perjantai 30. lokakuuta 2015

Silmäjuttuja

Olen muutaman kerran saanut sellaista palautetta, että katselen ihmisiä kuulemma tosi intensiivisesti silmiin. En ollut tajunnut ollenkaan! Ei se kuitenkaan kuulemma ollut huono juttu, vaikka säikähdinkin että olenko tuijotellut kaikkia hirveän kuumottavasti suoraan silmiin. Ennemminkin siitä kuulemma tulee sellainen fiilis, että kuuntelen oikeasti mitä sillä toisella on sanottavana. Sehän kuulostaa oikeastaan aika hyvältä jutulta.


Kerro lisää, mä kuuntelen.

Tämä silmiintuijottelujuttu liittyy varmaan siihen, että harrastusteni parissa olen saanut kokemusta esiintymisestä ja osaan ilmaista tunnetiloja kasvoillani aika hyvin. Olen muutenkin aika ilmeikäs ja kuulemma hyvin läpinäkyvä siinä mielessä, että en osaa oikein piilottaa tunteitani. Osaan tehdä sellaisen tietynlaisen katseen johon lataan erityistä intensiteettiä. Se esiintyy ylläolevassa kuvassa ylimmässä silmäparissa. En tietenkään tuijota ihmisiä täydellä teholla koko ajan, vaan käytän katsetta lähinnä silloin kun katson kameraan tai vaikka flirttailen jollekulle, jolloin ilmeeni ei kylläkään ole ihan noin kohtalokas kuin tuossa kuvassa. Kerran baletissa meillä oli esitys missä piti olla vähän flirtti ja tunnille pyydettiin ihmisiä yleisöksi joiden piti valita meistä ilmaisuvoimaisin ja no, parhaiten flirttaileva tanssija. Voitin. Ehkä minussa sitten on jotain erityistä rohkeutta katsoa ihmisiä silmiin, en tiedä. Kadullakin kyllä tuijottelen kiinnostavan näköisiä ihmisiä silmiin, hehheh. 

Lähden nyt siideriostoksille ja sen jälkeen lisäämään vähän katsetta tehostavaa meikkiä. Hauskaa viikonloppua lukijat, keräilen nyt viikonlopun tapahtumista uutta materiaalia blogiin ja palaan asiaan ensi viikolla!

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Drunk in love with WhatsApp

Minä tykkään juhlimisesta. Siitä kun lauantai-iltana laittaa ne vähän tummemmat meikit ja pääsee klubeille tanssimaan ja nauttimaan hyvästä musiikista. Ihan pelkän maidon voimalla en minäkään juhli, vaan illan mittaan tulee toki siemailtua yhtä sun toista mehukattia ja muuta mukavaa. Sillä vaan on toisinaan hieman noloja sivuvaikutuksia. Perisyntini on kännitekstaaminen, jota tulee harrastettua ihan liikaa: heti kun promilleja on veressä tarpeeksi alkaa puhelin laulaa ja runosuoni kukkia.

Alkuillasta lähettelen usein puoliviattomia "mitäs tänään"-viestejä, joiden tarkoitus on selvittää mistä löytyisi hyvät bileet tai olisiko viestin saajalla kiinnostusta liittyä juhlaseurueeseemme. Illan aikana sitten vaihdetaan koordinaatteja ja höpötellään kaikenlaista jännää, toisinaan lähetellään selfieitä puolin ja toisin. Baareissa en hirveästi tekstaa, ellen sitten odottele jotakuta tai hukkaa kavereitani jonnekin. Ne loppuillasta pilkun jälkeen lähetellyt viestit ovat sitten sellaista suht noloa osastoa. 




Toisinaan saan hirvittävän hyviä ideoita tekstata jollekin eksälleni. Välillä lähettelen niitä "mitäs tänään" tai "mitäs kuuluu pitkästä aikaa" tyyppisiä viestejä mutta ikävä kyllä välillä on tullut sorruttua hieman syvällisempäänkin suoltamiseen. Yhdessä vaiheessa tietty musiikkityyli muistutti minua kipeästi eräästä miehestä kenen kanssa juttu oli loppunut kurjasti ja onneksi tätä kyseistä genreä ei hirveästi perusbaareissa soi, mutta juuri sinä iltana kuulin erään biisin joka muistutti hänestä erityisen paljon ja siitähän seurasi sitten se, että kotimatkalla lähetin hänelle viestin jossa sepustin kaikenlaista ikävästä ja tunteikkaista biiseistä ja ties mistä kaikesta. Aamulla tuli sitten jätkältä vastaus "taitaa mennä kännin piikkiin toi". No joo, kyllä se ehkä meni. Vaikka kaikki sanomani olikin kyllä totta, mutta en olisi ikimaailmassa lähettänyt sellaista viestiä selvin päin.




Pitäisi opetella jättämään tunteet ja suhdekiemurat alkoholittomiin olotiloihin ja keskittyä bileissä vaan täysillä bilettämiseen. On tosi ikävää kun hauska ilta päättyy itkukohtaukseen, ja suureksi häpeäkseni joudun myöntämään että niinkin on käynyt ihan liian usein. Tietyn rajan jälkeen en hallitse tunteitani enää kovin hyvin ja jos siinä haavoittuvaisessa tilassa kohtaan jonkin tunnepuolen vastoinkäymisen, en pysty hillitsemään itseäni kovin kummoisesti. Se on suuri heikkouteni jonka kanssa teen kovasti töitä, ja yritän nykyään juoda fiksusti niin etten ylittäisi sitä maagista rajaa. Toisinaan sitä kuitenkin lipsahtaa eikä sitten ole enää paluuta. Anteeksi jo etukäteen niille jotka joutuvat minut siinä tilanteessa kohtaamaan, en nimittäin voi luvata etteikö noin kävisi enää koskaan.

Tänä viikonloppuna kannattaa jälleen varautua siihen, että saatan kokea tarvetta muistaa sinua viestillä perjantaina tai lauantaina noin iltakahdeksan ja aamukuuden välillä. Suhtautukaa viesteihini armollisesti. :D

tiistai 27. lokakuuta 2015

Miksi hän ei vastaa?

Noniin, nyt. Käsi ylös ketä on joskus ärsyttänyt kun joku on nähnyt viestisi mutta ei vastaa siihen? Jep, se on niin raastavaa. Erityisen paljon hajottaa jos on oikeasti tärkeää asiaa, tai tykkää jostakusta eikä ole varma toisen tunteista.

Kaverini hajoili eilen koko päivän jätkään joka ei vastannut hänen viestiinsä. Vähän hassua, kun jätkä itse kysyi kaveriltani miten päivä meni, hän vastasi ja sen jälkeen dead silence. Itselläni oli vähän sama tilanne viikonloppuna, kun kyselin eräältä jätkältä mahdollisuutta käyttää hänen tekemäänsä biisiä tanssioppilaideni esityksessä ja lopulta vaan luovuin koko ajatuksesta vastausten hitauden vuoksi. Olen hänen kanssaan nykyään vain kaveri mutta aikaisemmin ollessamme muutakin hajoilin jatkuvasti siihen kun vastauksia ei kerta kaikkiaan kuulunut. Hän kyllä tietää itsekin olevansa maailmankaikkeuden surkein tekstaaja, jopa niin huono että kaverini joka tuntee hänet myös lanseerasi hänen mukaansa termin lauriintua, joka tarkoittaa sitä kun viesti on nähty mutta vastausta ei kuulu tai se tulee vuorokauden myöhässä.


Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä ärsyyntyminen vastausten odotteluun johtuu siitä, että nopeat vastaukset = hän on kiinnostunut. Sitten kun niitä vastauksia joutuu odottelemaan, tulee olo ettei oikein kiinnostakaan. Sitä haluaisi ajatella että okei sillä on nyt kiire ja ei ehdi koko ajan katsoa puhelinta, mutta sitten kun ryhtyy oikein kunnolla stalkkaamaan että jahas nyt se oli minuutti sitten Whatsapissa ja nyt näköjään paikalla ja aha meni pois miksei se vastaa, alkaa olla vaikea perustella itselleen tyypin radiohiljaisuutta. Väkisinkin tulee mieleen, että mikä minussa nyt on vikana kun ei se halua jutella kanssani enää. Se tuntuu tosi kurjalta.


Rakkaat ihmiset. Älkää lauriintuko. Vastatkaa heti kun näette viestin tai sitten kun seuraavan kerran kerkeätte. Jos viestin lähettäjä ei kiinnosta, sanokaa se suoraan. Jos ette ehdi juuri sillä hetkellä tekstailla, sanokaa sekin. Säästätte toisen osapuolen hermoja ja sydäntä aika paljon. Kiitos.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Miehet, suu auki!

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, kuuluu vanha sananlasku. Ja siis ihan oikeasti, välillä sitä hämmästyy kuinka vaikeaa se puhuminen voikaan joillekuille olla. Hirvittävän moni mies ahdistuu ajatuksestakin että pitäisi omia tuntoja laittaa sanalliseen muotoon, vaikka parisuhteessa monet toki oppivat puhumaan tunteistaan omalle kumppanilleen. Mutta että miehet keskustelisivat keskenään tunteita herättävistä asioista? Ennemmin kai lehmät lentävät ja helvetti jäätyy, tai niin oman kokemukseni perusteella väittäisin. Hiljattain sain nimittäin kuulla joutuneeni osalliseksi kummallisesta draamatilanteesta, jonka syntyminenkin johtuu lähtökohtaisesti miesten puhekyvyttömyydestä.

Homma meni siis suurin piirtein näin: oli kaksi miestä, jotka ovat kavereita keskenään, parhaat ystävät suorastaan. Tunnen heistä molemmat ja toisen kanssa minulla oli pientä säätöä, josta emme kuitenkaan kertoneet tälle kolmannelle osapuolelle. Jätkä pelkäsi kertoa kaverilleen meistä koska hän pelkäsi kaverinsa suuttuvan, mutta päätin kuitenkin kertoa hänelle asiasta viime viikonloppuna. Hän suhtautui aika tyynesti eikä tuntunut olevan asiasta moksiskaan, mutta kuulin myöhemmin toiselta yhteiseltä kaveriltamme ettei homma ollut mennyt aivan niin. Nyt sitten tämä jätkä joka ei olisi halunnut asiasta kertoa on pelännyt kaverinsa vihaa yli viikon ja minä sain tietää koko jutusta vasta viikonloppuna. Kukaan kun ei ollut viitsinyt avata suutaan ja kertoa missä mennään.

En oikeastaan edes tiedä mikä tässä eniten hämmästyttää. Se on kai ihan ymmärrettävää että välillä esittää coolia eikä näytä kaikkia tunteitaan avoimesti, mutta sitähän räjähtää jos patoaa kaikki tunteet sisälleen eikä puhu kenellekään. Ehkä vielä enemmän hämmästyttää kuitenkin se, etteivät parhaiksi kavereiksi toisiaan tituleeraavat ihmiset voi kysyä toisiltaan "oletko minulle vihainen" vaan pitää jännittää tuleeko seuraavan kerran tavatessa turpaan vai ei. Siis aikuiset miehet, kyllä nyt pitää sen verran munaa olla! Ja olisikohan joku voinut informoida minuakin tällaisista käänteistä aikaisemmin kuin viikko tapahtuneen jälkeen? Tuntui aika tyhmältä olla vaan että jaa, tämmöisen sotkun sain aikaiseksi.

Toinen hyvä esimerkki tästä miesten kyvyttömyydestä keskustella keskenään on tuntemani pariskunta, joka suunnittelevat yhteenmuuttoa. Toinen osapuoli ei kuitenkaan ole vielä uskaltanut kertoa kämppikselleen, vaan on jo pitkään sanonut tekevänsä sen pian koittavalla kaveriporukkansa lomareissulla. Toisin sanoen, keskustelu tullaan käymään ympärikännissä ja kukaan ei muista siitä aamulla mitään. Kaverini kommentoi asiaa hyvin: "Ei se kuitenkaan niin vakava juttu oo kun että ilmottais että hei seurustelen muuten sun äidin kanssa, niin miksei sitä nyt voi vaan sanoa?" Niimpä niin. Jos minulla olisi kämppis joka aikoisi muuttaa pois yhteisestä kämpästämme, kuulisin asiasta mieluiten reilusti ennen muuttoa jotta ehtisin varautua ja etsiä uuden kämppiksen tai asunnon. Tyyppi perustelee ratkaisuaan pitkittää kertomista sillä, että pelkää kämppiksensä suuttuvan yhteisen sopimuksen rikkomisesta. No onhan se totta että on ikävää jos hänen kämppiksensäkin joutuu muuttamaan pois mutta tuskimpa kumpikaan on ajatellut kimppa-asumisen olevan loppuelämän kestävä ratkaisu ja siitä tehty sopimus ikuinen. Toivottavasti hän nyt saa aikaiseksi kertoa edes siellä reissussa sitten.

Varmaan suurin osa riidoista kaikkien miesteni kanssa on johtunut siitä, että minä olisin halunnut keskustella jostakin mieltäni painavasta asiasta ja mies ei. Minulle se keskustelu toimisi ilmaa puhdistavana elementtinä, miehelle se aiheuttaa pakokauhua ja ahdistusta. Sitten jos miestä itseään jokin vaivaa, se ilmenee sillä että hän on hiljaa. Ja mitään vastauksiahan ei muuten heru vaikka kuinka yrittäisi kysellä mikä on, päinvastoin se sulkee useimmat miehet entistä syvemmälle kuoreensa. Että yritä siinä sitten saada aikaiseksi kypsä ja aikuismainen parisuhde. Joten pliis miehet, puhukaa. Ei ole niin vaikeaa.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Kun haluat palata yhteen jonkun kanssa



Kirjoitin tiistaina tämän eropostauksen ja siitä poiki mielenkiintoinen jatkokysymys. Minulla oli nimittäin lähtökohtana postauksen kirjoittamiselle ehdottomasti se, että ero on lopullinen ja jätettävän osapuolenkin on hyväksyttävä tilanne vaikka se tuntuisikin kurjalta. Mutta entäs sitten kun sitä eroa ei oikein haluaisi hyväksyä, tai vähän ajan päästä alkaa vanha suola janottaa, mitäs sitten tehdään?

Tämä on aihe josta tiedän hyvin vähän, joten turvaudun internetin apuun ja kirjoitin Googleen "miten saan miehen takaisin". Ja vastauksia löytyi. Aihetta on ruodittu paljon muun muassa aina yhtä luotettavilla Kaksplus- ja Vauva.fi-sivustoilla. Löysin myös muutamia lehtiartikkeleita aiheesta, muun muassa tämän Iltalehden jutun muutaman vuoden takaa. Tein vielä uuden haun miesnäkökulmasta "kuinka saan naisen takaisin" ja sieltä löytyi esimerkiksi tällainen lehtijuttu. Ilmeisesti aika monelle tämä tunne sitten tulee, että se entinen kumppani on takaisin saatava. Mitään maata mullistavia neuvoja noissa jutuissa ei kyllä ollut enkä sellaisia kyllä odottanutkaan, eihän tällaisissa tunne-elämän asioissa ole mitään pomminvarmoja poppakonsteja.


Tämä tuskin on ainakaan se tapa saada ketään takaisin..


Aika paljon erilaisia tilanteita on minullekin tässä ihmissuhderintamalla tullut vastaan, mutta tästä jonkun kanssa yhteen palaamisesta ei kokemusta oikein ole. Kyllähän niitä fiiliksiä välillä tulee että alkaa se vanha suola janottaa mutta lähtökohtaisesti ero on mielestäni aina aika lopullinen enkä ole kokenut tarvetta lämmitellä vanhoja juttujani uudelleen. Olen tosissani yrittänyt saada takaisin vaan yhtä miestä jonka kanssa juttu loppui vähän kummallisesti ikään kuin kesken. Siinä kävi lopulta niin, että monen yrityksen jälkeen päätin kerta kaikkiaan antaa olla ja unohtaa koko ihmisen. Siitä kahden viikon päästä päädyimme samaan baariin ja yhtäkkiä kaikki kaverimme vaan häipyivät ympäriltämme ja siinä sitä sitten oltiin kahdestaan tanssilattialla. Eipä siinä mitään, tanssittiin hetki ja lähdettiin yhtä matkaa kotiinpäin. Vakaa aikomukseni oli mennä yksin omaan kotiin nukkumaan mutta eipä siinä ihan niin sitten käynytkään vaan päädyimme vähän verestämään vanhoja muistoja tyypin kylppärissä.

Ja arvatkaa mitä sitten tapahtui? Kaikki tunteeni tyyppiä kohtaan häipyivät. Ihan oikeasti, se muutaman minuutin touhu sai aikaan sellaisen fiiliksen että ei muuten ikinä enää. Ja olin sentään haikaillut jätkän perään melkein puoli vuotta siinä vaiheessa. Tästä oli joskus telkkarissa How I met your mother-sarjassa, että kun joku entinen houkuttaa ihan hirveästi pitäisi harrastaa seksiä hänen kanssaan vielä yhden kerran koska se palauttaa takaisin maan pinnalle niistä omista kuvitelmista. Sillä aina siinä hommassa käy niin, että kun alkaa haaveilla jostain entisestä sitä muistaa vain ne kaikki hyvät jutut ja huonot eivät tunnu enää yhtä merkityksellisiltä, mutta ne huonotkin jutut palaavat mieleen sitten kun hommaa lähtee kokeilemaan uudestaan.

