maanantai 29. helmikuuta 2016

Anteeksi

Moi tyypit, kivaa karkauspäivää! En ikävä kyllä päässyt kosimispuuhiin tänään enkä siis ole sen paremmin kihloissa kuin uuden hamekankaankaan omistaja, mutta muuten päivä on ollut varsin tapahtumarikas. Sitä oli myös mennyt viikko, jonka aikana keksin noin viisisataa postausaihetta. Onkin tuntunut hieman haastavalta aloittaa kirjoittaminen, koska en tiedä mistä aloittaisin. Tartutaan nyt ensimmäisenä sellaiseen aiheeseen, jota olen pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa, eli anteeksi pyytämiseen. Millaisia asioita ja tekoja pitäisi pyytää anteeksi, ja millaisia taas ei?

Minua on pariin otteeseen kritisoitu siitä, että pyytelen liikaa anteeksi. Ja se on ehkä ihan totta, olen aika kova pahoittelemaan vaikkapa myöhästymisiä tai jos tönäisen jotakuta vahingossa metrossa. Tai välillä suustani lipsahtaa ihan puolihuomaamattomasti sellainen "anteeksi vaan, mutta.."-alkuinen lause. Sellaiset kai ovat sitten niitä, jotka ihmisiä ärsyttävät eniten. Eihän se anteeksipyyntö kuitenkaan ole mikään taikasana. jonka lisääminen lauseeseen oikeuttaisi loppulauseessa mitä tahansa loukkauksia. Ei minulla kuitenkaan ole tapana loukata ihmisiä tahallani, mutta jokin anteeksi pyytelyssäni on ilmeisesti joidenkin mielestä ärsyttävää. En mielestäni kuitenkaan ole sellainen kynnysmattomainen anteeksi että olen olemassa-tyyppi.. Voi kuitenkin olla, että tämän ominaisuuteni vuoksi odotan välillä anteeksipyyntöä sellaisissa tilanteissa, joissa toinen ei koe mitään tarvetta pyytää anteeksi.

Mielestäni anteeksi pitää pyytää silloin, jos on jotenkin loukannut toista. Myös silloin, jos ei tehnyt sitä tahallaan. En tarkoita sitä, että pitäisi kyyneleet silmissä rukoilla polvillaan anteeksiantoa, mutta mielestäni on kohteliasta ja huomaavaista ilmaista pahoittelunsa siitä, että tuli vahingossa loukanneeksi toista. Jos vaikkapa tönäisisin jonkun vahingossa laiturilta järveen, pyytäisin ehdottomasti anteeksi vaikka en olisikaan tehnyt sitä tahallaan. Vastaavasti jos sanoillani pahoittaisin jonkun mielen, olisin vilpittömän pahoillani siitä, vaikka en millään tavalla sitä tarkoittanutkaan tehdä. Ei sitä tekoa itsessään tarvitse välttämättä pahoitella, jos sen on tarkoittanut vaikkapa auttamaan toista, mutta voi ilmaista pahoittelunsa siitä että pahoitti toisen mielen. Ja sitten ehkä yrittää selittää, mihin oli pyrkimässä omalla toiminnallaan. Toisaalta anteeksipyyntö on aika yhdentekevä, jos sitä ei oikeasti tarkoita. Jos on omasta mielestään toiminut oikein ja joku siitä loukkaantuu, voi olla tosi vaikeaa esittää sitä vilpitöntä anteeksipyyntöä. Aika helposti siitä tulee juuri sellainen "sori vaan, mutta"-tilanne, eikä se anteeksi-sana oikeasti tarkoita yhtään mitään.

Oma neuvoni olisi pyytää anteeksi mielummin liikaa kuin liian vähän, mutta sekään ei ilmeisesti ole kaikkien mielestä hyvä juttu. Siitä huolimatta kannustan mielummin olemaan huomaavainen, kohtelias ja ystävällinen kuin pihtailla sitä anteeksipyyntöä hirveästi. Kannattaa myös yrittää välttää sitä sori vaan, muttaa. Sitä itsekin taidan pyrkiä tekemään tulevaisuudessa.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Minä, ihmissuhdebloggari

Yksi lempibloggereistani, Suoraanpuhujan päiväkirjan Sofia kirjoitti hiljattain hyvän postauksen siitä, kuinka blogipersoonallisuus lähtee elämään omaa elämäänsä vaikuttaen myös yksityiselämään. Tekstissä Sofia mietti muun muassa sitä, tekeekö blogi hänelle hyvää vai pahaa, kun blogipersoona on ajautunut kauas yksityishenkilö-Sofiasta ja saattaa karkottaa pois miehiä, jotka saavat blogin perusteella vääränlaisen kuvan. Välillä on tullut itsekin mietittyä sitä, minkälaisen kuvan oikein annan ihmisille itsestäni tämän blogin perusteella. Tässä tekstissä jaan ajatuksiani siitä, minkälaisia vaikutuksia tällä blogilla on ollut minuun itseeni sekä ihmissuhteisiini.


