin kuvaa minkä olet minusta tämän perusteella saanut. En minä tätä minään deitti-ilmoituksena käytä :D onhan se totta kuitenkin, että kirjoitan tätä aika vahvasti omaan elämääni pohjautuvasta näkökulmasta ja mietin minua itseäni koskettavia juttuja enkä siksi ehkä pohdiskele noita ilmiöitä kovin yleismaailmallisesti.

Sekin on ihan totta, että ei sinkkuutta ajatella niin erikoisena valintana kuin joskus aikaisemmin. Siitä huolimatta ainakin omassa tuttavapiirissäni moni pitää ihan itsestäänselvänä että parisuhteeseen tässä koko ajan tähdätään, ja tiettyyn ikään mennessä pitäisi olla mies ja lapset hankittuna. Ja itsekin ajattelen kyllä niin, että haluaisin tulevaisuudessa elää parisuhteessa ja perustaa perheen ja ajatus siitä että olisin vielä joskus yli kolmikymppisenä yksinasuva sinkku ahdistaa kovin. Että tarkoitin videossani ehkä enemmän sitä, että tässä vaiheessa elämää, kun olen vielä aika nuori, on minusta erittäin ok olla yksin eikä etsiä aktiivisesti vakavaa suhdetta, mutta sitä jotenkin kyseenalaistetaan kauheasti. Esimerkiksi eräs seurusteleva ystäväni kyselee aina hirveän kärsimättömänä että milloin minä ja joku tapailemani mies ryhdymme tosissamme seurustelemaan, ja ajattelee että jos miehessä ei ole mitään vikaa, on seurustelu ihan selkeä seuraava askel. Kauhean vaikea selittää tätä kirjallisessa muodossa, mutta joka tapauksessa pointtini ei ollut se etteikö sinkkuus olisi yhteiskunnan tasolla hyväksyttävä valinta, vaan ehkä enemmän sitä, että saan hirveästi hämmästelyä siitä että viihdyn yksin enkä kaipaa vakavaa parisuhdetta juuri nyt.