perjantai 20. marraskuuta 2015

Yökylässä ilman kiinteyttävää silmänympärysvoidetta, iik!

Ihmettelettekö joskus niitä naisia joilla on aina hirveän iso laukku mukana? He ovat naisia, jotka ovat juuri alkaneet tapailla uutta miestä. Mistäkö näin päättelen? Koska tiedän tunteen ah niin hyvin. Aamulla kouluun, sitten töihin ja yöksi miehen viereen nukkumaan. Aamulla taas kouluun ja sieltä töihin. Mukana kulkevat siis hyvällä tuurilla kahden päivän vaatteet, hygieniatarvikkeet, koulukirjat, työkamppeet ja no, puoli omaisuutta.

Vaikka yökyläily on ihanaa en voi sietää sitä tavaroiden ympäriinsä raahaamista. Jos suunnittelen yöllistä vierailua jonkun luo vaikkapa viikonlopuksi, joudun jo perjantaiaamuna miettimään mitäköhän sitä mahdollisesti tarvitsisin lauantai-iltapäivänä töissä. Ja sitä raivostuttavuuden määrää kun yrität etsiä koulussa aamuluennolla laukun pohjalta vaikkapa kalenteria ja sen edessä on viisitoista kiloa tavaraa jota tarvitset noin kolmenkymmenenkuuden tunnin päästä, mutta joita on kannettava nyt jo mukana. Ja sitten kun nieleskelet kiukkua ja kaivelet sitä kalenteria laukun uumenista, lennähtää kassista kalenterin sijaan punaiset pitsipikkarit pulpetille, Mahtavaa.

Hulluksihan tässä siis tulee ja jonkinlainen ratkaisu on keksittävä. Mielenterveyteni ja selkäni (ne kamat meinaan painaakin jonkin verran) suojelemiseksi olen opetellut pärjäämään vähemmällä ja ottamaan mukaan oikeasti vain ne kaikista välttämättömimmät asiat. Eniten kannettavaa tulee meillä naisilla usein erilaisesta kosmetiikasta, jota ei oikeasti yhden yön reissulle tarvitse ottaa mukaan niin mahdottomia määriä. Ja ehdottomasti kannattaa ottaa kaikki hyöty irti myös miehen luota löytyvistä tuotteista: niillä pääsee yllättävän pitkälle! Seuraavaksi kuva tyypillisestä miehen suihkusta:


No niin, sieltä löytyy oikein kelvollista shampoota, raikas suihkugeeli ja varsin toimiva kasvojenpuhdistusaine. Näillä saa itsensä jo vallan puhtaaksi, mukaan tarvitaan vain pienenpieni pullo hoitoainetta hiuksille ja hyvä tulee. Toki shampoo nyt painii vähän eri kategoriassa kuin oma henkilökohtaiselle hiustyypillesi varta vasten räätälöity keijupölyllä kyllästetty kampaamoshampoosi, mutta ainakin hilseet pysyy poissa! Suihkugeelikään ei nyt ole sitä neitsytgranaattiomenan ja lumpeenkukan tuoksuista vaaleanpunaista luomupuhdistusainetta mutta hei, se on saippua, saat itsesi sillä puhtaaksi ja tällä kyseisellä yksilöllä luvataan lisäksi olevan Anti-Hangover-taikavoimia (tarkkasilmäinen saattaa saada kuvan pikselimössöstä sen verran selvää), jotka voivat tulla toisinaan hyvinkin tarpeeseen. Kasvojenpuhdistusainekaan ei nyt ole mikään Dior tai Chanel tai jokin mineraaliluomusaviheinähattu-uute, mutta sillä saa naaman puhtaaksi. Tuosta nimenomaisesta mönjästä saa lisäksi kivan viilentävän tunteen kasvoille, toimii.

Peilikaapin sisältö on useimmiten miehillä myös aika suppea verrattuna monen naisen kaappeihin, mutta sieltäkin löytyy ihan hyödyllistä tavaraa. Monilta miehiltä löytyy jonkin sortin kosteusvoide kasvoille, jota voi hyvin käyttää sekä tarkoituksenmukaisesti että myös silmänmeikin puhdistajan ominaisuudessa. Hammastahna löytyy jokaiselta normaalilta ihmiseltä, joskus myös ylimääräinen hammasharja. Mikäli hammasharja on jäänyt kotiin eikä ekstraa löydy, metsästä peilikaapista suuvettä. Sillä saa purukaluston sen verran raikkaaksi että kehtaa pussailla. Joskus miehen luona saattaa iskeä myös akuutti karva-ahdistus ja siihen löytyy useimmiten apua miehen peilikaapista, jos hän sattuu olemaan sheivailevaa tyyppiä itsekin. Useimmat ovat, tai sitten evoluutio on ennätysajassa jalostanut miesten alakerroista melko silkkisiä.



Oman postauksensa varmaan saisi siitä, miten edellisen kuvan simppeliyteen tottuneet miehet selviävät oman kylpyhuoneeni purkkiviidakossa. Tärkeintä kai on, etteivät kukaan erehdy luulemaan siniseksi sävyttävää hiustenhoitoainettani kasvojenpuhdistusaineeksi. 

Nykyään selviän yökyläreissuista aika hyvin yhdellä pienellä kassillisella tavaraa. Tuntuisi jopa hölmöltä raahata koko omaisuus mukana, varsinkin kun miehet joskus hieman ihmettelevät tai jopa säikähtävätkin jos naisella on mukana matkalaukullinen purnukoita ja muuta tilpehööriä. Yhdeksi yöksi riittää hyvin jos pakkaa mukaan vaihtopikkarit, hammasharjan, deodorantin ja muutaman olennaisimman meikkituotteen. Kaikki muu on omasta asenteesta ja luovuudesta kiinni.

Ei kommentteja: