tiistai 19. tammikuuta 2016

Vähän spessummat treffit

Välillä on kiva tehdä jotain oikeasti tosi spesiaalia sen perus Netflix&chillin sijaan. Tai ainakin itse muistelen vanhoista suhteistani enemmän niitä vähän erikoisempia juttuja mitä yhdessä tehtiin, kuin niitä normi sunnuntaita jotka vietettiin telkkarin ääressä. Paljastan seuraavaksi pari sellaista juttua, mitä mielestäni on tai voisi hauskaa tehdä poikaystävän tai jonkun sellaiseen melkein rinnastettavan jätkän kanssa.

Sellaista olen miettinyt jo kauan, että olisi tosi siistiä vaikka hypätä johonkin ensimmäiseen junaan joka tulee vastaan ja mennä sillä johonkin ihan random paikkaan jossa ei ole ikinä käynyt. Tai sitten randomisti osoittaa kartalta jonkun paikan, hypätä autoon ja ajaa sinne. Sitten oltaisiin vaikka yötä siellä jossain random paikassa ja vähän seikkailtaisiin.


Toinen haaveeni olisi päästä joskus sellaisille kunnon illallistreffeille, minne saa pukeutua kauniisti ja jätkä tulisi hakemaan kotoa ja sitten mentäisiin syömään johonkin kivaan paikkaan kunnolla pitkän kaavan mukaan. Tämä tosin on vähän hankalampi toteuttaa, koska olen tosi huono syömään hienoja ruokia. Mutta kai jostain löytyisi sellainen superylihienon ja Mäkkärin välimaastoa oleva paikka?



Olisi myös kivaa mennä joskus ihan kahdestaan baariin. Aloitella jomman kumman luona ja pelata vaikka juomapelejä, sitten lähteä keskustaan baariin tanssimaan ja jatkaa jomman kumman luokse yksityisille jatkoille. Toki olen ollut monta kertaa kaveriporukalla bilettämässä ja joku senhetkinen deittini on ollut mukana, mutta ihan kahdestaan en ole koskaan ollut kenenkään kanssa juhlimassa. Myös jossain keikalla olisi kiva käydä jonkun kanssa kahdestaan, tai festareilla.


Juuh elikkäs, vapaaehtoisia viemään minut romanttiselle illalliselle tai baariin?

Ei kommentteja: