maanantai 31. elokuuta 2015

Rakkauskateus

Viime lauantaina olimme parhaan ystäväni kanssa viettämässä iltaa. Hauskaa oli ja tanssimme innoissamme pöydällä kun pudotin vahingossa puhelimeni lattialle ja sen näyttö hajosi pirstaleiksi. Olin kauhuissani ja suurin piirtein ryntäsin koko baarista ulos hysteerisenä ystäväni seuratessa perässä. Hän yritti lohduttaa mutta olin juonut liikaa pystyäkseni ajattelemaan järkevästi ja sorruin jälleen kerran perimmäiseen syntiini: käänsin hänen lohduttamisyrityksensä häntä vastaan ja syyllistin häntä siitä kuinka hän ei voi ymmärtää kuinka pahalta tuntuu olla yksin, rahaton ja puhelin hajalla kun hänellä on ihana poikaystävä joka auttaisi jos vastaava tilanne sattuisi hänelle. Onnistuin kuitenkin rauhoittumaan nopeasti ja pyysin heti anteeksi luvaten ettei tilanne toistuisi enää koskaan. Ja nyt aion todella pitää kiinni siitä että pidän sanani tässä asiassa.

Ystäväni tapasi poikaystävänsä viime syksynä ja he alkoivat seurustella tämän vuoden alussa. Heidän suhteensa alku tuntui minusta rankalta, sillä heidän tavatessaan tapailin itse miehen hyvää kaveria mutta juttu loppui ikävällä tavalla. Sen jälkeen tuntui kurjalta kuulla ystäväni kertomuksia hauskoista bileilloista jotka hän oli viettänyt poikaystävänsä kaveriporukan kanssa, johon olin itsekin tutustunut mutta johon en ollut enää tervetullut mukaan. Enää en sure tapahtunutta mutta ystäväni seurustelussa on silti sulateltavaa: he ovat monenkin määritelmän mukaan täydellinen pari ja niin rakastuneita toisiinsa, että sitä on välillä vaikea katsoa sivusta tuntematta pientä kateutta. Kyllä, myönnetään, olen niin itsekäs ihminen että toisinaan kadehdin ystäväni onnea. Tuntuu hirveän epäreilulta, että hän vain sattumalta tapasi baarissa miehen jonka kanssa kaikki sujuu täydellisesti, on ihanaa ja onnellista, seksi on parempaa kuin kenenkään muun kanssa ja he suunnittelevat reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen jo yhteenmuuttoa, sillä he eivät halua nukkua yhtäkään yötä erossa toisistaan. Hänellä on joku, joka tulee hakemaan yöllä baarista kotiin ja lohduttaa jos puhelin menee rikki. Se on nimittäin traumaattista.

Totta kai olen myös onnellinen ystäväni puolesta. Hänen poikaystävänsä on mahtava tyyppi joka piti puoliani ja lohdutti silloin kun hänen ystävänsä halusi lopettaa suhteen kanssani, ja pidän hänestä ainakin sata kertaa enemmän kuin ystäväni entisestä poikaystävästä. Ja vaikka olenkin joskus hiukan kateellinen, en toivoisi itselleni samanlaista suhdetta kuin heidän. Minua ahdistaisi kuulla viisikymmentä kertaa päivässä "rakastan sua" tai säilyttää poikaystäväni tavaroita pienessä kämpässäni, puhumattakaan siitä ettei ikinä saisi nukkua rauhassa. Tuntuu kurjalta kun ystäväni hehkuttaa parisuhdeonneaan eikä tunnu aina ymmärtävän sen kuulostavan toisinaan omahyväiseltä kerskumiselta, vaikka tiedänkin ettei hän tarkoita pahaa. Kenelle muullekaan hän juttujaan kertoisikaan kuin parhaalle ystävälleen ? Hän myös pyysi lauantaina anteeksi jos on vahingossa leijunut suhteellaan enkä tietenkään voi olla siitä loukkaantunut. Tunnen itseni välillä sekä pahaksi ihmiseksi että maailmankaikkeuden huonoimmaksi ystäväksi, ja siihen on nyt tultava loppu. Ystäväni onni ei ole mitenkään minulta pois ja minun on ehdottomasti opittava ymmärtämään se myös humalaisissa kriisitilanteissa.

maanantai 24. elokuuta 2015

Goodbye Tinder

Olen ollut Tinderissä reilun vuoden verran, melkein puolitoista. Se on aika pitkä aika. Hieman liian pitkä jopa jos rehellisiä ollaan. Olen jaksanut olla positiivinen ja antaa mahdollisuuksia aina uusille ja uusille miehille, ja sitten kerta toisensa jälkeen pettynyt. Viimein totesin että nyt saa riittää. En jaksa enää.




Tänä vuonna olen tavannut Tinderin kautta muun muassa miehen, jolla oli pahoinpitelysyyte ja yhteyksiä uusnatseihin. Sitten miehen joka käytti huumeita useita kertoja viikossa. Sen jälkeen kaiken huippuna tyypin, jolla oli vakavahkoja mielenterveysongelmia ja joka kertoi vasta hyvin pitkän ajan jälkeen valehdelleensa ikänsä ja olevansa oikeasti 3 vuotta vanhempi kuin oli väittänyt. Näiden lisäksi on miljoona tyyppiä jotka ovat viritelleet keskusteluja, en edes viitsi kertoa mitä kaikkea on tullut vastaan. Puhumattakaan siitä, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki miehet ovat olleet ulkonäkönsä puolesta pettymyksiä. Olen kuitenkin antanut kaikille mahdollisuuden ja homma on toiminut hyvin kunnes sitten muutaman viikon päästä selviää kaikenlaista ja juttu lässähtää. En kerta kaikkiaan jaksa enää tällaista.



Onko ihan oikeasti liikaa vaadittu löytää joku mies jolla olisi elämä jotenkuten kunnossa, ei hirveän pahoja henkisiä ongelmia ja haluaisi kenties muutakin kuin sekoilla ja leikkiä tunteillani ? Ilmeisesti on ja sen takia päätin luovuttaa Tinderin suhteen. Varsinkin tuo mies joka ikänsä valehteli vei täysin uskon koko sovellukseen ja olenkin tulevaisuudessa varmasti hurmaavaa seuraa kun tarkistan kaikilta paperit ja syntymätodistuksen ennen kuin ryhdyn mihinkään. Ja koska karu totuus on, että puolentoista vuoden tinderöinnin jälkeen olen vieläkin sinkku aion siirtyä perinteisempiin tapoihin tavata uusia miehiä. Ei tässä kiire ole sen unelmien prinssin löytämisen kanssa, mutta epämääräisten netin kautta tavattujen tyyppien deittailu saa nyt jäädä historiaan. En silti aio poistaa Tinderiä vielä: kuten tapailemani huumeidenkäyttäjäkin asian hienosti ilmaisi, aion harrastaa vain harmitonta viihdekäyttöä viikonloppuisin bileissä. Luultavasti onnistun siinä hieman paremmin kuin hän.

perjantai 14. elokuuta 2015

Päin pyllyä

No niin, tästä lähtisi blogin ensimmäinen kunnon seksipostaus ! Eiköhän mennä siis teeman mukaisesti suoraan asiaan (hehheh) ja nosteta pöydälle asia mikä jakaa hirveästi mielipiteitä makuuhuoneen puolella: kiistelty ja tabunakin pidetty peppuseksi. Aihe herättää jatkuvaa keskustelua ympärilläni ja yllättävän usein myös sängyssäni. 