How I met your motherissa oli muuten toinenkin aiheeseen liittyvä juttu, nimittäin Barneyn elämänohje "New is always better". Säännön hengessä tällaisissa vanha suola janottaa-tilanteissa pitäisikin ehkä mielummin miettiä keinoja kuinka päästä tunteesta eroon eikä niinkään sitä miten saada se entinen heila takaisin. Siihen tarkoitukseen tuo ylläoleva toimintamalli soveltuu hyvin, vaikka toki kannattaa ensin yrittää vain kerta kaikkiaan ignorrata se tunne. Tietty jos kyseessä on tyyppi joka ei herätä suuremmin romanttisia tunteita mutta seksuaalisia sitäkin enemmän niin voi harkita sellaista rennompaa friends with benefits-kuviota josta minullakin on oikein hyviä kokemuksia. Sekin on taas sitten asia joka ehkä vaatisi ihan oman postauksensa. Tuntuu että lopetan nykyään kaikki postaukseni näin, hups! No joka tapauksessa, uskon siihen että asiat tapahtuvat aikanaan jos ne ovat tapahtuakseen ja paras mitä voi tehdä on yrittää kaikin tavoin päästää irti menneisyydestä. Silloin on avoin tulevaisuudelle joka voi tuoda tullessaan ihan mitä vaan, vaikka sitten sen ihmisen sieltä menneisyydestä tai sitten jotain huikeasti parempaa, jolle ei kuitenkaan ole ikinä valmis jos roikkuu itsepintaisesti kiinni menneessä.

torstai 22. lokakuuta 2015

Elävän elämän ensitreffikokemuksia

Jatketaan ensitreffi-linjalla ja pistetään pöytään sitä ominta alaa eli kokemusasiantuntijuutta. En nimittäin huutele täällä mitään päästä keksittyjä juttuja vaan kaikki perustuu empiirisiin havaintoihin kentältä. Toisin sanoen olen käynyt ulkona aika monen jätkän kanssa eli muutamat ensitreffit on koettu. Jaan kanssanne nyt sellaiset mieleenpainuvimmat kokemukseni.



Ihan ensimmäiset ensitreffini sinkuksi jäätyäni sovittiin muutaman tunnin varoitusajalla. Olin kuullut että uutta ihmistä pitää mennä tapaamaan julkiselle paikalle varmistaakseen ettei kyseessä ole sarjamurhaaja. No sitten me mentiin juomaan yhdet ja jätkä oli ihan kiva ja söpö. Päätettiin sitten lähteä hänen luokseen katsomaan leffaa, mutta kun päästiin perille hänen kaverinsa päättivät tulla yllättäen kylään hakemaan jotain pleikkarin johtoa tai mitä lie. Oli vähän kuumottavaa istua sohvalla pilkkopimeässä kämpässä (kun tosiaan katseltiin leffaa) kun samassa huoneessa seisoi kymmenen tuntematonta ja aika isoa jätkää. Lopulta he kuitenkin häipyivät ja saimme jatkaa treffejä kahdestaan. Homma päätyi yllätys yllätys makuuhuoneen puolelle ja jäin jätkän luo yöksi. Aamulla odottikin sitten ikävä ja nolo yllätys: huomasin jätkän lakanoiden olevan ihan veressä. Siis aivan ylt ympäriinsä tyynyjä myöten. Olin ihan nolona ja paniikissa ja nousin sängystä hipsiäkseni vähin äänin vessaan kun huomasin koko toisen jalkanikin olevan verestä punainen. Kävi ilmi, että tanssitunnilla saamani haava oli auennut enkä ollut sitä leikkiemme aikana huomannut, ja olin sitten vuodattanut hiljakseen pari litraa verta lakanoihin yön aikana. Mahtavaa.

Kerran eräs jätkä kutsui itsensä ensitreffeillä luokseni jälleen kerran leffan katselun merkeissä. Netflix & chill ei ollut silloin vielä käsite, mutta sitähän se kyllä toden totta oli. Hän tuli luokseni, oli oikein kiva ja hyvä tyyppi ja toi mukanaan uusimman Predator-leffan joka sitten katseltiin. On muuten hämmentävää kun joku alkaa hivuttaa kättään pitkin reittäsi samalla kun Predator lahtaa jengiä telkkarissa minkä kerkeää. Kun leffa loppui jätkä totesi "no sä oot kyllä ihan kiva" ja pussasi. Hämmennyin niin paljon että repesin nauramaan ja sitten olikin jätkän vuoro olla vähän ihmeissään. Pääsin kuitenkin hihityskohtauksestani yli ja juteltiin siinä hetki mukavia kunnes homma eteni jälleen kerran vaaka-akselille. Huomaatteko jo toistuvan kaavan..

Otetaan välillä vähän toisenlaisella lopulla varustettu tarina. Alussa on kyllä mukana samoja elementtejä, sillä jälleen kerran aikaa vietettiin elokuvan merkeissä. Miljöönä oli kuitenkin tällä kertaa loppukesäinen Helsinki, sillä kyseessä oli Helsingin Juhlaviikot-tapahtumaan liittyvä leffapiknik. Asettauduttiin mukavasti nurmikolle ja leffa lähti pyörimään, ja siinä oli oikein mukavaa olla. Kunnes yhtäkkiä tunsin epämiellyttävän tunteen alavatsassani: loistava ajoitus menkat. Paikalla ei ollut minkäänlaista vessaa enkä viitsinyt lähteä sellaista etsimään kovin pitkän matkan päästä, joten yritin istua jalat mahdollisimman ristissä ja rukoilla ihmettä ettei menisi housuista läpi. Kun leffa loppui pomppasin aika nopeasti ylös ja ilmoitin jätkälle, että nyt olisi muuten akuutti tarve vessalle. Mentiin sitten Sokoksen Mäkkäriin vessaan ja luojan kiitos, housut olivat säästyneet. Sinä iltana housut pysyivät siis jalassa hyvin tiiviisti, vaikka jatkettiinkin iltaa vielä muutaman juoman verran eräässä kuppilassa.

Eräät parhaista treffeistäni olivat sellaiset, joista en ole varma lasketaanko niitä edes treffeiksi. Tutustuin jätkään Tinderin kautta ja siinä jutellessamme tuli puheeksi seuraavana päivänä järjestettävä Helsinginkadun Appro. Jätkä kyseli kiinnostaisiko minua hänellä oleva ylimääräinen lippu ja todellakin kiinnosti, eli ei muuta kun haalarit niskaan ja tuntemattomien tradenomien kanssa bailaamaan. Otin omatkin kaverini mukaan eli siinä oltiin sitten me kaksi ja kymmenen muuta ihmistä kittaamassa halpoja hanajuomia Kalliossa. Oli ihan mielettömän hauska ilta vaikka en kyllä hirveästi mitään muistakkaan. Jätkä tuli luokseni yöksi ja yllätys yllätys haalarimme päätyivät myttyyn lattialle aika nopeasti. Siitäkään tilanteesta en kyllä kauheasti mitään muista.. Mutta hauskaa oli!

Eräs jätkä vei minut treffeillä  Fafa'siin falafelille. Ruoka oli tosi hyvää, mutta tunnelmaa vähän pilasi se etten kerta kaikkiaan osannut syödä sitä falafelia sotkematta. Joka puraisulla vähintään pari salaatinsuikaletta tippui pöydälle, syliini tai maahan ja vain ihmeen kaupalla selvisin sotkematta vaatteitani perinpohjaisesti. Kaiken huipuksi vetäisin vähän kvinoaa väärään kurkkuun ja sain massiivisen yskäkohtauksen. Luulin oikeasti tukehtuvani, sen verran kauan kesti saada henki kulkemaan taas. Että ihan vinkkinä vaan, falafel voi olla kohtalokas valinta.

Olisikohan joku sellainenkin kokemus olemassa mihin ei liittyisi mitään noloa tai kummallista, hmm.. No ehkä joo. Nämäkin tosin alkoivat tosi hyvin: tapasin jätkän juna-asemalla ja hän ensi töikseen kysyi pahastuisinko jos kävisimme hakemassa kassillisen nuuskaa joka hänen oli tarkoitus ostaa. No eipä siinä mitään, ostettiin nuuskat ja sitten suunnattiin paikallisen kuppilan terassille. Juotiin siinä yhdet ja päätettiin siirtyä vähän rauhallisempaan paikkaan. Haettiin Prismasta matkaevääksi pari neuvoa antavaa ja suunnattiin läheisen joen rantaan laiturille istuskelemaan. Oli ihanan lämmin päivä ja oli kivaa istua siinä laiturilla ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Sillä niin siinä kävi: päädyttiin keskustelemaan ties minkälaisista aiheista, myös sellaisista joita ehdottomasti pitäisi välttää ekoilla treffeillä. Noh minkäs teet, keskusteluyhteys pelasi jotenkin niin hyvin ettei tullut mieleen säästellä sanoja. Lopulta tuli vähän vessahätä niin hiippailtiin salaa entiselle tanssikoululleni asiat toimittamaan ja sen jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin keskustaan päin. Siinä sitten todettiin että ei kyllä vielä tekisi mieli lähteä kotiin ja päätettiin mennä syömään pitsaa läheiseen karvakäsilafkaan. Pitsa oli hyvää ja lähdin lopulta iloisena kotiin halauksen saattelemana. 5/5, ainakin melkein. Ainakaan en meinannut kuolla.




Eikä käynyt esim. näin. Auts.

No juu, kaikenlaista sitä voi treffeillä sattua. Noista ylläolevista jätkistä kaikkia näin uudestaan ainakin kerran ja itse asiassa osaa tapailin pidemmänkin aikaa. Eli aika katastrofaalisista tilanteista olen päässyt voiton puolelle! Siitä voi ottaa jo mallia, eikö.

Ekoista treffeistä



Korviini kantautui vieno toivomus että voisinko kirjoittaa postauksen treffeistä. Toivottiin kokemuksia ja vinkkejä, sellaisia do's and dont's tyyppisiä asioita. No täältä pesee, sillä tästä jos jostain asiasta kokemusta löytyy aika runsaasti.

Usein kuulee sanottavan että ole vain oma itsesi, kyllä se riittää. Tämä pätee toki siinä mielessä ettei kannata esittää mitään muuta kuin on, mutta sellainen ylenpalttinen avoimuuskin voi olla huono juttu. Eli siis, älä paljasta ihan kaikkea itsestäsi heti. Toinen voi säikähtää jos heti lataa pöytään kaikki lapsuustraumat, läheisten sairastelut tai omat mielenterveysongelmat. Myös entiset suhteet ovat aika no-no, vaikkakin mielestäni on ihan ok mainita jos takana on vaikka monen vuoden parisuhde. On kuitenkin eri asia todeta että joku ex on olemassa kuin alkaa kertoa yhteisistä lomareissuistanne tai varsinkaan ryhtyä ruotimaan edellisen suhteen ongelmia treffikumppanin kanssa. Yhteiseen tulevaisuuteen viittaaminen voi myös olla hieman ahdistavaa, ellei sitä tee selkeästi vitsillä. Lapsista tai naimisiinmenosta puhuminen on ylipäätään aika kyseenalaista ekoilla treffeillä, ellei toisella osapuolella satu olemaan lapsia.



Myös tapahtumapaikan valinnalla on merkitystä. Tästä on monta koulukuntaa, mutta itse suosittelen miljööksi jotakin rauhallista paikkaa missä voi keskustella rauhassa. Perinteinen kahvila on ihan hyvä, samoin joku rauhallinen istuskelubaari, joskaan kumpikaan ei ole erityisen mieleenpainuva tai omaperäinen valinta. Noiden persoonallisempien lokaatioiden keksiminen on tällaisena kylmänä vuodenaikana vähän haastavaa, mutta kesällä on melkeimpä vaan mielikuvitus rajana. Leffa on siinä mielessä huono ettei sen aikana voi jutella eikä siinä oikein pysty tutustumaan toiseen, mutta toki siitä saa jutunjuurta jos sen jälkeen menee tekemään jotain muuta. Itse en välitä sellaisista liikunnallisemmista treffiaktiviteeteistä kuten vaikka seinäkiipeilystä, jotenkin minun on tosi vaikea olla rennosti oma itseni jos pitää heti ruveta hirveästi urheilemaan tai hypätä omalle epämukavuusalueelle. Niissä on kuitenkin se hyvä puoli, että voi koko ajan keskustella siitä mitä on parhaimmillaan tekemässä ja kiusallinen hiljaisuuskin on vähemmän kiusallinen kun roikkuu jossain seinällä valjaiden varassa. Alkoholi voi auttaa olemaan rennosti toisen kanssa, ja vaikka onkin tietty aina parempi tutustua ensin selvinpäin yhdessä juominen on aika hyvä icebreaker. Toiseen myös tutustuu hauskalla tavalla jonkin juomapelin, kuten en ole koskaan-pelin avulla,

Entäs sitten se fyysinen puoli? Olen itse tosi huono vastaanottamaan sellaisia vaivihkaisia lähestymisyrityksiä, jätkä voi olla kuinka smooth tahansa mutta alan poikkeuksetta aina hihittämään hölmösti tai sitten sanon jotain tosi tyhmää joka tappaa tunnelman totaalisesti. Jotenkin se lähelle tuleminen tuntuu aina vähän väkinäiseltä kun on jonkun kanssa jota ei tunne vielä käytännössä ollenkaan. Siitä huolimatta olen aikaisemmin kirjoittanut postauksen jossa puollan vahvasti seksin harrastamista ekoilla treffeillä. Siitä olen edelleen samaa mieltä että asian lykkääminen liian pitkään pahentaa jännitystä entisestään, mutta en silti suosittele nyrkkisäännöksi sänkyyn hyppäämistä samoin tein. Tajusin nimittäin, että ne kaksi jätkää, joihin olen oikeasti tässä viimeisen parin vuoden aikana ihastunut kunnolla olivat molemmat sellaisia jotka halusivat edetä hitaammin ja ekoilla treffeillä ei tapahtunut mitään halausta kummallisempaa. Toki on olemassa myös välimuotoja pelkän halauksen ja kuumien sänkyleikkien välillä. Jotenkin itse kuitenkin haluaisin vaikka ensisuudelman tapahtuvan jossain muualla kuin esimerkiksi täydellä rautatieasemalla treffejä lopetellessa kauhean paineen alla. Ääh, en osaa sanoa tähän mitään yleispätevää ohjetta. Tehkää miten tykkäätte.



Loppuun vielä pari käytännön ohjetta ekoille treffeille menossa oleville:

- Pukeudu sellaisiin vaatteisiin joissa on hyvä ja mukava olla ja jotka saavat sinulle itsevarman olon. Harkitse tarkoin paljaan pinnan näyttämistä, ellei tarkoituksenasi ole vietellä-

- Älä räplää puhelinta koko ajan. Se on tosi epäkohteliasta.

- Vältä ruokia ja juomia jotka saavat kroppasi sekaisin. On inhottavaa joutua keskittymään täysillä kontrolloimaan vatsan ääniä tai vaikka röyhtäilyjä hiilihappoisten juomien vuoksi. On ihan ok olla inhimillinen ihminen mutta jos pystyy olemaan röyhtäisemättä kovaäänisesti seuralaisen naamalle, tee se.

- Kysele toisen elämästä ja ole kiinnostunut mitä hän sanoo. Pelkkä itsestä puhuminen on vähän ärsyttävää toisen mielestä.

- Nainen: tarjoudu maksamaan oma osuutesi. Normaali mies arvostaa sitä. Mies: älä hyväksy naisen tarjousta vaan tarjoa ainakin ensimmäinen juoma tms. Tytöt tykkää.

- Yritä pitää hauskaa! Ekat treffit on joskus vähän sellainen työhaastattelumainen tilanne ja hiukan jäätäväkin, mutta kun se jää saadaan rikki toisen kanssa voi olla aidosti hauskaa.



Tähän postaukseen oli tarkoitus kirjoittaa vielä kokemuksiani ekoista treffeistä, mutta eihän tätä tekstiä kukaan jaksa lukea jos se jatkuu vielä paljonkin. Taidankin kirjoittaa niistä ihan oman postauksensa. Kaikenlaista sitä on nimittäin tullut nähtyä..

tiistai 20. lokakuuta 2015

Eroa tyylillä - pieni selviytymisopas



Asia mikä on käynyt vahvasti selväksi (myös kantapään kautta) viime vuosina on se, että joskus ihmissuhteet päättyvät. Se on ikävä tosiasia jonka melkein jokainen meistä saa joskus kokea, ja usein se tuntuu aika kurjalta. On kuitenkin keinoja tehdä erosta ehkä hiukkasen vähemmän ikävä tai vastaavasti kaksin verroin kurjempi. Vastaavasti on keinoja koittaa päästä tuskan suosta ylös takaisin jaloilleen tai sitten voi jäädä vellomaan omaan kurjuuteensa.

Toisinaan erot tapahtuvat hyvässä yhteisymmärryksessä molempien osapuolten tasapuolisesta aloitteesta, mutta tätä yleisempi on skenaario jossa suhteen toinen osapuoli toimii jättäjä ja toisesta tulee silloin jätetty. Tällaisessa tilanteessa jätetty tuntee usein suurempaa surua suhteen loppumisesta, vaikka ei pidä väheksyä myöskään jättäjän tuntemaa pahaa oloa. Esittelen seuraavaksi muutamia seikkoja, joita jättäjän tulisi miettiä kumppaniaan jättäessään ja sen jälkeen asioita, jotka voivat helpottaa jätetyn oloa eron jälkeen. Esittelemäni seikat koskevat erityisesti sellaisia kevyempiä tapailu- tai seurustelusuhteita, vaikka osa niistä päteekin myös pitkiin parisuhteisiin. Itselläni nyt vain sattuneesta syystä on hieman enemmän kokemusta niistä lyhyiden suhteiden päättymisistä.

Kun joudut jättämään jonkun:

- Mieti missä tilanteessa kerrot haluavasi lopettaa suhteen. Kevyemmässä suhteessa ei mielestäni ole välttämätöntä tehdä eroilmoitusta kasvotusten, vaan esimerkiksi puhelinsoitto on oikein hyvä tapa. Tähän on oikeastaan parikin syytä. Ensinnäkin erouutinen voi järkyttää toista ja saada hänet hyvin tunteelliseen tilaan, ja kuulisin siksi itse mielummin ikävän uutisen puhelimitse ollessani vaikkapa yksin kotona kuin jossain ihmisten ilmoilla. Toisekseen tuntuisi aika nihkeältä matkustaa vaikkapa keskustaan vain kuulemaan että toinen haluaa lopettaa tapailun.

- Anna toiselle rauhassa aikaa sulatella eroilmoitusta, perustele päätöstäsi ja kerro selkeästi syyt miksi et halua enää jatkaa. Hyvä idea voisi olla esimerkiksi edellämainitun puhelinsoiton yhteydessä sopia jonkin ajan päähän aika, jolloin toinen on ehtinyt rauhoittua ja sulatella asiaa ja voitte rauhassa keskustella. On inhottavaa jäädä ilman vastauksia hämmästelemään että mistäköhän tässä nyt oli kyse.



- Tee edellämainitut asiat selvin päin. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta vaikeiden asioiden puheeksiottaminen helpottuu pienessä hiprakassa ja se alkaakin tuntua hyvältä idealta. Välillä sitä saattaa myös vaikka törmätä johonkuhun entiseen baarissa ja heittää keskustelun lomaan että hei, mikäs siinä meidän jutussa muuten menikään vikaan. Kännissä kuitenkin tulee usein sanottua asioita joita ei selvinpäin sanoisi ja myös tunteet voivat olla herkemmässä kun on vähän juonut. Puhumattakaan jos on tullut juotua vähän enemmän eikä illan syvällisistä keskusteluista ole aamulla pienintäkään muistikuvaa.

- Jos mahdollista, mieti myös ajoitusta. Tietysti on epäreilua kumpaakin osapuolta kohtaan teeskennellä että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta silti on ehkä ihan kohteliasta olla jättämättä ketään vaikkapa heidän syntymäpäivänään. Tai silloin kun toiselle on joku tärkeä asia tulossa, kuten tärkeät pääsykokeet tai lomamatka. Välttämättä ei myöskään kannata soittaa toiselle sinne lomamatkalle ja pilata toisen reissua ikävillä uutisilla.



- Hoida homma tyylikkäästi ja asiallisesti. Älä syyttele toista tai leiki marttyyriä. Älä sorru erokliseisiin, kuten "en ole valmis mihinkään vakavaan" tai "minulla ei ole aikaa suhteelle". Ne ovat vain kiertoilmaisuja sille ettei kiinnostusta ole tarpeeksi. Sen voi sanoa ihan suoraan, kunhan muistaa olla asiallinen ja ystävällinen. Kerro toiselle, ettei tarkoituksesi ole loukata. Hyväksy ja ymmärrä jos toinen järkyttyy ja alkaa vaikka itkeä, ja näytä itsekin olevasi pahoillasi ettei juttu toiminut. Vaikka sitten olisitkin oikeasti helpottunut. Ero on helpompi hyväksyä jos se on ollut jättäjällekin silminnähden vaikea päätös.



Kun tulet jätetyksi:

- Älä jää yksin kotiin murehtimaan vaan yritä pitää itsesi kiireisenä. Tee asioita mistä saat iloa ja joissa sinun on pakko keskittyä täysillä. Minua auttaa eniten tanssi, tanssituntien vetäminen sekä raivokkaat juoksulenkit. Ja shoppailu.

- Puhu erosta ja tunteistasi ystävillesi. Ei heidän tarvitse korjata maailmaa puolestasi, mutta he kuuntelevat. Kun puhuu jostain asiasta tarpeeksi, sen miettiminenkin alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää. Ja akuutti ahdistuskohtaus helpottaa heti kun sen purkaa jollekulle.



- Poista eksäsi numero puhelimestasi ja estä hänet sosiaalisissa medioissa. Näin vältyt kiusaukselta soitella itkuisia kännipuheluita tai stalkata kuka on tykännyt hänen kuvistaan.

- Tee lista eksäsi huonoista puolista ja kirjoita se paperille. Listaa siihen kaikki pienimmätkin asiat jotka ärsyttivät sinua, kuten rumat sohvatyynyt tai peiton varastaminen. Erityisesti petipuuhiin liittyvät huonot puolet ovat hyviä. Kirjoitin itse eräästä entisestäni listan ja sinne päätyi muun muassa hänen ärsyttävä tapansa säilyttää teepusseja päiväkausia sanomalehtien päällä keittiössä, liian nopea laukeaminen sekä se, että hän pesi pyykkinsä äitinsä luona.


- Hanki laastarisuhde. Tämä ei sovi kaikille, mutta omalla kohdallani se on kyllä auttanut. Näissä voi kuitenkin käydä helposti niin, että laastarina pitämäsi tyyppi ihastuukin sinuun täysillä ja päädyt särkemään vuorostaan hänen sydämensä. Pidä siis homma selkeästi kevyenä.

- Anna toipumiselle aikaa. Charlotte sanoi Sinkkuelämää-sarjassa joskus että erosta yli pääsemiseen vaadittava aika on puolet suhteen kestosta. En usko että se on ihan näin, mutta on ihan ok antaa itselleen aikaa toipua rauhassa. Aika on paras lääke haavoihin ja vaikka yllämainitut asiat voivatkin ehkä helpottaa tai nopeuttaa toipumisprosessia, huijaat vain itseäsi jos et anna itsellesi aikaa surra rauhassa.

+ ekstra-vinkki: kuuntele Paperi T:n Malarian pelko-levyä. Tuntuu suorastaan hankalalta valita levyltä vain yksi biisi tähän linkattavaksi, niissä on kaikissa jotain syvästi vetoavaa. Aiheesta voisi kirjoittaa kokonaan oman postauksensa, mutta sitä odotellessa fiilatkaa allaolevaa biisiä. Se toimii, oli sitten eroprosessi päällä tai ei.


tiistai 13. lokakuuta 2015

Onko ikäerolla merkitystä?

Säännöllisin väliajoin mietityttävä aihe ihmissuhdeasioissa on ikäero. Lainaan taas kerran Suoraanpuhujan päiväkirjan Sofiaa, joka oli kirjoittanut tämän osuvan postauksen ikäeroista. Itsekin reilun vuoden itseäni nuoremman miehen kanssa seurustelleena alkoi niin tulla korvista ulos kavereiden puuma-läppä. Olenkin todennut, että on tilanteita joissa kannattaa unohtaa se numero ja kuukausien laskeminen ja mennä pelkällä fiilispohjalla mutta myös sellaisia tilanteita, joissa se ikäero väistämättä vaikuttaa suhteen toimivuuteen.

Periaatteessa aina kai ajatellaan, että paras skenaario on sellainen jossa mies on selkeästi naista vanhempi. Siinä on toki selkeästi puolensa, jos ajatellaan sen väittämän pitävän paikkansa että miehet kehittyisivät naisia jonkin verran hitaammin. Ja on siinä sekin, että lasten hankkimisen kannalta ikä on merkityksellisempi naisille kuin miehille. Siksi vauvakuumeilijoiden ei välttämättä kannata hakeutua itseään paljon nuorempien  miesten seuraan, sillä on varmaan ihan tilastollinen tosiasia että esimerkiksi 30-vuotiaista miehistä suurempi prosenttiosuus on kiinnostunut lastenhankkimisesta kuin vaikkapa 20-vuotiaista. Ei se kuitenkaan ole mikään fakta että vanhempi mies olisi aina parempi. Itsekin kävin tuossa jokin aika sitten parilla treffeillä erään 26-vuotiaan miehen kanssa, joka oli valmis kauppatieteiden maisteri ja kaikin tavoin tosi lupaavalta vaikuttava tapaus, mutta makkarihommissa tyyppi oli sellaisen 17-vuotiaan neitsyen tasoinen. Ei se seksi tietenkään ole maailman tärkein asia mutta jotenkin sitä kuvitteli ettei itseään kolme vuotta vanhemmalle miehelle tarvitsisi ruveta perusasioita opettamaan. Mitään nyrkkisääntöä en siis ryhtyisi tästä asiasta vetämään.

Mitä tulee taas miehiin jotka tapailevat itseään huomattavasti nuorempia naisia, siitä minulla riittääkin sanottavaa. Mielestäni on vähintäänkin arveluttavaa jos 27-vuotias mies tapailee lähinnä 16-20-vuotiaita tyttöjä ja pitää 23-vuotiasta kamalan vanhana. Tiedän paljonkin tapauksia joissa nainen on tosi paljon miestä nuorempi ja kyllä se joillakin ihan hyvin toimii, mutta mielestäni vaatii sen että naisen pitää olla saavuttanut tietty kypsyyden taso. Täysi-ikäisyys on myös yksi ihan hyvä kriteeri. Eräs kanssani samanikäinen kaveripoikani seurustelee vastikään 18 täyttäneen tytön kanssa ja heidän suhteensa on kuulemani mukaan yhtä jatkuvaa mustasukkaisuusdraamaa. Tyttö opiskelee lukion viimeisellä luokalla, poikaystävänsä ollut jo monta vuotta työelämässä. Ja se nyt vaan on fakta, että jos on elänyt viisi vuotta kauemmin kuin joku toinen sitä on väkisinkin ehtinyt hankkia vähän enemmän kokemuksia yhdestä sun toisestakin asiasta. Kuten vaikkapa siitä, minkälaisista asioista kannattaa olla mustasukkainen ja mitkä ovat sellaisia joista ei ehkä kannata flipata täysillä. Olin minäkin tosi mustasukkainen 18-vuotiaana asioista jotka nykyään lähinnä naurattaisivat. Enemmän tuo hädin tuskin täysi-ikäisten tyttöjen kanssa heilastelu kertoo silti enemmän siitä miehestä ja hänen kypsyyden tasostaan. Nuoremmat tytöt ehkä tyytyvät vähempään ja jätkä pääsee siinä helpolla, mutta mitä se suhde sitten hänelle tarjoaa, siitä en oikein tiedä.

Ja entäs sitten se puumailu, itseään nuoremman miehen tapailu? Tunnen erään 20-vuotiaan miehen joka on mielestäni todella hyvää seuraa, hauska hurmaava ja suloinen ja olemme tosi samalla aaltopituudella. Makuuhuoneosastollakaan en joutunut pikkupojan koulutushommiin. Silti ajatus seurustelusta hänen tai kenen tahansa muunkaan sen ikäisen kanssa kuulostaa jotenkin tosi absurdilta ajatukselta sen kolmen vuoden ikäeron takia. Asiaan vaikuttaa jonkin verran se että veljeni on samanikäinen ja koska näen hänet välillä edelleen sellaisena söpönä kuusivuotiaana jolle luin iltasatuja lapsena on vaikea suhtautua samanikäisiin poikiin kovin vakavasti. Vähän myös häiritsee ympäröivän yhteiskunnan arvostelu, sillä vaikka tässä kuinka oltaisiin vapaamielisiä ja suvaitsevaisia ei se jotenkin istu tähän meidän yhteiskuntamme normiin että mies olisi naista paljon nuorempi. Sitä saa jotenkin aina olla selittelemässä.

Mutta kuten jo alussa sanoin, ei sitä numeroa kannata liikaa tuijottaa. Suhteen onnistuminen riippuu kuitenkin niin monesta muusta tekijästä ettei kannata tehdä iästä ongelmaa, kyllä niitä karikoita tulee vastaan ihan varmasti muutenkin. Tosi positiivinen lähtökohta, hehheh. No joka tapauksessa, tuo on se ulkopuolisen tarkkailijan objektiivinen näkökulma tähän asiaan. Subjektiivisemmin omaa elämääni miettien on sanottava että suurin piirtein samanikäisten miesten deittailu on tähän mennessä toiminut parhaiten ja sillä linjalla aion tulevaisuudessakin jatkaa.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Teekutsuilla goes Facebook



Hei ihanat lukijani, huomasitteko jo että sivupalkkiin on ilmestynyt nappi josta voi käydä tykkäämässä Teekutsuilla-blogin Facebook-sivusta! Päivitän jatkossa kaikki uudet postaukset myös Facebookkiin ja saatan julkaista siellä joskus jotain pientä ekstraa mikä ei tänne varsinaisen blogin puolelle päädy. Käykää tykkäämässä, näin meinaan hirvittävän paljon vaivaa että sain tuon näkymään oikein, sekoilin pitkän aikaa kaiken maailman koodien kanssa ennen kuin homma lähti skulaamaan. Eli tuosta oikealta löytyy, ei muuta kun klikkailemaan ;)


ps. blogia voi seurata myös Bloglovinin kautta, siihenkin löytyy nappula tuosta sivupalkista. Blogi on rekisteröity myös Blogipolkuun, nappula sitä kautta seuraamiseen on työn alla.

Käytöstavat kunniaan

Nykyään kuulee tosi usein puhuttavan ettei herrasmiehiä ole enää olemassa. Että sellainen yleinen hyvätapaisuus ja auttavaisuus on jotenkin kadonnut. On ehkä totta etteivät miehet enää availe naisille ovia yhtä paljon kuin ennen, tai maksa ravintoloissa tai kanna laukkua ja ostoskasseja. Tuollaiset asiat ovat kuitenkin omalla tavallaan vähän muinaisjäänteitä sellaiselta ajalta jolloin sukupuolten välinen tasa-arvo oli lähinnä vitsi, ja minä ainakin kannan ihan mielelläni itse omat kassini ja ovistakin osaan kulkea ilman miesten apua. Sen kuitenkin allekirjoitan, että sellaisessa peruskohteliaisuudessa on nykyihmisillä parantamisen varaa, niin miehillä kuin naisillakin.

Minua sanotaan usein tosi kiltiksi ja herttaiseksi. Aluksi se ihmetytti minua kovasti, sillä olen mieltänyt kiltteyden vähän jopa negatiiviseksi asiaksi, sellaiseksi seinäruusuiluksi ja kotihiireilyksi enkä koe olevani yhtään sellainen. Kuitenkin kun pyysin minua kiltiksi sanoneilta lisäselvitystä siihen mitä he sanoillaan tarkoittavat, oli vastauksena se että olen kiltti koska käyttäydyn kiltisti muita ihmisiä kohtaan. Toisin sanoen, en ole ilkeä. Ja se on ilmeisesti jollakin tavalla ylistämisen arvoista, kun sitä minulle niin usein sanotaan. Missä vaiheessa ilkeydestä on tullut joku normi niin että hyväkäytöksisyys on ihmeellistä ja niin huomionarvoista että siitä tarvitsee erikseen sanoa? Minusta hyvien käytöstapojen ja toisten huomioonottamisen pitäisi olla itsestäänselvyys. En tarkoita että pitäisi olla koko ajan valmiina luovuttamaan mummoille istumapaikka bussissa tai osata kaikki Käytöksen kultaisen kirjan etikettisäännöt ulkoa takaperin. Tarkoitan sitä, että kohtelee toisia ystävällisesti ja kunnioittavasti ja ottaa toisten tunteet huomioon omissa päätöksissään. 
Mitä tällainen peruskohteliaisuus sitten tarkoittaa elävässä elämässä? Yksi hyvä esimerkki on myöhästely, jota itse siedän tosi huonosti. Mielestäni on täysin itsestäänselvä asia, että jos tapaaminen sovitaan kello kuudelta, tapaamispaikalle saavutaan kello kuudelta. Jos ei ehdi sovittuun aikaan, kuuluu asiasta ilmoittaa mieluiten hyvissä ajoin. Sitten kun paikalle lopulta saapuu, on mielestäni aiheellista pahoitella myöhästymistä. Vihaan yli kaiken ihmisten odottelua ja kymmenen minuuttia on minulle sellainen raja jonka jälkeen alkaa tosissaan ärsyttää jos toisesta ei ole kuulunut mitään. Enkä kerta kaikkiaan voi käsittää sellaista, että joku odotuttaa toista turhaan jossain vain siksi ettei ole jaksanut lähteä ajoissa liikkeelle. Tunnen ihmisiä joille myöhästely on melkeimpä elämäntapa ja heidän kanssaan saa välillä venyttää kärsivällisyyttä tosi pitkälle etten räjähtäisi kun jatkuvasti saa olla odottelemassa. Tavallaan yritän olla aina ymmärtäväinen mutta koska kynnysmattoilu ja hiljainen hyväksyntä ei kuulu tapoihini en halua suvaita itseeni kohdistuvaa huonoa käytöstä ja huomaavaisuuden puutetta. Sillä siltä myöhästely minusta tuntuu: toista ei taida oikein kiinnostaa kun ei viitsi edes tulla sovittuun aikaan paikalle.





Kuulen välillä palautetta siitä että pyytelen anteeksi vähän liikaa ja hölmöistä asioista. Se voi olla totta, jotenkin se anteeksipyyntö livahtaa suustani heti jos vahingossa vaikka tönäisen jotakuta, puhun vahingossa toisen päälle tai erityisesti silloin, kun olen sanonut jotakin mistä toinen on pahoittanut mielensä. Ehkä anteeksipyyntöjen yliviljely ei ole hyvä juttu, mutta kyllä pitää omaa toimintaansa pitää osata pahoitella. Kaikkia virheitä ei voi korjata pelkällä anteeksipyynnöllä, mutta tuskin asia paranee sitä poisjättämälläkään. Välillä törmään sellaisiin ihmisiin, jotka eivät kestä myöntää virheitään ja pyytää anteeksi vaan puolustelevat toimintaansa mitä ihmeellisimmillä tekosyillä. Jotkut saattavat esimerkiksi sanoa ilkeitä asioita ja laittaa sen sitten oman suorapuheisuutensa piikkiin ja jopa syyttää toista osapuolesta kyvyttömyydestä kritiikin vastaanottamiseen. Huonokäytöksisyys ei ole kenenkään sisäänrakenettu temperamentin ominaisuus jota ei voisi halutessaan muuttaa ja siksi oman huonon käytöksen laittaminen jonkun luonteenpiirteen piikkiin on aika huono tekosyy. Minäkään en oleta että saisin koulussa helpotusta tehtäviin siksi että olen vähän laiska aloittamaan niitä ajoissa. Miksi sitten minun pitäisi hyväksyä jonkun ilkeät sanat siksi että tämä kyseinen ihminen on luonteeltaan ilkeä ja toisen tunteita ylenkatsova?

Kohteliaisuus, ystävällisyys ja huomaavaisuus eivät maksa mitään ja niistä tulee kaikille hyvä mieli. Ilkeily, huonot käytöstavat ja toisten epähuomaavainen kohtelu sen sijaan aiheuttavat aika paljon ongelmia ihmissuhteissa ja äärimmillään saavat muut ihmiset kokonaan kaikkoamaan ympäriltä. Kukaan ei ole täydellinen ja jokaisessa on omat pienet vikansa joita ei välttämättä pysty kokonaan muuttamaan, mutta kriittinen itsetarkastelu on mielestäni silloin tällöin paikallaan ihan jokaisella. Jos pahoittaa jatkuvasti toisten mielen jollain tietyllä käyttäytymismuodolla, on tuskin huono idea hieman miettiä voisiko asialle tehdä jotain. Sillä eivät ne hyvät tavat oikeasti ole sellaista päälleliimattua kohteliaisuutta, ovien availua ja kassien kantamista, vaan sellaista aitoa välittämistä ympärillä olevista ihmisistä.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Muuttuja Ex

Exät. Melkein kaikilla meistä on sellainen, ainakin yksi ellei useampikin. Mutta onko exä hidastava painolasti vai tulevaisuuden voimavara? Kuuluvatko exät poikkeuksetta menneisyyteen vai voiko yhteistä tulevaisuutta olla vaikka suhde päättyisikin? Entä kuinka exät vaikuttavat uusiin suhteisiimme?

Jos exäksi määritellään jokainen ihminen kenen kanssa on ollut hiukankin vakavammassa suhteessa, on minulle päässyt niitä kertymään aikamoinen liuta. Senpä takia olen tehnyt paljon havaintoja siitä kuinka edelliset suhteet vaikuttavat sekä suhteen osapuolten että mahdollisten uusien kumppaneiden elämään. Vaikutus riippuu pitkälti kolmesta seikasta: suhteen vakavuudesta, eron syystä sekä siitä, onko suhde päättynyt omasta vai toisen aloitteesta. Periaatteessa suhde exään on joko neutraali, jolloin tyyppi ei herätä suuremmin mitään tunteita, tai sitten vahvasti positiivinen tai negatiivinen, eli toista joko vihaa tai rakastaa edelleen. Mikäli osapuolet yrittävät olla ystäviä keskenään, onnistumisprosentti riippuu vahvasti siitä kuinka he tuntevat toisiaan kohtaan. Omiin kokemuksiini perustuva nyrkkisääntö kuuluu: mikäli suhtautuminen exääsi on mitä tahansa muuta kuin neutraalin ystävällinen, on turha haaveilla ystävyydestä tai suhteesta uuden ihmisen kanssa ilman ongelmia. Myös kaikenlaiset friends with benefits-järjestelyt ovat täysin tuhoon tuomittuja, jos toisella on vielä tunteita pelissä. Mutta tuo nyt on aika itsestään selvää miltei jokaiselle järkevälle ihmiselle. Toisinaan sitä tunnekuohuissa unohtaa kuitenkin olla järkevä ja ryhtyy kaveeraamaan exän kanssa siinä toivossa että suhde syttyisi uudestaan. Jossain vaiheessa tulee sitten eteen se tilanne, kun exä kertoo tavanneensa uuden ihmisen ja ystävyys punnitaan: pystytkö kestämään sen?

Toisinaan exän olemassaolo hankaloittaa uuden suhteen syntymistä. Joskus tuntuu hyvältä idealta korjata särkynyttä sydäntä hyppäämällä uuteen suhteeseen, mutta ei siihen voi antautua täysillä ennen kuin on päässyt vanhasta yli edes tiettyyn pisteeseen asti. Vaikka exästä pääsisikin yli, joskus entinen kumppani jää suhteen päätyttyäkin osaksi elämää: joko yritetään olla kavereita muuten vain tai sitten väleissä on pysyttävä olosuhteiden pakosta. Toisinaan toinen osapuoli ei osaa päästää vanhasta suhteesta irti ja roikkuu mukana toisen yrittäessä jatkaa elämää uuden ihmisen kanssa. Silloin kun exä on vahvasti mukana toisen elämässä voi uusi kumppani kokea vahvojakin mustasukkaisuuden tunteita. Itse ainakin tunsin oloni aika kurjaksi kun eräs jätkä kerran puhui puhelimessa exänsä kanssa ollessaan luonani ja hän valehteli puhelimeen olevansa jonkun miespuolisen kaverinsa luona. Periaatteessa olen sitä mieltä että luottoa omaan kumppaniin pitäisi olla sen verran ettei koe exiä uhkina, mutta toisinaan se on helpommin sanottu kuin tehty. Oma asema on muutenkin epävarma jos ollaan vasta kevyellä deittailuasteella eikä sitä todellakaan helpota kuvioissa pyörivä exä, jonka kanssa jätkä on saattanut seurustella useita vuosia.

Mutta voiko exä olla jotain muutakin kuin menneisyyden painolasti? Ainakin päättynyt suhde on ollut hyödyllinen oppimiskokemus, sitä ei käy kiistäminen. Olen oppinut jokaisesta suhteestani jotakin, toiset läksyt ovat olleet kipeämpiä ja toiset vähän helpommin opittavia, mutta viisastunut olen yhtä kaikki. Aina silloin tällöin ystävyys exän kanssa onnistuu, mutta jos ystävyys ei toimi ei turhaan kannata menneisyyden haamuja raahata mukanaan. Tulevaisuuden kannalta existä on mielestäni siis ensisijaisesti se hyöty, että heidän avullaan pystyy ehkä olemaan jollekulle parempi kumppani ja saada aikaiseksi toimivamman suhteen kuin ne aikaisemmat.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Suuret romanttiset eleet? Ei kiitos



Nähtiin kerran kavereiden kanssa suihkukoneiden jälkiä taivaalla ja juteltiin kuinka ihanaa olisi tulla kosituksi suihkukoneen piirtämällä "will you marry me"-tekstillä. Tai siis ystäväni puhuivat ja itse protestoin hiljaa vieressä. Keskustelu eteni tilanteeseen, jossa ystäväni oli auttanut kaveripoikaansa kosimaan tyttöystäväänsä. Hän oli muun muassa järjestänyt yllätyskihlajaisjuhlat, joka oli kyllä aika mieletön idea mutta itse kosintaan oli liittynyt jokin hänen tyttöään varten tekemänsä laulu jonka hän esitti kosintatilanteessa. Olen ehkä vähän kyyninen mutta ajatus jostain imelästä kitaranrämpytyksestä saa ihoni kananlihalle, hrr. Kukin saa tykätä mistä haluaa, mutta jos minua joskus kositaan en halua että siihen liittyy serenadeja. Kiitos.




Olen oikeasti jopa häpeällisen huono suhtautumaan romanttisiin eleisiin. Menen ihan vaikeaksi jos joku vaikka yrittää auttaa takkia päälleni: osaanhan minä itsekin ! Jotenkin sellainen elokuvamainen ällösöpöilyromantiikka ei sytytä ollenkaan. Siinä on jotain niin päälleliimatun kliseistä, etten jotenkin nää eleiden tulevan suoraan sydämestä. Tai siis, ei varsinaisesti kovin omaperäinen idea säveltää tytölle laulua. Myös joku sormuksen piilottaminen ruokaan/skumppalasiin on aika nähty juttu. Eivätkä kliseet rajoitu pelkkään kosintaan: vihaan sellaisia täydellinen set up seksille-kliseitä kuten tunnelmallinen musiikki tai sängylle sirotellut ruusunlehdet. Aivan liian nähtyjä juttuja.


Minut sytyttää parhaiten vähäeleinen arkiromantiikka. Yksi söpöimmistä jutuista mitä minulle on tehty oli se, kun exäni tuli kotiin jäätelöpaketin kanssa ja ilmoitti että saisin valita syödäänkö sen kanssa kinuski- vai lakritsikastiketta, koska sattui olemaan päivä jolloin olimme seurustelleet pidempään kuin hän koskaan kenenkään muun kanssa. Itse taas jäin kerran nukkumaan erään tapailemani miehen luo hänen lähdettyään kouluun ja ennen omaa kouluunlähtöäni liimasin keittiön kaapin oveen post it-lapun jossa luki "<3". Hän oli kuulemma ilahtunut kovasti tullessaan illalla kotiin. Ihanaa on myös jos toinen tekee vaikka hyvää ruokaa, koska ainakin omasta puolestani voin sanoa että tie sydämeen kulkee todellakin vatsan kautta. Arvostan eniten sellaisia romanttisia eleitä, johon on selvästi pistetty ajatusta mutta idea on tullut miettimällä mistä juuri minä voisin tykätä, ei jostain romanttisista leffoista. Romanttisimmat jutut ovat sellaisia, jotka liittyvät jotenkin kahdenkeskisiin inside-vitseihin niin että ensin naurattaa ja sen jälkeen sydän sulaa. Myös sellainen yleinen huomaavaisuus, että kysellään toiselta miten sen tärkeä koulujuttu meni tai pääsikö toinen turvallisesti kotiin, on tosi ihanaa ja suloista. 

Millainen sitten on se täydellinen kosinta? Minulle on oikeastaan ihan sama kuinka homma hoidetaan, sellainen perinteinen polvistuminen olisi tietty tosi ihanaa ja romanttista. Se ei nyt kuitenkaan juuri nyt ole kauhean ajankohtaista, sillä vaikka joku esittäisi huomenna kaikki romantiikan kriteerini täyttävän kosinnan olisi pakko vastava kieltävästi, kun ei se suostuminen kauheasti ole siitä kosintatavasta kiinni. Seurustelun aloittaminen ei sen sijaan ole ihan niin iso juttu enkä ole koskaan miettinyt mitään erityisiä tapoja miten seurustelu olisi ihaninta aloittaa. Aika optimaalinen esimerkki löytyy kuitenkin tuosta allaolevasta kuvasta.




Siis aww. Pliis tulevaisuuden poikaystävä, tee näin.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Bilettäjä avautuu

Olimme viikonloppuna pitkästä aikaa tyttöporukalla baarissa. Kyseessä oli muutenkin hieman tavallista spesiaalimpi tapahtuma, sillä olimme pitkällä viikonloppureissulla Budapestissa. Yhdellä ystävistäni oli lisäksi ollut selvä syyskuu, joten olimme jo etukäteen suunnitelleet pientä juhlimista reissussa lokakuun alkamisen kunniaksi.

Kun ilta lähestyi ja itse puhkuin intoa ja bilefiilistä, alkoivat ystäväni hieman vastustella. Yksi heistä sanoi ettei oikein viihdy baareissa enää ja on hieman sellainen kausi nyt päällä ettei biletys oikein kiinnosta. Sitten toinen ystäväni komppasi perään, että hänkin on jo ihan liian vanha käymään baareissa eikä oikein jaksa katsella kun muut juoksevat miesten perässä. Siinä vaiheessa rupesi vähän ärsyttämään: mitä tekemistä juhlimisella ja miesten iskemisellä on toistensa kanssa? Ja ollaanko me oikeasti muka liian vanhoja bilettämään, ei todellakaan?

Okei, on ihan ymmärrettävää että pitkässä parisuhteessa bailausinto saattaa joskus vähän laantua. En silti ihan tajua sitä ajatusta, että baariin menemisen ainoa pointti olisi iskeä joku jonka kanssa lähteä kotiin. Tänä aamuna laskeskelin, että olen viimeksi tainnut lähteä baarista löytämäni miehen matkaan joskus tammikuussa. Harvemmin edes tanssin kenenkään sellaisen kanssa johon olisin tutustunut samana iltana. Tykkään jutella ihmisille mutta ei bilettämisessä minulle ole kyse mistään pariutumisrituaalista. Yksinkertaisesti vain rakastan sitä fiilistä kun päässä vähän heittää, musiikki soi lujaa ja se vie mukanaan. Sellaista elämä on tässä ja nyt-oloa, missä jotenkin irtautuu arkitodellisuudesta ja leijuu pari senttiä maanpinnan yläpuolella. Ei siitä haittaa ole jos mukana on joku kiva mies, mutta harvemmin niitä sieltä itse bileistä löytyy. 



Ja mitä tulee tuohon ikäasiaan, sekin on varmaan aika subjektiivinen kokemus. En kyllä itse vain oikein tajua kuinka voisin olla liian vanha bilettämään jos Helsingistäkin löytyy baareja joihin en ikäni puolesta edes pääse sisään. Toki on sellaisia baareja joissa välillä tuntee itsensä vanhaksi, mutta en tykkää sellaisista mainstream-baareista muutenkaan missä tuota nuorempaa porukkaa usein pyörii. Kaverini elämäntilanne on toki myös erilainen kuin omani: hän on jo valmistunut koulusta, asuu ulkomailla poikaystävänsä kanssa ja on myös vuotta vanhempi, mutta oma hyvin vapaa opiskelijaelämäni on mielestäni se ihanteellisin hetki elämässä juhlia niin paljon kun sielu sietää. Ei tarvitse sitten vanhempana harmitella että tuli tuhlattua koko nuoruus viinin siemailuun villasukat jalassa, sitä kun ehtii harrastaa vaikka eläkkeellä.

Ja viimeinen pointtini: on tilanteita joissa kannattaa lähteä sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle kokemaan siistejä juttuja. En voi käsittää sellaista elämänasennetta jossa jämähdetään helppoihin ja turvallisiin juttuihin ja pelätään ihan kaikkea mahdollista uutta. Jos ei ehkä tykkääkään käydä baareissa joka viikonloppu, on ulkomaanmatka ehkä ihan hyvä syy tehdä poikkeus ja lähteä katselemaan miten paikalliset tykkäävät juhlia. Niin me sitten onneksi teimmekin, sillä siinä aloitellessamme kavereillanikin bilefiilis nousi ja kävimme katsastamassa erään paikallisen tyypin (lue: Tinder-matchini, tästä lisää myöhemmin) suositteleman klubin. Klubilla oli mielettömän cool sisäpiha (kuvassa), hyvää tanssimusaa ja ihanan edullinen hintataso joka mahdollisti vähän hienompienkin juomien maistelun kuin sen perinteisen halvimman hanasiiderin. Juttelimme usean miehen kanssa ja erityisesti juuri se kaverini, joka oli valittanut miesten perässä juoksemisesta, oli eniten innoissaan kaikista miehistä. Kukaan ei silti juossut kenenkään perässä vaan tanssimme keskenämme ja meillä oli tosi hauskaa. Ihan niin seikkailunhaluinen en itsekään ole että olisin lähtenyt tuntemattoman unkarilaisen miehen matkaan hankkimaan eksoottisia itäeurooppalaisia sukupuolitauteja.

Ihmiset on erilaisia ja kaikkien ei tarvitse tykätä samoista asioista. Minä kuitenkin tykkään bilettämisestä ja on mahtavaa että ystäväni lähtevät kanssani juhlimaan vaikka eivät itse olisikaan ihan niin innoissaan aina. Ehkä ihan hyvä vaan että on joku joka vähän jarruttelee menoa, kun olen itse välillä niin hurjapäinen ja menossa päistikkaa kaiken maailman juttuihin mukaan. Mutta liian vanhoja me ei kyllä olla vielä pitkään aikaan, se on varma!