Kuvituksena tällä kertaa kukkia kevätfiilistä tuomaan. Koska why not?

Perustin Teekutsuilla-blogin viime kesänä pitkän harkinnan jälkeen. Bloggaamista olen harrastanut jo seiskaluokasta asti eli yli kymmenen vuotta, aina vähän vaihtelevilla aihesisällöillä, mutta vasta tämä nykyinen ihmissuhde- ja seksipainotteinen aihevalinta tuntuu oikeasti omalta ja sellaiselta, että kirjoitettavaa riittää. Näin rohkean blogin perustaminen tuntui kuitenkin aluksi pelottavalta, koska tämä ei varsinaisesti ole sisällöltään sellainen jota haluaisi mainostaa vaikkapa työhaastatteluissa tai sukujuhlissa. Aluksi kirjoitin tätä anonyymisti ja aika salatusti ettei minua voisi tähän mitenkään yhdistää, mutta kun saamani palaute tuppasi olemaan pelkästään positiivista, halusin laajentaa lukijakuntaani ja perustaa blogille omat Facebook-sivut. Ja koska linkitän postaukset nykyään myös omalle Facebook-aikajanalleni, tuntui anonyymiyskin hieman hölmöltä ja kirjoitan nykyään avoimesti omalla nimelläni. Löytyypä tuolta yläbannerista kuvakin minusta, olkoonkin selkä kameraan päin. Olen tullut siihen tulokseen, että jos jotakuta blogini sisältö häiritsee ja siitä haluaa minulle valittaa, voi ihan rauhassa mennä lukemaan muita blogeja. En kuitenkaan kerro täällä mitään yksityiskohtaisia selostuksia seksielämästäni tai julkaise alastonkuvia, vaan rohkeasta aihevalinnasta huolimatta tekstini ovat aika kilttejä. Jos siis joskus joku työpaikka tai muu mahdollisuus menee sivu suun sopimattoman blogin takia, tuskin olisin kyseisessä paikassa viihtynytkään.


Teekutsuilla on kaikista kirjoittamistani blogeista ylivoimaisesti suosituin, ja lukijoita on huomattavasti enemmän kuin millään aikaisemmalla blogillani. Valitsemani aiheet selkeästi vetoavat kohderyhmääni, eli suunnilleen ikäisiini ihmisiin sukupuoleen katsomatta. Harmillisesti kävijämäärät eivät näy kommenteissa ollenkaan, joten ihanat lukijat, kommentoikaa ihmeessä postauksia täällä tai Facebookissa! Täällä sen voi tehdä anonyymistikin jos kiinnijäämisen pelko ei kuulu lempifantasioihisi ;). Olen kuitenkin saanut valtavat määrät positiivista palautetta blogistani, usein hieman yllättäviltäkin tahoilta. Tässä kuluneen reilun puolen vuoden aikana on useamman kerran sattunut niin, että joku vanha tuttu on laittanut Facebookissa viestiä että hei, sun blogi on muuten mahtava. Yllättävintä on, että suurin osa näistä yhteydenotoista on tullut miehiltä. Viimeksi reilu viikko sitten törmäsin baarissa yhteen tuttuun jätkään, joka kehui blogiani odotellessamme juomia baaritiskillä. Ilmeisesti kuuluisa lausahdus "seksi myy" pitää ihan oikeasti paikkansa, sillä seksiaiheiset postaukset vetävät useimmiten eniten lukijoita. Tälläinen jatkuva positiivisen palautteen tulva on tehnyt itsetunnolleni hyvää, ja itseni tituleeraaminen suhde- ja seksibloggariksi tuntuu luontevalta. Kerron blogistani ylpeänä uusille tuttavuuksille, ja kaikkein parasta on, että usein ystävänikin kertovat blogistani omille ystävilleen ja kehuvat sitä eteenpäin. Kiitos vain promoamisesta kaverit <3


Tiesin jo tätä blogia aloittaessani, että aihevalinnan vuoksi tämä tulisi vaikuttamaan tuleviin ihmissuhteisiini jollakin tavalla. Suurin osa miehistä, joita olen tässä blogin perustamisen jälkeen tapaillut, lukee tai on lukenut blogiani. Tämän vuoksi tein jo alussa selkeän päätöksen olla kirjoittamatta meneillään olevista suhteista blogiin mitään raportteja, koska en halua miesten lukevan ajatuksiani suhteesta täältä vaan tuon ne julki mielummin yksityisissä keskusteluissamme. Niimpä tänne ei jatkossakaan tule ilmestymään mitään "tänään minä ja herra X riitelimme siitä ja tästä asiasta, ja minua ärsytti koska blaablaa jotain" tai "viime yönä minä ja herra X harrastimme intohimoista seksiä siinä ja tässä asennossa". Aina välillä olen kuitenkin maininnut jotakin pientä, kuten "tapasin hiljattain erään, jonka kanssa vietimme oikein mukavan viikonlopun". Huvittavaa näissä tapauksissa on kuitenkin se, että usein useampi kuin yksi jätkä on luullut tekstin kertovan itsestään. Esimerkiksi kerran kirjoitin jotain eräästä vanhasta säädöstäni, jolla oli erikoinen nimi ja mitäänsanomaton olemus, ja eräs toinen erikoisemmalla nimellä varustettu tyyppi lähetti perään monta vihaista viestiä, koska luuli tekstin kertovan hänestä. Hehheh, hupsis. Joka tapauksessa olen iloinen siitä, että blogini on saanut miehiltä usein vain positiivista palautetta eikä mitään valitusta ole tullut siitäkään, että esiinnyn bannerikuvassa vähäpukeisena käsiraudoissa. Päinvastoin blogi (ja varmasti myös se bannerikuva) on antanut minusta sellaisen avoimen ja rohkean kuvan, jollaisena itseäni myös pidän ja jollaisena haluan minut nähtävän.

Pidän bloggaamisesta tosi paljon, ja itseni mieltäminen ihmissuhdebloggariksi tuntuu mukavalta. Vieroksun vähän sellaista blogimaailmaa, jossa kuvataan hienoilla kameroilla päivän asuja tai kirjoitetaan jostain terveellisistä aamupaloista, ja sitten ravataan pressitilaisuuksissa ja gaaloissa ja saadaan kauheasti ilmaista kamaa. Siitä huolimatta en yhtään pistäisi pahakseni, jos minäkin voisin tehdä tätä hommaa joskus hieman ammattimaisemmin ja ehkä jopa tienata tällä jotakin, vähintään jonkun satunnaisen goodie bagin jotain blogigaalasta. Tämä blogi on jopa saanut minut miettimään uudenlaisia uravaihtoehtoja valmistumisen jälkeen, ja näiden aiheiden parissa työskentely tuntuisi mielekkäältä tulevaisuudensuunnitelmalta. Lyhyen tähtäimen tavoitteena on kuitenkin vuorovaikutuksen lisääminen minun ja teidän lukijoiden välillä. Pyydänkin siis, että aktivoituisitte kommentoimaan tekstejäni ja vaikkapa ehdottamaan postausaiheita, jotta saataisiin Teekutsuille aikaiseksi vieläkin paremmat meiningit!

torstai 18. helmikuuta 2016

TV-draamaa omien draamojen tilalle

Tykkään tosi paljon kaikista historiallisista tai fantasiatyyppisistä leffoista ja sarjoista, koska niitä katsoessa pääsee hetkeksi arkitodellisuutta pakoon. Välillä silloin kun oma elämä menee alamäkeen tuntuu mahdottomalta katsoa jotain vähänkin realistisempaa ohjelmaa, koska hahmot ja tapahtumat ovat liian samastuttavia. Toisin sanoen, hoidan sydänsurujani mielummin Taru Sormusten Herrasta-trilogialla kuin Bridget Jonesin päiväkirjoilla. Tai oikeastaan valitsen ensiksi mainitun ennen jälkimmäistä ihan missä elämäntilanteessa tahansa.

Aloin hiljattain katsoa Netflixistä uutta sarjaa nimeltä Reign. Se on löyhästi historiallisiin tapahtumiin perustuva draamasarja, joka kertoo Skotlannin kuningatar Maria Stuartista. Sarjan juoni painottuu vahvasti ihmissuhteisiin ja hovissa draamaa riittääkin vaikka muille jakaa, mutta kuninkaallisten politiikan sävyttämät rakkaussotkut tuntuvat mukavan kaukaisilta verrattuna omiini. Oikeastaan sarjaa katsoessa tulee melkeimpä kiitollinen olo siitä, että oma elämä onkin oikeastaan aika yksinkertaista.




Kuumia miehiäkin tästä sarjasta löytyy. Kuva täältä.

Ensinnäkin on tosi mahtava juttu, että kun on tälläinen tavallinen ihminen eikä mikään kuningatar, ketään ei suuremmin kiinnosta kenen kanssa haluan mennä naimisiin tai olla suhteessa. Puolisoa ei tarvitse valita sen mukaan, kenestä on eniten hyötyä valtakunnalle. On myös siistiä, että koska emme elä 1500-luvulla, ei ole pakko olla neitsyt voidakseen mennä naimisiin. Ylipäätään se, että nainen ja mies ovat suhteessa tasavertaiset kumppanit, on aika hienoa verrattuna siihen, että Maria Stuartin aikoihin naimisissakin oleva mies sai tehdä mitä ikinä huvittaa kenen tahansa naisen kanssa, kun taas naimisissa olevan naisen rangaistus avioliiton ulkopuolisesta seksistä oli kuolema. Raiskauksia ei sentään hyväksytty, vaikkakin raiskattu naimaton nainen oli käytännössä naimakelvoton. Sitten kun sarjan hahmot pohtivat miten estää koko valtakuntaa luhistumasta samalla kun kaikki juonittelevat toisiaan vastaan ja harrastavat seksiä ristiin rastiin ympäri linnoja, tuntuu aika vähäpätöiseltä murehtia miksi joku ei ole vaikka tekstannut pariin päivään.

Reignin lisäksi muita kivoja sopivan kaukaisissa sfääreissä liikuskelevia sarjoja ovat muun muassa Supernatural, jossa saa demonien ja kummitusten lisäksi haukkoa henkeään sarjan toisen päähenkilön kuumuudelle, sekä Spartacus, joka on täynnä ihanan övereitä ja verisiä taistelukohtauksia ja kuumottavan yksityiskohtaisia seksikohtauksia. Jos taas kaipaa sarjaa, joka on kaikessa överikliseisyydessään jopa hyvä, kannattaa tutustua Teen Wolfiin tai Vampyyripäiväkirjoihin. Vampyyreista kertoo myös HBOn True Blood, josta myöskin löytyy sekä mieletöntä mieskomeutta sekä kuumia seksikohtauksia. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä olen oikeasti aikamoinen fantasiasarjafani. Sisäinen nörttityttöni kuittaa ja laittaa seuraavaksi Netflixistä pyörimään uuden jakson Reigniä.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Muutos on väistämätöntä

Huomenna tulee tasan kaksi vuotta siitä, kun jätin eksäni. Ei se mikään suuri juhlapäivä ole minkä olisin kirjoittanut kalenteriini, mutta olihan se aika iso elämänmuutos joka kyllä jäi mieleen. Muistan vieläkin elävästi ne fiilikset joita silloin koin, ja kun mietin elämääni nyt, silloiset murheeni lähinnä naurattavat. Jotkut sanovat joskus, etteivät ihmiset voi muuttua vaikka haluaisivat, mutta en voisi olla enempää eri mieltä, kun mietin itseäni kaksi vuotta sitten ja nyt. Sieltä on kuljettu niin pitkä matka tähän hetkeen, että olen monelta osin täysin eri ihminen. Enkä vain verrattuna siihen aikaan, vaan paljon muutosta on tapahtunut verrattuna myös esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden takaiseen itseeni.


Kuvituksena random selfieitä, jotka eivät liity mitenkään mihinkään, mutta näytän niissä kuulemma hyvältä. Silmänruokaa tarjolla siis niille, jotka eivät usko että olen muuttunut vaan edelleen pitävät minua nättinä mutta tosi hankalana ihmisenä..

Minun mielestäni on päivänselvää, että ihminen muuttuu sekä halutessaan että myös haluamattaan. Toki jokaisen persoonallisuutta määrittää vahvasti syntymässä saatu temperamentti, joka on jokaisella erilainen, mutta koska emme ole vaistojen varassa eläviä villieläimiä, on omiin temperamenttipiirteisiin mahdollista vaikuttaa niin halutessaan. Temperamenttihan tarkoittaa ihmisen tapaa reagoida asioihin, ja itselläni se reagointitapa on nopeasti syttyvä, eli voin syttyä nollasta sataan sekunnissa ja toisinpäin. Olen kuitenkin tietoisesti opetellut harkitsemaan asioita pidempään ja hillitsemään itseäni ennen kuin räjäytän tunteeni toisen silmille jossain vahvoja reaktioita herättävässä tilanteessa. Temperamentti on kuitenkin tosi perustavanlaatuinen osa persoonallisuutta, joten sen muuttaminen pysyvästi on tosi vaikeaa. Hieman helpompaa on muuttaa sellaisia opittuja toimintatapoja, mutta työtä sekin vaatii. Oma heikkouteni on yhä edelleen asioiden ylianalysointi ja -dramatisointi, ja siitä piirteestä pyrin aktiivisesti eroon. Jos vertaan nykyistä itseäni vaikkapa vuoden takaiseen, on kehitystä tapahtunut tosi paljon. Ylianalysoin vieläkin, mutta useimmiten pystyn rauhoittamaan itseni tai vähintäänkin pitämään tekemäni analyysit omana tietonani. Se on jo paljon se, sillä syyttely jonkun tekemäni virheellisen päätelmän takia ei tehnyt kovin hyvää ihmissuhteilleni. Pahoittelut vaan kaikille jotka joutuivat tästä kärsimään, en tee sitä enää!


Ihminen muuttuu elämän myötä myös tahtomattaan. Sitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että jokin tapahtuma jättää jälkensä ihmiseen. Minullekin on tässä kahden vuoden aikana tapahtunut yhtä sun toista, joka on vaikuttanut persoonallisuuteeni ja käyttäytymiseeni. Kahden vuoden takainen minä olisi melko järkyttynyt monista asioista, jotka ovat nykyään minulle arkipäiväisiä. Pidin itseäni silloin muun muassa ihmisenä, jolle seksillä ei ole kauhean suurta merkitystä. Jokainen tätä blogia lukeva ja minua yhtään tunteva tietää, että tuollaisen väitteen kuuleminen suustani nyt olisi täysin absurdia. Pidän nykyisestä minusta enemmän kuin silloisesta tai vaikkapa vuoden takaisesta. Olen nykyään rennompi ja rohkeampi, suorapuheisempi ja vähemmän dramaattinen. Ikävä kyllä myös negatiivisia muutoksia on tapahtunut. Ennen luotin ihmisiin helpommin, mutta nykyään itseni avaaminen jollekulle oikeasti tuntuu tosi pelottavalta. Sen vuoksi en oikein osaa ihastua enää, koska en anna itselleni lupaa luottaa kehenkään. Onneksi tilanne on senkin suhteen huomattavasti parempi kuin vaikkapa vajaa vuosi sitten, jolloin melko kylmästi särjin erään ihmisen sydämen välittämättä kauheasti, koska itse olin vielä niin rikki toisen ihmisen jäljiltä. Ja ompahan elämä helpompaa nykyään, kun en anna kenellekään edes mahdollisuutta satuttaa pahasti.


Muutos on väistämätöntä ja itse huomaan itsessäni paljon muutoksia entiseen verrattuna, mutta se huomaavatko muut niitä onkin ihan asia erikseen. Sillä usein käy niin, että vaikka joku väittää olevansa muuttunut, sitä kuitenkin pitäytyy niissä omissa mielikuvissaan kyseisestä ihmisestä eikä edes anna tälle mahdollisuutta. Kuitenkin minä ainakin toivoisin, että jotkut ihmiset menneisyydestäni antaisivat minulle mahdollisuuden näyttää, että olen erilainen kuin ennen. Samaten yritän itse olla valmis antamaan muille mahdollisuuden vastaavaan. Helposti kuitenkin voi käydä myös niin, että vaikka olisikin itse muuttunut, jonkun menneisyydestä tutun ihmisen kanssa oleminen voi taannuttaa takaisin samoihin käyttäytymismalleihin ja samojen virheiden toistamiseen kuin aikaisemmin kyseisen ihmisen kanssa. En kuitenkaan usko, että vaikkapa minä ja eksäni voisimme enää olla samanlaisessa suhteessa kuin silloin aikoinaan, tai oikeastaan olla ylipäätään minkäänlaisessa suhteessa toistemme kanssa. Olemme molemmat muuttuneet niin paljon: häntä kiinnostaa kirkko ja uskonto, minulla on seksiblogi, joten emme ehkä ole enää se paras mahdollinen yhdistelmä. Sen sijaan muutos entisestä voisi ehkä mahdollistaa sen, että joku minulle menneisyydessä epäsopiva tyyppi voisikin ehkä olla nyt sopivampi. Kuka tietää?

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää ystävänpäivää!

Moi tyypit, ihanaa ystävänpäivän iltaa! Oma rakkauspäiväni on sujunut aika rauhallisesti, aamupäivä meni eilisillasta toipuessa ja iltapäivän olin töissä. Ei siis mitään ystävänpäivätreffejä tänä vuonna, mutta onneksi eilisillan sain viettää tosi monen siistin tyypin kanssa juhliessa, joten eiköhän siinä ole ystävänpäivän juhlintaa ihan kylliksi.

Tänä vuonna en myöskään lähetellyt ystävänpäiväkortteja kenellekään. Ällösöpöily ja vaaleanpunainen imelä romantiikka ei muutenkaan ole tyyliäni, mutta onneksi ystävänpäiväkortin ei tarvitse sellainen ollakaan. Bongasin 9GAG-sivustolta kokoelman hieman eri tyylisiä ystävänpäivän tervehdyksiä, ja kopioin kuvat niistä tänne teidän iltanne iloksi. Levitetään rakkauden sanomaa!

21 Honest Valentine’s Day Cards For Unconventional Romantics

Kuukauden päästä sitten onkin Steak & Blowjob Day, jospa sitä tulisi juhlittua sitten isommin kuin ystävänpäivää?

tiistai 9. helmikuuta 2016

Hei anteeks, mikä liittymä sulla on?

Olen niitä ihmisiä, jotka paiskaavat puhelinmyyjille luurin korvaan ja esittävät kuuroja kaiken maailman perään huuteleville ständimyyjille ja feissareille. Siksi onkin ehkä hieman huvittavaa, että kotiuduin tänään töiden jälkeiseltä ostosreissulta uuden puhelinliittymän sopimuspaperit laukussa. Se miten näin pääsi käymään on kuitenkin kiinnostavampi tarina kuin pelkästään se, etten osannut kieltäytyä oikealla hetkellä. Sen tarinan pääosassa ovat modernilla suunnannäyttäjäalalla työskentelevät nuorukaiset, eli liittymiä kauppaavat operaattorimiehet.

Koko juttu alkoi, kun eräs ystäväni aloitti syksyllä uudessa työssä ja tapasi työnsä kautta erään nimeltä mainitsemattomalla firmalla työskentelevän nuoren miehen. Miekkonen sai ystäväni suostuteltua ensin sekä vaihtamaan liittymää että myöhemmin lähtemään kanssaan ulos. Voitte kuvitella hämmästykseni määrää, kun ystäväni kertoi suostuttuaan juuri treffeille vasta tapaamansa miehen kanssa joka oli edellisenä hetkenä myynyt hänelle liittymän. Siis kenelle muka oikeasti käy noin? Itse treffitkin menivät melkoisen hyvin, ja heillä oli hetken aikaa pientä säätöä meneillään, kunnes kävi ilmi että tyypillä on tyttöystävä toisessa kaupungissa.

Sen jälkeen siirsimme ystäväni kanssa operaattorimiehet hetkeksi mappiin ö, vaikka huomasinkin katselevani kauppakeskus Itiksen keskikäytävällä sijaitsevan Elisan ständin myyjiä eri tavalla kuin ennen. Aikaisemmin olin lähinnä tosi ärsyyntynyt siitä, ettei ständiä voinut ohittaa ilman että joku yritti heti tulla käännyttämään uuden liittymän omistajaksi, mutta nyt huomasin miettiväni, että ehkä olisikin hauskaa hieman jutella jonkun söpön myyjäpojan kanssa, antaa ymmärtää olevansa kiinnostunut ja sitten häipyä ja jättää tyyppi liittymiensä kanssa kuin nalli kalliolle. Itiksessä käydessäni vilkaisin aina ständille päin, mutta itähelsinkiläiset operaattorimiehet eivät vaikuttaneet olevan tyyppiäni. Toisin kävi sen sijaan ystävälläni, joka tapasi hiljattain erään uuden liittymiä kauppaavan miekkosen. Tämän tyypin kanssa he ovat vaihtaneet muutamia viestejä ja juttelevat silloin tällöin samaan paikkaan sattuessaan, mutta mitään sen kummempaa ei ole vielä tapahtunut. Tyyppi on kuitenkin söpö ja viestiensä perusteella myös kiva, joten aloin uskoa, ettei kaikki ole sattumaa vaan operaattorimiehissä on oltava joku juttu.


Tällä tavalla puhelin kädessä taapertaen herättää takuuvarmasti operaattorimiehen kiinnostuksen, ainakin siihen liittymän kauppaamiseen.

Sitten tänään lähdin iltapäivällä käymään Itiksessä, ja vilkaisin taas Elisan ständin suuntaan. Käytävä näytti tyhjältä, ja huomasin jo kaukaa joutilaan näköisenä seisoskelevan varsin söpön ananastukkaisen myyjän. Ja koska elämäni on viime aikoina ollut aika hektistä ja stressaavaa eikä tilaisuuksia kanssakäymiseen hyvännäköisten miesten kanssa ole ollut liiemmälti, päätin uskaltautua. Kävelin muina naisina katse puhelimeeni suunnattuna, ja magneetin tavoin se veti ananastukan luokseni. Hän johdatti minut pöydän ääreen jossa hän selitti hyvin asiantuntevasti ja houkuttelevaan sävyyn, miksi nykyinen liittymäni on järkyttävän huono valinta ja vaihto uuteen on ehdottoman välttämätöntä. Yritin hieman esittää vaikeasti tavoiteltavaa enkä lämmennyt heti, koska suunnitelmanihan oli jättää tyyppi liittymätarjouksensa kanssa kuin nalli kalliolle. Vaan niin siinä sitten kuitenkin kävi, että hän sai minut puhuttua ympäri, ja uusi liittymäni kytkeytyy päälle viikon kuluttua. Treffikutsua en kuitenkaan saanut, ja se jos mikä harmitti, koska tyyppi oli oikeasti tosi suloinen. Tuli vähän samanlainen fiilis kuin siinä Sinkkuelämän jaksossa, jossa Samantha menee hierontaan kuultuaan hierojan antavan suuseksiä asiakkailleen ja jääkin sitten ilman. Että eikö tämä nyt kuulunutkaan uuden liittymäni hintaan?

Eipä se toisaalta haittaa, sillä ystäväni halusi minun mainitsevan tässä postauksessa, että operaattorimiehet ovat hieman epäluotettavaa porukkaa. Hänen uusi liittymänsäkin on kuulemma ollut melkoinen pettymys, joten pitää toivoa että kohdalleni sattunut myyjä oli hieman luotettavampaa sorttia. Joku sellainen vastuullinen ihminen, joka ei iske asiakkaita työajalla. Että nyt sitten Roope Elisalta jos satut lukemaan tätä tekstiä, sulla on mun numero tiedät mitä tehdä ;)

perjantai 5. helmikuuta 2016

Aika on rakkautta

Toisinaan kuulee sanottavan, ettei joku halua olla parisuhteessa, koska sille ei ole aikaa. Tai että elämäntilanne on huono. Tässä tekstissä aion selittää, miksi ajan puute on kaikkien aikojen huonoin tekosyy olla olematta jonkun kanssa.

Fakta on se, että moni meistä elää aika hektistä elämää, ja kahden ihmisen menojen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Jos molemmilla on vaikkapa koulu ja työ, harrastukset ja kaverit, ei sitä yhteistä aikaa jää välttämättä ihan hirveän paljon jäljelle. Yhtälö on ongelmallinen erityisesti silloin, jos yrittää tutustua uuteen ihmiseen, koska se tutustuminen etenee aika hitaasti jos tapaamisten välillä on monen viikon taukoja. Toinen fakta on kuitenkin se, että vaikka yhtälö on vaikea, se ei ole mahdoton. Suhteelle on mahdollista löytää aikaa, mutta siihen vaaditaan kaksi asiaa. Ne ovat priorisointi ja valmius kompromissien tekemiseen.



Priorisointi tarkoittaa asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Niimpä silloin, kun tuntuu ettei suhteelle jää aikaa, on oikeasti tehtävä itselle ja toiselle selväksi, millä sijalla tärkeysjärjestyksessä suhde on. Toiset ihmiset, kuten minä itse, arvostan ihmissuhteitani paljon ja haluan käyttää aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa olemiseen. Sen sijaan toisille tärkeämpää voi olla vaikkapa jokin harrastus tai uralla eteneminen, jolloin vapaa-aikaa tulee käytettyä enemmän sen oman intohimon kohteen parissa. Jos suhteen osapuolet asettavat toisensa kovin eri kohtaan tärkeysjärjestyksessä, voi syntyä ikäviä tilanteita. Esimerkiksi itsestäni tuntuu aina kurjalta, jos jätkä haluaa käyttää vapaa-aikansa jatkuvasti kaikkeen muuhun kuin kanssani olemiseen. En halua olla kenenkään elämän johtotähti ja keskipiste, mutta en myöskään se vaihtoehto Ö, joka kelpaa silloin kun sali on kiinni, kouluhommat tehty ja tiskit tiskattu.

Kompromissien tekeminen on tuttua jokaiselle, joka on joskus yrittänyt sopia jotain jonkun toisen ihmisen kanssa. Sillä tarkoitetaan siis sitä, että jos osapuolten intressit eivät kohtaa, molemmat yrittävät joustaa ja tulla toisiaan puoliväliin vastaan jolloin saadaan hyvällä tuurilla aikaiseksi molempia tyydyttävä ratkaisu. Parisuhteissa kompromissien tekemisen taito on erityisen tärkeä. Ajankäyttöä suunnitellessa se näkyy esimerkiksi niin, että menoja ja tekemisiä suunnitellessa pystyy ottamaan huomioon myös sen suhteen toisen osapuolen ja yrittää aktiivisesti järjestellä omia menojaan niin, että myös sille suhteelle jäisi aikaa. Näin yksineläjänä sitä helposti suunnittelee kaiken aina siten kuin itselle olisi paras, eikä välttämättä tajua joustaa niistä omasta näkökulmista tehdyistä suunnitelmista. Yritän itse miettiä suhteissani aina esimerkiksi niin, että yritän sopia omat menoni sellaiselle päivälle jolloin jätkälläkin on jotain ja siten välttää pahoja ristikkäisyyksiä. Odotan vastavuoroisesti sitä myös toiselta takaisin, ja se ettei toinen välitä ollenkaan minun aikatauluistani vaan tekee kaiken aina tasan tarkkaan omien intressiensä mukaisesti, kielii minusta siitä ettei suhde ole kovin korkealla tyypin tärkeysjärjestyksessä.

Loppupeleissä se mikä ratkaisee löytyykö aikaa suhteelle vai ei, on se, haluaako sitä aikaa löytää vai ei. Haluaako vapaaehtoisesti kestää sen, että aikataulujen sumpliminen on vaikeaa, aikaa ei silti aina hirveästi löydy, ja joskus pitää olla valmis joustamaan esimerkiksi omista yöunista tai koulumenestyksestä toisen vuoksi. Olenkin sitä mieltä, että jos jätkällä ei yhtäkkiä meinaa millään löytyä aikaa nähdä, se tarkoittaa ettei häntä oikeastaan hirveästi kiinnosta. Jos ihan oikeasti haluaa nähdä toista, sille löytyy aivan sataprosenttisen varmasti aikaa. Ja niimpä se, ettei muka ole aikaa seurustella, on oikeasti vain kökkö kiertoilmaisu sille, ettei pidä toista aikansa arvoisena.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Testi: Tykkääkö hän sinusta?

Miehistä ja niiden fiiliksistä ei välillä saa mitään selvää. Moni mies on mestari piilottamaan tunteensa ja esittämään coolia, joten olen usein löytänyt itseni miettimästä että onkohan tuo mies nyt kiinnostunut vaiko ei. Ja onko se kiinnostus sellaista, joka kohdistuu lähinnä alastomaan vartalooni, vai onko mukana kenties toisenlaistakin kiintymystä. Tein tässä iltani ratoksi pienen kyselyn, jonka avulla te voitte päästä pälkähästä ja saada nopeasti selville, missä mennään.

Tykkääkö hän sinusta-testi:

Jokaisesta paikkansapitävästä väittämästä saa yhen pisteen.

1. Hän kyselee kuulumisiasi ja esittää tarkentavia lisäkysymyksiä asioista.

2. Hän ehdottelee aktiivisesti tapaamisia.

3. Hän kiusoittelee sinua hellästi.

4. Hän kuuntelee kärsivällisesti selityksiäsi kavereidesi draamoista.

5. Hän tekstaa, vaikka ei olisikaan mitään fiksua asiaa. Lähettää jonkun hauskan kuvan vaikka, jos ei muuta.

6. Hän kehuu ulkonäkösi yksityiskohtia, kuten hiuksia, vaatteita tai vaikka kynsilakkoja. Persettä ei lasketa.

7. Hän tapaa mielellään kavereitasi ja tutustuttaa myös sinut omiin kavereihinsa.

8. Hän on valmis auttamaan jos tarvitset apua. Vaikkapa vaihtamaan lamppuja tai heittämään autolla töihin.

9. Hän tulee mielellään lähellesi ja koskettaa sinua ohimennen.

10. Hänen silmänsä loistavat, kun hän katsoo sinua.

1-4 pistettä: Joko hän ei ole mitenkään erityisen kiinnostunut, tai sitten hän on aika ujo.

5-8 pistettä: Ehkä hän tykkää sinusta, mutta ei uskalla sanoa sitä suoraan. Tai sitten hän ei oikein tiedä mitä haluaa. Tai voi myös olla, ettei tyyppiä kiinnosta pätkääkään. Mistä näistä muka tietää?

9-10 pistettä: En todellakaan tiedä mitä tämä tarkoittaa. Joko hän tykkää sinusta tai sitten ei. Todennäköisyys on ehkä hieman enemmän ykkösvaihtoehdon puolella, vaan ei välttämättä, koska miehistä ei vaan saa mitään selvää. Sori.

Tarinan opetus: Et voi päätellä mistään mitään, ennen kuin sormus on sormessa. Sen luulisi olevan aika selkeä merkki siitä, että tässä nyt ollaan menossa hieman vakavampaan suuntaan.