Tapailemani miehet sijoittuvat peppuseksin suhteen kolmeen kategoriaan: on miehiä jotka suhtautuvat ajatukseenkin hyvin kielteisesti eivätkä ole millään tavalla kiinnostuneita takaoven sisäänkäynnistä, ja sitten on toisen ääripään miehiä joita kiinnostaisi kovasti ja jotka vihjailevat jatkuvasti aiheesta mukamas vitsaillen. Ja sitten on miehiä tältä väliltä, jotka kyllä varmasti innostuisivat jos tekisin aloitteen mutta jotka eivät itse tuo asiaa aktiivisesti esille. Tyttöjen kanssa en ole asiasta pahemmin keskustellut ellei lasketa kahta parasta ystävääni. Heistä kumpikaan ei ole kiinnostunut laittamaan pyllyynsä yhtään mitään ylimääräistä. Joku siitä kuitenkin vissiin tykkää, kun nuo kakkoskategorian miehet (kuinka osuvaa, hahhah) ovat joltain sitä suklaista reikää saaneet. Nuo miehet pitävät todella normaalina että pyllyä on tarjolla ja jotkut ovat ihmetelleet kun en ole heidän ehdotuksiinsa suostunut. Ei se nyt kuitenkaan kai ihan peruskauraa taida olla, vai olenko minä vain tosi vanhanaikainen ?



Vaikka itselläni onkin peppuneitsyys tallella, en ole sulkenut pois mahdollisuutta että sen joskus ehkä menettäisin. Mutta koska peppujutut ovat itselleni aika uusi ja jännittävä asia, en halua ryhtyä leikkiin jonkun puolituntemattoman kanssa vaan mielummin jonkun sellaisen ihmisen kanssa johon oikeasti uskallan luottaa. Sellaisia tyyppejä ei vain ole sattunut vilisemään elämässäni viime aikoina, kun olen harrastanut vain lyhyitä suhteita joissa ei todellakaan olla saavutettu pyllyseksin edellyttämää luottamuksen tasoa. Joidenkuiden olen kuitenkin antanut hieman raottaa takaovea ja päästänyt sormen verran eteiseen lämmittelemään, ja se on oikeastaan tuntunut ihan hyvältä. Nuo miehet ovat edustaneet aikaisemmassa luokittelussani kolmoskategoriaa, eli eivät ole jatkuvasti vihjailleet kiinnostuksestaan pyllyäni kohtaan. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta hienovarainen sormen laittaminen oikeaan osoitteeseen toimii toisinaan paljon paremmin kuin sanallinen suostuttelu. Kakkoskategorian tyypeistä (hahhah, edelleen hauskaa) tulee vain epämiellyttävä olo joka saa sulkijalihaksen tiukentumaan entisestään.

Se mikä pyllyseksissä jännittää ja mietityttää onkin juuri nämä fyysiset jutut. Niinsanotussa normiyhdynnässä kun ei ole sen kummempia kommervenkkejä, kun luonto hoitaa liukasteet ja useimmiten isompikin halko luiskahtaa sisälle helposti ilman suurempaa kipua ja tuskaa. Mutta tuo toinen reikä on kai ensisijaisesti tarkoitettu siihen, että sieltä tulee jotakin ulos ja on anatomisesti hieman hankalampi lähestymiskohde. Ihan ensimmäiseksi ennen kuin hommiin ryhtyy ollenkaan pitäisi suorittaa joku mystinen puhdistautumisrituaali, sillä suklaakuorrutettu tikkari ei kuulu kenenkään tuntemani ihmisen suosikkeihin makuuhuoneosastolla. Kun siitä on selvitty pitäisi saada kettua koloon ja siihen tarvitaan sekä kunnollinen liukkari että kärsivällisyyttä molemmilta. Pahin pelkoni on että joku idiootti survaisee meisselinsä täysillä pohjaan ja kuolen tuskaan ja sisäiseen verenvuotoon enkä luota enää ikinä kehenkään joka tulee kymmentä metriä lähemmäs peppuani. Ja vaikka sitä melaa ei ihan pohjamutiin asti heti veisikään (okei, muta metaforana ei toimi tässä ehkä ihan oikein mutta menköön) olisi silti kiva että jätkä jaksaisi huolehtia myös minun nautinnostani: miehelle tiukka puristus varmasti toimii erittäin hyvin, mutta omien kokemuksieni perusteella on sanottava että asioiden laittaminen pyllyyn toimii parhaiten silloin kun samanaikaisesti kosketaan myös johonkin muualle. Pelkkä pyllyn jyystäminen tuskin tuottaa minulle suurta nautintoa. Vaikka tosin, sitä tuskin saan kokeilematta tietää.

Lopputulemana pyllyseksistä: mahdollisesti kivaa hommaa, mutta ei ajankohtaista ennen syvemmän luottamuksen syntymistä. Tässä tapauksessa taitaa olla parempi unohtaa prinssit valkoisen ratsun selässä ja odotella rauhassa sitä omaa ruskean reiän ritaria. Hehheh.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Ensisilmäyksellä


Tiedättekö sen tunteen kun joku ihminen aiheuttaa sellaisen välittömän wau-reaktion heti ensikohtaamisella ? Se fiilis kun tyyppi kävelee huoneeseen ja pudotat leukasi lattiaan ja aivot lentävät päästä kesälomalle etelän lämpöön ? Hän sanoo jotain ja saat vastaukseksi ulos pelkkää epämääräistä änkytystä koska olet niin hämmästynyt henkilön upeudesta ? Edellämainittu kuvaa hyvin sekä lähes jokaista ihastumiskokemustani teinivuosiltani että myös muutamaa tapausta teiniaikojen jälkeenkin, joista kerron seuraavaksi.

Ensimmäisen kerran törmäsin wau-efektin aiheuttavaan ihmiseen seitsemännen luokan alussa. Poika oli minua vuotta vanhempi komea jääkiekkoilija jonka hymy sulatti sisälmykseni ja sydämeni vaaleanpunaiseksi mansikkajäätelömössöksi heti kun hänet ensi kerran näin. Tietenkään minulla ei ollut minkään valtakunnan mahdollisuuksia kyseiseen tyyppiin eivätkä kömpelöt ja kiusalliset lähestymisyritykseni varsinaisesti edesauttaneet asiaa, joten hän jäi etäämmältä ihailtavaksi tapaukseksi. Olin jo miltei unohtanut koko ihmisen kun olin pari vuotta sitten shoppailemassa ja kauppakeskuksessa järjestettiin muotinäytös, ja kukapa muukaan siellä miesmallien joukossa saapasteli se sama ihana hymy kasvoillaan kuin hän. Sain lievän paniikkikohtauksen ja kiskoin mukanani olleen kaveripoikani väkivalloin toiseen kerrokseen jotta pystyin ajattelemaan selkeästi. Kaverini nauroi paniikilleni ja ehdotti käyvänsä kysymässä jätkän puhelinnumeroa minulle mutta kieltäydyin jyrkästi. Eihän hommasta tulisi mitään kun joka kerta panikoisin ja menisin pöydän alle piiloon hänet nähdessäni !


Toinen tapaus sijoittuu kuluvan vuoden alkuun. Olimme kavereideni kanssa baarissa ja yhtäkkiä silmäni osuivat mieheen, joka oli niin mielettömän komea että lävitseni kulki tuhansia kylmiä väreitä häntä katsoessani. Pupillini muuttuivat varmaan oikeasti sydämen muotoisiksi tai sitten fiilis oli molemminpuolinen, sillä hänkin katseli minua ja hymyili tavalla joka olisi saanut minut myymään sieluni ja molemmat mummoni hänen niin halutessaan. Pistin päälle toimiviksi todetut iskutoimet: tanssin kavereideni kanssa muutaman metrin päässä ja loin silmäyksiä pöytään jossa jätkä istui, mutta hän ei tehnyt elettäkään noustakseen luokseni. Kaverini kyllästyivät epätoivoiseen flirttailuuni ja ilmoittivat olevansa valmiita lähtemään kotiin. Seurasin heitä alistuneena narikkaan kunnes sain idean joita tulee vain kolmelta yöllä narikkajonossa: kipitin miekkosen luo ja kerroin hyvin suorasukaisesti hänen olevan mielestäni erittäin puoleensavetävä ja etten ehdi jäädä juttelemaan mutta hän voisi antaa minulle numeronsa jos kiinnostaa. Hän hymyili, otti puhelimeni ja kirjoitti numeronsa siihen. Onnellinen nainen poistui baarista sinä iltana ja tekstasin tyypin kanssa muutamia viestejä sinä iltana, seuraavana päivänä ja seuraavalla viikolla. Siihen juttu kuitenkin kuivahti, mutta hänestä kuvia nähdessäni ajattelen edelleen "wau".





Viimeisin tapaus sattui ennen joulua eräässä koulun projektissa jossa oli mukana opiskelijoita useilta eri aloilta. Näin hänet ensin käytävällä ohimennen ja leukani tippui lattiasta läpi: en ollut uneksinutkaan projektissa olevan mukana sellaisia ilmestyksiä ! Myöhemmin livahdin coolisti miestenvessaan korjailemaan hajonnutta korvakoruani ja tyyppi pamahti yhtäkkiä sisään. Siinä sitten seisoimme hetken päästä vessan peilin edessä, hän laittoi hiuksiaan ja minä ähersin jotain korvakorun vääntynyttä palaa paikoilleen. En muista siinä käymästämme keskustelusta yhtään mitään mutta olin koko illan ihan taivaissa. Sitten yhteisen illanvieton puolivälissä etsin tyypin Facebookista ja kas, hänellähän on tyttöystävä. Pettymys oli karvas mutta se ei estänyt minua harrastamasta tyypin kanssa kevyttä flirttiä koko projektin jatkumisen ajan. Hänkin oli silminnähden kiinnostunut tai ainakin imarreltu saamastaan huomiosta ja hengasimme paljon yhdessä projektin puitteissa tyttöystävän silmän välttäessä. Hups, ei ollut ehkä ihan viatonta touhua se. Mutta näitä wau-tyyppejä tulee vastaan niin harvoin, ettei voi antaa tyttöystävien estää ainakin pikkuisen yrittämästä !

En usko rakkauteen ensisilmäyksellä, se vaatii kyllä aika paljon enemmän kuin yhden katseen. Mutta uskon ehdottomasti ihastumiseen ensisilmäyksellä ja nään selkeän eron ihan hyvännäköisellä jätkällä kuin tyypillä joka vetää pelkällä olemassaolollaan jalat alta ja aivot päästä. Ja kuolan suusta.

maanantai 3. elokuuta 2015

Hesan naiset ja runoniekat maaseudulta

Teimme ystävieni kanssa viime viikolla road tripin ympäri Suomen. Reittimme kulki länsirannikkoa pitkin Lapin tuntureille asti ja sieltä sitten hieman idempää takaisin alaspäin. Pitkillä automatkoilla Tinderin näpyttely oli hauskaa ajanvietettä ja entistä hulvattomammaksi homma muuttui kun pikkukaupunkien miehet innostuivat tosissaan puhelintensa kantomatkan alueelle päätyneistä pääkaupunkiseutulaistytöistä. Juttelin useiden miesten kanssa ja havaitsin muutamia varsin merkittäviäkin eroja siinä kuinka pääkaupunkiseudun ja pienempien paikkakuntien miehet käyttävät Tinderiä.

Kaikista huomattavin ero oli kynnys lähteä juttelemaan. Kyllä täällä kotopuolessakin miehet ovat toisinaan aktiivisia aloittamaan keskusteluja mutta yleistyvä trendi tuntuu olevan antaa naisten olla aloitteentekijöitä aikaisempaa useammin. Mitä pohjoisemmaksi ajoimme sitä innokkaampia miehet tuntuivat olevan juttelemaan ja erityisesti Kokkolan ja Oulun tienoilla puhelin tuntui värähtelevän jatkuvasti. Myös matchien saaminen oli helpompaa, sillä miltei jokainen jonka pyyhkäisin oikealle oli tehnyt saman minun kohdallani. Toisaalta valikoima oli odotettavasti hieman suppeampi ja varsinkin Lapin korkeuksille ajaessamme ei tarvinnut montaa kertaa pyyhkäistä kun sovellus jo totesi miesten loppuneen kesken. Käväisimme reissullamme myös Ruotsin puolella Haaparannassa ja ajoimme muutenkin niin lähellä naapurimaamme rajaa että matcheiksi tuli myös useita ruotsalaisia miehiä. Siinä sitten oltiinkin sormi suussa kun kielimuuri uhkasi tulla vastaan..

Myös keskustelujen sisältö oli hieman erilaista pohjoisen miesten kanssa kuin täällä etelässä päin. Otantani on toki hyvin pieni eikä mitenkään yleistettävissä koskemaan kokonaisia maantieteellisiä alueita tai väestöryhmiä, mutta omien havaintojeni mukaan pääkaupungin ulkopuolella miehet eivät lähde yhtä helposti mukaan kaksimieliseen läpänheittoon. Olen itse mestari heittämään puoliviatonta mutta kuitenkin hieman flirttailevaa läppää ja olin hieman harmissani kun keskustelukumppanini eivät ottaneet onkeensa ja lähteneet mukaan. Toisaalta huomasin että mitä enemmän keskustelut heittää täysin läskiksi sitä enemmän miehet innostuvat. Vaikka osa miehistä halusikin kovasti kääntää keskustelua vakavampaan suuntaan he olivat varsin tyytyväisiä ja innostuivat vain lisää kun vastailin asiallisiinkin kysymyksiin selkeästi vitsillä. Toisaalta kun mahdollisuus livekohtaamiseen on melko pieni välimatkan ollessa 800 kilometriä ei miehilläkään ollut varmaankaan kovin suuria odotuksia suhteeni ja keskustelut olivat heillekin hauskaa ajanvietettä eivätkä tulevan vaimon metsästystä.

Kolmas iso ero pääkapunkiseudun ja muun maan miesten välillä oli Tinder-profiilit. Näissä esiintyi aika paljon eroja myös riippuen siitä asuiko mies kaupungissa vaiko taajama-alueen ulkopuolella jossain pusikossa. Yleisesti ottaen profiilit olivat erilaisia, pääkaupunkiseudulla miesten kuvat ovat usein laadukkaampia ja niissä esiintyy huomattavasti vähemmän traktoreita tai muita ajoneuvoja. Maaseudun miehillä oli kaupunkilaisia useammin esittelytekstissään luettelo kiinnostuksenkohteista tai muu vastaava infopläjäys itsestä. Paljon pääkaupunkiseutua yleisempiä olivat myös "Tulkaa juttelee niin katotaa mihin tää johtaa"-tyyppiset viestit esittelyteksteissä.

Reissu oli hauska ja Tinderin osalta vaiherikas: olin muun muassa kaksi päivää kihloissa (sormusta ja koeajoa vaille vain, kuulemma) ja sain lukuisia itse kirjoitettuja runoja. Olisi voinut olla hauskaa yrittää törmäillä johonkin matchiin ja viettää iltaa porukalla yhdessä ja tutustua samalla paikallisiin, mutta tällä kertaa tyydyin tutustumaan pelkän puhelimen välityksellä. Saimme juomapeleihinkin paljon hauskuutta haastaessamme toisiamme heittämään mitä hassumpia juttuja matcheillemme. Ihan mukavaa on kuitenkin olla taas takaisin kotona missä miesten suurin ylpeydenaihe ei ole se viritetty traktori.

Tässä loppuun vielä hauska biisi joka soi autossamme reissun aikana useaan otteeseen !